Tekijä: Esteri

1. Moos. 20 Kol. 4

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 20. luku kertoo meille siitä, miten Saara oli joutua kuningas Abimelekin haaremiin, vaikka oli Abrahamin vaimo. Tarina on kaikkinensa sidoksissa hyvin vahvasti muinaisen ajan kulttuuriin, joten en maallikkona yritäkään avata sitä sen enempää, mutta teksti nosti mieleeni sen, miten synti on elämässämme usein juuri samanlaista sekoilua. Abraham antoi ymmärtää väärin suojellakseen perhettään, Abimelek luuli tekevänsä oikein, mutta tuli sitten synnintuntoon, asiat sovittiin monien eri mutkien kautta ja rukouksen avulla tilit saatiin selviksi myös Jumalan kanssa. Kehtaisin väittää, että vaikka retoriikkamme usein antaa toisin ymmärtää, niin aika harvoin synti on täysin muusta elämästä irrallaan oleva, tietoinen, ylpeästi tehty päätös. Synti kietoutuu juuri tällaisilla kipeillä tavoilla niihin asioihin elämässämme, jotka ovat meille kaikkein tärkeimpiä. Onneksi on Jumala, joka osaa tulla väliin, aivan kuten hän tuli Abimelekin kanssa. Muuten olisimme inhimillisinä ihmisinä melkoisen pahasti hukassa monimutkaisten tilanteidemme kanssa.

Kolossalaiskirjeen viimeinen luku pitää sisällään perinteiseen tyyliin paljon esirukouspyyntöjä ja terveisten lähettämistä. Paavali toteaa: ”Rukoilkaa hellittämättä”. Jotkut saattavat kokea tämän taakoittavana. Pitääkö aina rukoilla? Entä jos ei jaksa? Olen itse kokenut toimivaksi tavaksi nähdä rukouksen ennemmin elämäntapana kuin varsinaisena polvistumisena tai ääneen puhumisena. Kun luen Raamattua, kyselen Pyhältä Hengeltä, mitä minun pitäisi ymmärtää. Kun maalaan maisemaa, ajattelen Jumalan yleistä ilmoitusta itsestään. Kun käyn kiivasta keskustelua uskosta ystäväni kanssa, luotan Jumalan vaikuttavan keskellämme. Tai jos en mitään tee tai ajattelekaan, niin huokaan epätoivossani maailman vahvimman sanan ”Jeesus”. Toki ns. ”perinteinen rukoilu” on äärimmäisen hieno ja tärkeä tapa hoitaa uskonelämää, mutta ei takuulla ainoa mahdollinen. Etsi oma tapasi ja toteuta sitä hellittämättä! Mutta pidä kuitenkin huoli, että teet sen tukeutuen Jumalan sanaan, sillä raja on kyllä olemassa. En esimerkiksi suosittele joogaa tai hypnoosia, sillä niiden tavoite on sukeltaa ihmisen sisimpään sen sijaan, että ne keskittyisivät kolmiyhteiseen Jumalaan ja Hänen hyvyyteensä.

Esteri

1. Moos. 19 Kol. 3

Kertomus Sodoman ja Gomorran tuhosta muistuttaa kertomusta Nooasta ja vedenpaisumuksesta: Jumala päättää säästää muutaman vanhurskaan vihaltaan. Kuitenkin siinä missä Nooasta puhutaan rohkeana miehenä, joka ei empinyt toteuttaa Jumalan hänelle antamaa tehtävää, on Loot taas esimerkki sympaattisesta inhimillisyydestä: ”Kun hän vieläkin vitkasteli, miehet ottivat kädestä häntä, hänen vaimoaan ja molempia tyttäriään, veivät heidät ulos ja päästivät irti vasta kaupungin ulkopuolella – Herra oli näet päättänyt säästää heidät.” Minua suorastaan hymyilytti lukea tämä. Olen itse taipuvainen milloin minkinlaiseen ahdistuneisuuteen, asioiden pyörittelyyn ja jahkailuun. Jumalalla riittää varmasti perässä juoksemista, kun olen aina matkalla ”koskemaan kuumaan hellanlevyyn”. Mutta vaikka kuinka heittäisin kapuloita rattaisiin, olen koko ajan täydellisen rakastettu ja huolehdittu.

Kolossalaiskirjeen kolmas luku on antaa tärkeitä ohjeita kristityn vaellusta varten. Vaikka on tyypillistä ajatella välillä, että Jumalan lain noudattaminen on vaikeaselkoista ja vastenmielistä, Paavali näyttää tässä mielestäni ymmärrettävällä tavalla, miten kaunista on uusi elämä kristittynä. Kyse ei ole kaikesta siitä, mitä emme saa tehdä, vaan kaikesta siitä, mihin Jumala meitä kutsuu. Paavali kehottaa meitä rakastamaan, antamaan anteeksi, laulamaan lauluja, kunnioittamaan toisiamme ja opettamaan viisaudella. Olen joskus kuullut ajatuksen, että jokaisen käskyn voi kääntää halutessaan myönnytykseksi. ”Älä tapa” on toisin sanoin ”suojele elämää”. Minusta meidän pitäisikin kristittyinä paljon enemmän puhua siitä, millainen siunaus sisältyy Jumalan tahdon noudattamiseen, sen sijaan että yrittäisimme syyllistää ja pelotella sillä, mitä seuraa Jumalan tahdon rikkomisesta.

Esteri