1. Moos. 31, 1. Tim. 3

1. Moos. 31 1. Tim. 3

Kahdenkymmenen idässä vietetyn vuoden jälkeen Jaakob lähtee takaisin kotiin. Tyylistä voi olla montaa mieltä, mutta onneksi lopputulos oli kuitenkin kohtuullisen hyvä. Jäin miettimään, miten johdatus toimi tässäkin muutostilanteessa. Jaakob oli siis jo aiemmin joutunut kärsimään appiukkonsa mielivallasta vuosikausia, eikä Laban selvästi ollut mikään kaikkein mukavin persoona muidenkaan mielestä. Joten voisin kuvitella, että Jaakobilla olisi ollut jo aiemminkin aikeita lähteä kohti kotikontuja. Seuraavaksi tulee ulkoista painetta, kun Jaakob ymmärtää Labanin ja tämän poikien katsovan häntä karsaasti. Ja pisteenä i:n päälle tulee vielä Jumalan suora kehotus lähteä kotiin.

Luulen, että tällainen johdatuksen malli on aika yleinen. Harvoin on vain yksi reitti, jolla Jumala puhuu. Jos joku tuntematon tulee ”tuomaan sanaa Herralta” ja käskee lähteä lähetystyöhön Mongoliaan, en alkaisi vielä sillä perusteella pakata matkalaukkuja. Mutta jos Jumala on jo pitkään valmistellut asiaa, puhunut lähtemisestä ja järjestänyt perhe- ja työolosuhteet siten, että lähteminen onkin mahdollista, yksittäinen profetia voi olla merkittävä palanen siinä ketjussa, josta johdatus muodostuu. Ollaan siis avoimin korvin, muttei hötkyillä.

Timoteuskirjeessä on erinomaisia listoja seurakunnan työntekijöiden valitsemiseksi. Hänen on oltava henkisesti ja hengellisesti kypsä ja hänellä on oltava hyvät opetus- ja ihmissuhdetaidot. Vaikka oma hengellinen innostus onkin kaiken perusta, liian innokas, suoraviivainen tai tuomitseva lähestymistapa tekee helposti hallaa. Merkittävää on mielestäni sekin, että pastorin pitäisi nauttia ”ulkopuolisten arvonantoa” (jae 7). Tämä on hyvä ohje paitsi johtajille, myös meille kaikille. Meidän ei pidä olla tunnettuja omituisuudesta ja tuomitsevuudesta vaan rakkaudesta, rehellisyydestä ja yhteystyökyvystä.

Heikki

1. Moos. 30, 1. Tim. 2

1. Moos. 30 1. Tim. 2

Jaakob saa lisää lapsia ja näin Israelin sukukunnat saavat tavallaan alkunsa. Itseäni puhutteli tässä luvussa se, miten lapset nähtiin kirjaimellisesti Jumalan lahjoina eikä itsestäänselvyyksinä. Vaikka vaimojen välillä oli kovaa peliä ja kaupankäyntiä ”lemmenmarjoilla”, niiden ei lopulta ajateltu olleen perimmäinen syy lapsionneen, vaan Jumalan. Osaammeko me ajatella kaikesta saamastamme samoin? Vai ajattelemmeko perheen, työn, asunnon ja ihmissuhteiden olevan lähinnä omaa ansiotamme.

(”Lemmenmarja” oli muuten ilmeisesti rohtomandrake eli alruuna. Alruunan juuristo voi hyvällä mielikuvituksella muistuttaa lasta, joten sitä on käytetty eri kulttuureissa parantamaan hedelmällisyyttä.)

Timoteuskirjeessä Paavali kehottaa rukoilemaan ”kaikkien ihmisten puolesta”, sillä Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. Itse havahdun aina välillä rukoilemaan toisten puolesta ”järjestelmällisesti”, mutta rukoukset tuppaavat unohtua nopeasti, kun ei näe niiden konkreettista vaikutusta. Onneksi on sellaisiakin ihmisiä, jotka jaksavat rukoilla vuosikymmeniä toisten puolesta määrätietoisesti! Toisaalta itselleni on ehkä luontevampaa jutella Jeesukselle pitkin päivää niistä ihmisistä, joiden kanssa olen tekemisissä. Rukouksen ei pidä olla stressaava suoritus vaan mahdollisuus olla yhteydessä Isään.

Heikki

1. Moos. 29, 1. Tim. 1

1. Moos. 29 1. Tim. 1

Jaakob matkustaa kauas, tapaa serkkunsa ja päätyy itse petoksen uhrina naimisiin väärän serkkutytön kanssa. Saa hän toki lopulta haluamansakin vaimon ja lapsiakin alkaa siunaantua.
 
Tuohon aikaan moniavioisuus oli maan tapa, mutta itse ainakin uskon, ettei se milloinkaan ollut Jumalan varsinainen tahto. Ainakin näin päältä katsoen näyttää siltä, että moniavioisuus aiheutti paljon pahaa mieltä, mustasukkaisuutta ja ristiriitoja. Toisaalta sen aikaisessa yhteiskunnassa lapsettomaksi tai perheettömäksi jääminen olisi voinut olla katastrofi monella tasolla, joten järjestely oli kuitenkin siedettävä.
 
Kuitenkin Jumala oli mukana silloinkin, kun kaikki ei mennyt hienosti ja salonkikelpoisesti. Meilläkin voi olla takana yhtä ja toista, mutta silti Jumala on meidän kanssamme, vaikka saisimme elämämme ja ihmissuhteemme solmuun.
 
Paavalikin jaksoi hämmästellä sitä, että Jumala otti hänet käyttöönsä, vaikka Paavali olikin ”herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä”. Mutta se onkin sitä armoa.
 

Heikki