Kahdenkymmenen idässä vietetyn vuoden jälkeen Jaakob lähtee takaisin kotiin. Tyylistä voi olla montaa mieltä, mutta onneksi lopputulos oli kuitenkin kohtuullisen hyvä. Jäin miettimään, miten johdatus toimi tässäkin muutostilanteessa. Jaakob oli siis jo aiemmin joutunut kärsimään appiukkonsa mielivallasta vuosikausia, eikä Laban selvästi ollut mikään kaikkein mukavin persoona muidenkaan mielestä. Joten voisin kuvitella, että Jaakobilla olisi ollut jo aiemminkin aikeita lähteä kohti kotikontuja. Seuraavaksi tulee ulkoista painetta, kun Jaakob ymmärtää Labanin ja tämän poikien katsovan häntä karsaasti. Ja pisteenä i:n päälle tulee vielä Jumalan suora kehotus lähteä kotiin.
Luulen, että tällainen johdatuksen malli on aika yleinen. Harvoin on vain yksi reitti, jolla Jumala puhuu. Jos joku tuntematon tulee ”tuomaan sanaa Herralta” ja käskee lähteä lähetystyöhön Mongoliaan, en alkaisi vielä sillä perusteella pakata matkalaukkuja. Mutta jos Jumala on jo pitkään valmistellut asiaa, puhunut lähtemisestä ja järjestänyt perhe- ja työolosuhteet siten, että lähteminen onkin mahdollista, yksittäinen profetia voi olla merkittävä palanen siinä ketjussa, josta johdatus muodostuu. Ollaan siis avoimin korvin, muttei hötkyillä.
Timoteuskirjeessä on erinomaisia listoja seurakunnan työntekijöiden valitsemiseksi. Hänen on oltava henkisesti ja hengellisesti kypsä ja hänellä on oltava hyvät opetus- ja ihmissuhdetaidot. Vaikka oma hengellinen innostus onkin kaiken perusta, liian innokas, suoraviivainen tai tuomitseva lähestymistapa tekee helposti hallaa. Merkittävää on mielestäni sekin, että pastorin pitäisi nauttia ”ulkopuolisten arvonantoa” (jae 7). Tämä on hyvä ohje paitsi johtajille, myös meille kaikille. Meidän ei pidä olla tunnettuja omituisuudesta ja tuomitsevuudesta vaan rakkaudesta, rehellisyydestä ja yhteystyökyvystä.
Heikki