Tekijä: Heikki

1. Moos. 42

Joosefin veljien saapumisesta Egyptiin alkaa omituinen kissa-hiirileikki, johon ainakin minun on vähän vaikea suhtautua. Miksei Joosef heti aluksi kertonut kuka on? Ehkä veljien ilmestyminen paikalle tuli hänelle yllätyksenä ja ensimmäinen ajatus oli kenties kosto, olivathan veljet käytännöllisesti katsoen tappaneet hänet. Toisaalta Joosef ymmärsi, että kotikonnuille täytyy saada viljaa eikä veljien tapattaminenkaan olisi varsinaisesti oikein, vaikka hän olisi senkin voinut tehdä. 

Jumalan tahdon mukaan eläminen vaikeutuu huomattavasti siinä vaiheessa, kun tunteet astuvat kuvaan mukaan, olivat ne sitten vihaa tai rakkautta. Varsinkin elämän isoissa ratkaisuissa onkin syytä välillä pysähtyä miettimään, olenko toimimassa Jumalan tahdon mukaan vai ohjaako valintojani jokin muu.

Matt. 13

Jeesuksen vertaukset viittaavat samaan Jumalan valtakunnan elävyyteen tai dynaamisuuteen, johon eilenkin viittasin. Ei ole niin, että siemenet kylvettäisiin vain hyvään maahan ja saataisiin puhdas sato, vaan todellisuus on paljon monimutkaisempaa ja sanoisinko sottaisempaa. Jossain kasvaa enemmän, jossain vähemmän, jossain ei mitään. Ja sielläkin missä kasvaa, voi seassa häärätä isännän vihollinenkin.

Itse luen tätä myös niin, ettei minun tarvitse olla liikaa huolissani sadon määrästä tai laadusta. Minäkin olen jossain siellä kylvämässä ja kastelemassa ja korjaamassa. Joskus näen hienoja asioita tapahtuvan, toisinaan taas en. Tärkeää on kuitenkin se, että olen uskollisesti omalla paikallani tänäänkin enkä heitä hanskoja naulaan, vaikka juuri tämä nurkka onkin kitukasvuisempaa maata kuin kaverilla siinä vieressä.

Heikki

1. Moos. 41

Tämä luku on Joosefin tarinan lopullinen käännekohta. Joosefin elämässä oli aiemminkin hyviä hetkiä ja onnistumisia (isän suosio, vastuutehtävät Potifarin luona, unien selittäminen), mutta aina niitä oli seurannut huonot ajat. Edellisen luvun tapahtumista oli kulunut jo pari vuotta ja niiden aikana Joosef oli varmasti ehtinyt miettiä yhtä sun toista. Näyttää kuitenkin siltä, ettei Joosef ollut noina vuosina katkeroitunut Jumalalle, vaan päädyttyään faraon puheille hän oli heti tilanteen tasalla. Hän ei sanonut faraolle, että ”odotas, pitää vähän muistella, kun en ole tätä pariin vuoteen tehnyt” vaan korjasi heti, ettei hän osaa unia selittää, mutta Jumala voi sen tehdä.

Luin jonkun pitkään vankilassa uskonsa vuoksi istuneen (olisikohan ollut kiinalainen?) miehen kertomusta vankilavuosista. Hän sanoi, että meillä länsimaalaisilla on helposti sellainen virheellinen käsitys, että kun heitä siellä pidetään vankilassa ja ehkä kidutetaankin, niin se kärsimys jotenkin jalostaisi heitä paremmiksi kristityiksi. Hänen mukaansa se ei pidä paikkaansa, vaan kaiken avain on se, että vankilassa on yksinkertaisesti tavattoman tylsää! Ainoa asia, mitä sellissä voi tehdä, on puhua Jumalan kanssa. Ja kun ihminen vaikkapa kymmenen vuotta vain ja ainoastaan rukoilee, se ei voi olla vaikuttamatta ihmiseen.

Ehkä meidänkin olisi hyvä välillä ihan määrätietoisesti laittaa kännykkä pois ja mennä vaikka nurkkaan istumaan, jotta meilläkin olisi välillä tylsää. Ehkä siinä tulisi puhuttua Jumalallekin.

Matt. 12

Jumalan valtakuntaa tai Jumalan toimintaa ylipäätään voisi ehkä kuvailla sanalla ”elävä”. Sitä voidaan yrittää hahmotella karkeilla suuntaviivoilla vaikkapa kymmenen käskyn avulla, joista fariseukset tässä luvun alussa vääntävät. Kyllä – lepopäivällä on oma merkityksensä, mutta ei – Jumalan toiminta ei määräydy yksinomaisesti tietyn säännön perusteella. Jos me haluamme olla mukana tekemässä juttuja yhdessä Jumalan kanssa, meidän on pyrittävä sitä kohti, missä elämä on. Teologiset suuntaviivat, säännöt ja tavat (vaikka se, että lukee raamatunlukuohjelmaa säännöllisesti) ohjaavat meitä kohti elämää, elävän Jumalan luo. Hänen läsnäoloonsä pyrkiminen on hyvä päämäärä tällekin päivälle.

Heikki