Tekijä: Kyyrä

5. Moos. 19

Turvakaupunkeihin voi paeta jokainen, joka on surmannut toisen ihmisen, ja voi näin välttää koston. 4. Moos 35:12 kerrotaan vähän lisää näistä kaupungeista:” Ja nämä kaupungit olkoot teillä turvapaikkoina verenkostajalta, niin ettei tappajan tarvitse kuolla, ennen kuin hän on ollut seurakunnan tuomittavana.”

Verikostosta oli pieni uutinen viime viikon lehdessä. Kreikassa oli meneillään sukujen välinen koston kierre. Onpa aika ihmeellistä ja harmillista, että vaikka oikeuslaitosta pidetään nykyään aika luotettavana, niin se ei ole vieläkään loppunut kokonaan, ja verikosto korvaa valtioiden tarjoaman oikeuden ja turvan. Perinteet ja tapakulttuuri on yllättävän vahva ja pitää otteessaan. 

Luvun lopusta löytyy ohjeita, miten syyllisyys/syyttömyys todennetaan. Sopivat varmaan näiden turvakaupunkeihin paenneiden oikeudenkäynnin ohjeiksi. Tuomioon tarvitaan aina kaksi tai kolme todistajaa, kumpaakin osapuolta kuullaan, ja papeilla ja tuomareilla on päätösvalta. Tämä kuulostaa ihan tutulta ja hyvältä tavalta hoitaa asioita, mutta jos perättömiä syytöksiä esittänyt havaitaan valehdelleen, ovat seuraamukset aika karmeita:”Älkää tunteko sääliä: henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta” (21). Perusteluna tähän oli se, että kovat rangaistukset aiheuttavat pelkoa ja pahanteko vähenee. Väärä todistus on vakava rikos, koska se rikkoo yhteisön luottamusta ja voi tuhota viattoman elämän. 

Turvakaupunkia voidaan pitää myös vertauskuvana pelastuksesta, armosta ja turvasta, jonka Jumala tarjoaa ihmisille Jeesuksen Kristuksen kautta. 

“Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” (Matt. 11:28). 

Room. 5

Paavali kirjoittaa varsin perusteellisesti pelastusvarmuudesta aina Aadamista alkaen hyvin perustellen. Se onkin varsin tärkeä asia.

Rauha Jumalan kanssa on totta. Hän on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi. Rauhaa täytyy turvata, koska vihollinen on olemassa. Vaikeuksia on odotettavissa. Armossa eläminen ja Jumalan armahtavassa läsnäolossa pysyminen on tärkeä osa elämää ja tuo mielenrauhaa. Siihen Jumala on antanut meille lahjaksi puolustajan, Pyhän Hengen.”Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (5). Tulipa vielä mieleen Paavalin kilvoittelujae, joka myös kannattaa omistaa rauhan turvatakuiksi elämän tärkeissä suhteissa. “ Niinpä teen aina parhaani, että omatuntoni olisi puhdas Jumalan ja ihmisten edessä” (Apt.24:16). 

“Jumala rakastaa syntisiä, olkaamme siis syntisiä.” Kuulin tällaisen lauseen erään radiosta kuuntelemani saarnan lopuksi. Se jäi mieleen. Voisiko se tarkoittaa tätä? ”Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (20). Meistä ei ole itseämme auttamaan Jumalalle kelpaamisessa. Elämä ei ole yritystä ansaita Jumalan hyväksyntää, vaan kiitollista elämää Jumalan yhteydessä. “Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen valmistaman sovituksen” (11). Saamme levosta ja rakkaudesta käsin käydä rakastamaan ja palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiämme!

“Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus on lahjoittanut vanhurskauden” (21).

Minulle tutuin kohta pelastusvarmuudesta, jonka opettelin jopa ulkoa nuorempana, on             1. Joh. 5:11-12:” Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.”

Juha

5. Moos. 18

Luvusta voinee tehdä seuraavia johtopäätöksiä sovellettavaksi nykyaikaan.

• Hengellisen työn tekijöiden tulee saada toimeentulo yhteisöltään uhrilahjana.
• Jumalan kansan tulee varoa mukautumista tämän maailman menoon ja olla koko sydämestään uskollinen Herralle.
• Jeesus on tämä Mooseksen ennustama profeetta, jota on kuunneltava, koska hän puhuu kaiken, minkä Herra antaa puhuttavaksi.

Room. 4

Kaiken edellä kirjoitetun vahvistukseksi Paavali ottaa esiin VT:n todistuksen uskon vanhurskaudesta. Vaikka VT:stä on hieman vaikea löytää sen sotaisten ja väkivaltaisten tapahtumien takia rakastavaa Jumalaa, niin se opettaa myös sekä uskosta että armosta!

Abraham oli Israelin kantaisä, joka uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi. Jotenkin sekä Abraham että Daavid ymmärsivät, että Jumalan edessä selviää vain uskomalla syntien anteeksiantamukseen, eikä yrittäen elää moitteettomasti.

Lupaus, johon Abraham uskonsa kiinnitti, oli se, että hän uskoi tulevansa monien kansojen kantaisäksi:”Näin suuri on oleva sinun jälkeläistensä luku” (18). Näin Abrahamista tuli myös kaikkien niiden ympärileikkaamattomien isä, jotka uskovat.

Abrahamista voi ottaa esimerkkiä mitä usko on. Vaikka hän joutui kovin kauan odottamaan lupauksen täyttymistä, niin “Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan sai voimaa uskostaan. Hän antoi Jumalalle kunnian varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen mitä on luvannut” (20).

 

Juha

5. Moos. 17

Epäjumalat ja niiden palvelijat tuomitaan                                                                                                         Tätä lukiessa tuli mieleen Stefanus, jota pidetään ensimmäisenä kristittynä marttyyrinä, uskonsa puolesta kuolleena henkilönä. Hän ei tosin palvellut epäjumalia, vaan ainutta oikeaa Jumalaa, mutta oli juuri siksi vaarallinen mies. “Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan” (Apt. 6:13). Juutalaiset pelkäsivät Stefanosta ja väärien todistajien avulla saivat hänet tapettua. 

Laki korkeimmasta tuomioistuimesta                                                                                             Oikeusasiat voivat olla joskus vaikeita. Silloin laki määrää kysymään neuvoa sekä virassa olevalta tuomarilta sekä leeviläispapeilta. Papeilla oli siis aika paljon myös tuomiovaltaa ja oikeudenmukaisuus perustui yhteiseen auktoriteettiin ja Jumalan sanan mukaisiin päätöksiin. Päätöksistä, jotka julistettiin Herran valitsemassa paikassa, ei voinut valittaa, vaan pulinat pois ettei kuolema kohtaa. Aika hurjaa menoa näin nykyisen oikeuslaitoksen toimintaan verrattuna. 

Laki kuninkuudesta                                                                                                                                      Mooseksella on mielessä jo se, että Israel halunnee joskus oman kuninkaan. Lain mukaan kuninkaan piti olla Jumalan valitsema oman kansan mies. Kuninkaalle annettiin joitakin reunaehtoja, joista tärkein oli se, että hänen oli teetettävä itselleen jäljennös laista ja lukea sitä koko elämänsä ajan, jotta oppii pelkäämään Herraa ja tarkoin noudattamaan kaikkia tämän lain käskyjä ja määräyksiä. Israelin ensimmäisen kuninkaan valinnasta kerrotaan 1. Sam. luvussa 8. Siellä kerrotaan mm., että Herra suostui kansan pyyntöön saada oma kuningas, vaikka piti sitä myös oman kuninkuutensa hylkäämisenä. Vaikka Samuel kertoi mitä kaikkea se tarkoittaa kansalle, kansa vaati edelleen omaa kuningasta. “Ei, kuningas meidän pitää saada! Vasta silloin me olemme muiden kansojen veroisia, kun oma kuninkaamme hallitsee meitä, käy meidän edellämme ja johtaa sotiamme” (1. Sam. 8:19-20). Saulista tuli ensimmäinen kuningas ja sehän ei ollut menestystarina. Vaikka hän pitkänä ja komeana sotilasjohtajana sai kansan suosion, vei hän kansaansa hengellisesti poispäin Jumalasta. Oikea johtajuus ei perustu valtaan, rikkauteen tai itsekkyyteen, vaan kuuliaisuuteen ja nöyryyteen Jumalan sanan edessä.

Room. 3

Paavali on kahdessa ensimmäisessä luvussa tuhonnut perusteellisesti kaiken omavanhurskauden ja inhimillisen kyvykkyyden Jumalan edessä. Nyt vielä sama kuin kertauksena. Ei ole ketään vanhurskasta. Kuuluisin jae tässä luvussa, joka kertoo saman asian, on varmaan jae 23 “ sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta”. “Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Miksi sitten lakia tarvitaan? “Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on” (20). Tämän jälkeen päästään jo ilosanomaan. Jakeesta 21 alkaen Paavali tuo esiin Kristuksen syntien sovittajana, johon hän on koko ajan kirjeessään tähdännyt. 

“Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat”(22). Vanhurskaus on kuin armolahjana  tarjolla meille uskossa vastaanotettavaksi. Tämä sanoma toistuu useaan kertaan, jotta sanoma menisi perille! Mitähän kaikkea uutta ja ihmeellistä tämän ymmärtäminen ja vastaanottaminen onkaan meidän tämänkin tekstin lukijoiden elämässä saanut aikaan! Vapauteen Kristus vapautti meidät! Kiitetään siitä uudesta elämästä ja pysytään lähellä Jeesusta! 

“Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja” (28). 

Juha