Tekijä: Kyyrä

5. Moos. 16

Luku kehottaa Israelin kansaa viettämään juhlia Jumalan kunniaksi. Vuoden kiertoon sidotut juhlat muistuttavat kansaa Jumalan huolenpidosta ja siunauksesta. Hän vapautti kansansa orjuudesta, piti huolta erämaavaelluksen aikana ja antoi hyvän sadon. Tärkeää oli myös jakaa siunauksen satoa heikommassa asemassa olevien kanssa. Juhlia tuli viettää kiitollisin mielin iloiten ja riemuiten. “Herra siunaa teidän satonne ja siksi teidän tulee iloita ja riemuita” (15). 

En ole itse oikein juhlijatyyppiä, mutta kyllä ainakin meidän kirkollinen vuosittainen juhlakulttuuri näyttäisi olevan tärkeää ja autuaallistakin, josta kannattaisi pitää kiinni.  Ei kristityn elämä ole pelkkää velvollisuutta ja suorittamista, vaan siihen kuuluu myös yhteinen juhla, ilo ja kiitos! Nyt näyttää siltä, että elämä olisi juhlapyhinäkin varsin arkista, jos se minusta olisi kiinni. Siinä riittää ainakin minulla tsemppaamista ja ehkä myös uudenlaisen juhlakulttuurin löytämistä, jossa ilo ja kiitos ovat mukana. 

 Room. 2

Paavali kirjoittaa edellisen luvun lopussa siitä, mitä tapahtuu kun ihminen ei anna arvoa Jumalan tuntemiselle, vaan päättää elää ilman Jumalaa. Tällaisen  ihmisen sydän on pimentynyt  ja hän on Jumalan vihan ja tuomion alla. Tässä ei auta olemalla juutalainen, kreikkalainen tai pakana, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. Juutalaiselle ei riitä, että tuntee lain ja ylpeilee Jumalastaan. Päinvastoin usein ne, joka ylpeilevät laista, häpäisevät Jumalan rikkomalla lakia ja ovat oikeastaan vielä pahempia, koska heidän syntinsä saa muut pilkkaamaan Jumalan nimeä. 

Tässä luvussa Paavali kertoo myös hyviä uutisia! Jumala on hyvä, pitkämielinen ja kärsivällinen ja odottaa sitä, että hyvyys johtaa syntisen kääntymiseen. Tärkeää on Jumalan Hengen tekemä sydämen kääntymys. Jumalan kansa määrittyy sydämen uskon ja kuuliaisuuden , ei kansallisen tai ulkoisen aseman kautta.

”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” (Luuk. 18:13).

Juha

5. Moos. 15

Laki velkojen anteeksiannosta on aika radikaali laki, jos vertaa sitä nykyaikaan, jossa ostetaan lainarahalla ja korkoja maksetaan, koska se pitää rahamaailman pyörimässä. Pelisäännöt on yhdessä sovittu ja lainaraha mahdollistaa monet hankinnan. Siksi kuulostaa kyllä aika epäreilulta ja epäoikeudenmukaiselta, jos saa vaan velat anteeksi. Kun raha ja materia hallitsee, on vaikea nähdä muita vaihtoehtoja.

Israelilaisille laki merkitsi sitä, että joka seitsemäs vuosi julistetaan velkojen anteeksianto, jolloin lainan antaja ei saa enää vaatia velan suoritusta lähimmäiseltään, toiselta israelilaiselta. Vierasheimoiselta saa vaatia maksun, mutta maanmiehille annettua lainaa ei saa periä takaisin. Mahdollistaako tuo laki keinottelun ja hyväksikäytön? Mooses ei katso tätä suureksi riskiksi, sillä hänen mielestään “Herra, teidän Jumalanne, siunaa teitä runsaasti siinä maassa, jonka hän antaa teille perintöosaksi. Sen tähden teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä, eikä heitä olekaan, jos vain kaikessa tottelette Herraa ja tarkoin noudatatte tätä käskyä, jonka minä nyt olen teille ilmoittanut.” 

Toisaalta jakeessa 11 on vähän toisenlaista tietoa rikkauden jakautumisesta, joka velvoittaa lainojen kuolettamisen lisäksi myös muunlaiseen antamiseen:” Köyhiä tulee maassanne olemaan aina. Siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne.” Voiko tehdä sen johtopäätöksen, että lain rikkominen johtaa köyhyyteen? Silloin köyhiä kyllä riittää autettavaksi. 

Varallisuus tuo myös vaikutusvaltaa muiden kansojen hallitsemiseen. “Kun Herra, teidän Jumalanne, lupauksensa mukaisesti on siunannut teitä, te pystytte antamaan lainaa monille muille kansoille, mutta ette itse joudu lainaamaan niiltä. Te saatte hallita monia kansoja, mutta ne eivät hallitse teitä” (6). Tämän vallan toteutumista nykyisin voi havainnoida vaikka uutisia seuraamalla. 

Anteliaisuuden ja auttamisen periaate kuuluvat juutalaisten lisäksi myös kaikille kristityille, kuten esim. Gal. 6:10 sen kertoo:”Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.”  Kun näitä velka-asioita nyt mielessäni pyörittelen, tulee väkisinkin mieleen meidän velkamme Jumalalle, joka mainitaan ainakin Matteuksen Isä meidän -rukouksessa. Sillä tarkoitetaan syntivelkaamme. Eli näin Mooseksen laki johdatti minut oman syntivelkani äärelle. Onneksi tämä velka on jo julistettu anteeksiannetuksi, ja Isä antaa anteeksi meille joka päivä eikä vain joka seitsemäs vuosi. Siitä kerrotaan enemmän Roomalaiskirjeessä, jonka pariin nyt siirrytään.

Room. 1

Ensin vähän taustaa roomalaiskirjeestä. Paavali halusi  rauhoittaa jännitteitä samassa seurakunnassa olevien juutalaisten ja ei-juutalaisten uskovien väliltä. Hän opetti, että pelastus, vanhurskauttaminen ja usko yhdistävät. Sekä juutalaiset että pakanat, jotka kummatkin ovat yhtä syntisiä eivätkä voi kehuskella pelastuvansa itsessään, pelastuvat ainoastaan uskosta. Koska Paavali (entinen Saul) oli fariseus ja saanut koulutuksen juutalaisen lain vartijaksi, hän perustelee näkemyksensä varsin perusteellisesti ja laaja-alaisesti. Siksi Roomalaiskirjeen ymmärtäminen on ainakin itselleni välillä vähän haasteellista. Mutta keskeiset asiat ovat kyllä tulleet tutuksi. 

Ensimmäinen luku on mullistanut kristinuskoa monin eri tavoin, mutta etenkin osa oman luterilaisen kirkkomme syntytarinaa liittyy tähän lukuun. Koko protestanttisuus saa kiittää syntymisestään tätä kirjettä, sillä v. 1515 Martti Luther löysi siitä uskon vanhurskauden  (Room. 1:17) ja kertoo, että “tunsi itsensä uudestisyntyneeksi.” Luterilainen vanhurskauttamisoppi perustuu roomalaiskirjeeseen ja on saanut nimensä Lutherin mukaan. Oppi on kiteytetty seuraavasti: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Itselleni tutuin ja ehkä myös haastavin jae on jae 16. “Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.”

Juha

5. Moos. 14

5. Mooseksen kirjassa käydään hyvin tarkasti ja pitkästi läpi lain ja liiton säädökset. Mooseksen kirjaa on kutsuttu ”toiseksi laiksi”. Kreikankielinen nimi ”Deuteronomion” tarkoittaa kirjaimellisesti ”toinen laki”. Uusi lakikirja oli tarkempi sovellus Luvatun maan olosuhteisiin.

Nyt otetaan esille joitakin käytännön sääntöjä, joiden avulla kansa voi osoittaa kuuliaisuutensa Jumalalle arjen asioissa ja sillä tavalla erottautua muiden kansojen elämäntavoista. Taas löytyy tuttuja asioita, kuten viiltely, joka on valitettavasti nykyisin ongelma ja oire pahoinvoinnista nuorten keskuudessa. Siitä ei sen enempää, kuten ei puhtaista ja saastaisista eläimistäkään, vaikka aika kysymyksiä herättelevä luettelohan se oli. 

Sen sijaan laki kymmenyksistä oli mielenkiintoista luettavaa, varsinkin jos sitä vertaa UT:n ohjeisiin antamisesta. (Tosin tässä voipi olla vain yksi ohje muualla olevien joukosta.) Vuosittain tuli kerätä ja luovuttaa kymmenykset kaikesta sadosta ja viedä ne Jumalan osoittamaan paikkaan nautittavaksi yhteisessä juhlassa. Kymmenykset tuli kuluttaa (syödä) oman perheen kanssa. “Syökää ja iloitkaa siellä perheinenne Herran, Jumalanne edessä” (26). Tämän lisäksi piti muistaa huolehtia myös leeviläisistä, eli heimosta, joka oli erotettu temppelipalvelukseen, eikä saanut unohtaa muukalaisia, orjia ja leskiä.

Varsinkin tuo yhteinen ilo ja koko perheen mukana olo tuntui hyvältä käytännöltä! Sitä jäin vielä miettimään, että olisikohan tämä antaminen ollut sellainen asia, jota olisin voinut opettaa myös lapsilleni ainakin tuon ilon ja juhlan kautta, tai ehkä myös kertoa siitä, mikä on Jumalan periaate rahankäytössä. 

Nykykäytäntö antamiseen löytyy UT:n puolelta, jossa ei puhuta kymmenyksistä, mutta ilo tulisi olla myös mukana antamisessa. Se on kuitenkin enemmän vapaa ja henkilökohtainen valinta, kuin koko perheen asia. “Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa”(2. Kor. 9:7). Nykyään “kymmenyksillä” tuetaan yleensä seurakunta- ja lähetystyötä, eli vähän niinkuin leeviläisten heimoa ennen. Voisihan tosin myös ajatella, että KohtaamisPaikan tapaamiset ovat perheen yhteistä iloa ja juhlaa, jonka antaminen mahdollistaa. 

Mark. 16

Antamisen teemalla jatketaan. Luvussa tapahtuu suuri käännekohta ihmiskunnalle. Kuolema on voitettu! Jumalan rakkaus konkretisoitui meille kaikille. Hän antoi ainoan Poikansa kuolla meidän syntisten edestä, jotta meillä olisi elämä, joka kestää kuolemankin läpi iankaikkisuuteen. Ylösnousemusta oli jo aikalaistenkin vaikea käsittää, vaikka Jeesus oli näkyvänä ja kosketeltavana heidän keskuudessaan. 

Vaikka Jeesus vähän vieläkin moitti opetuslapsiaan epäuskosta ja sydämen kovuudesta, antoi hän suuren tehtävän:” Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille”(15).

Tällaisessa opetuslasten kaltaisessa uskossa mekin ehkä elämme, mutta saamme onneksi vahvistuksia ja pilkahduksia Jumalalta hänen todellisuudesta ja läsnäolosta elämässämme. Jos armon saaneena ja Jumalan yhteyteen otettuina pidämme kuoleman voittamista ilosanomana, kutsuu tämä Jeesuksen suuri tehtävä vastustamattomasti mukaan. Siihen saamme liittyä antamalla itsemme hänen käyttöönsä. Voisi ehkä myös sanoa, että iloista Jumalaa antaja rakastaa!

“Oppilaat lähtivät matkaan ja julistivat kaikkialla ilosanomaa. Herra toimi heidän kanssaan ja todisti sanoman oikeaksi tunnusmerkeillä” (20).

Juha