Tiedotusposti

Hei,

tulevana viikonloppuna on Se löytyi -missiossa Keski-Suomesta mukana olevien seurakuntien ja yhteisöjen yhdessä järjestämät tilaisuudet. Olemme KohtaamisPaikkana mukana näiden tilaisuuksien järjestelyissä, eikä sunnuntaina ole KohtaamisPaikan omaa jumista. Viikonlopun tilaisuudet ovat:
-varkkitapahtuma pe 11.11. klo 18-21 tapahtumakeskus Ahjo, Ahjokatu 16. 
-lastentapahtuma la 12.11. klo 14-17 tapahtumakeskus Ahjo
-Se löytyi -juhla la 12.11. klo 18 tapahtumakeskus Helmi, Okkerinkatu 2. Puheen pitää Ilkka Puhakka.

Puhuin viime sunnuntaina siitä, mikä merkitys on salassa tapahtuvalla uskolla. Käyttämäni jaejakso on KohtaamisPaikan tämän päivän raamatunlukuohjelmassa, Matteus 6:1-6. Siinä Jeesus puhui salassa auttamisesta, antamisesta ja rukoilemisesta. Meille on iso etuoikeus, että saamme kokoontua kristittyinä vapaasti yhteen ja rukoilla yhdessä. Silloin kun elämme uskoamme todeksi myös piilossa katseilta, salassa, niin vaikutuksemme alkaa vahvistua.

Salasiunaaminen ja salassa rukoileminen vaikuttavat hengelliseen ilmapiiriin. Moni meistä on ollut jonkun salaisella rukouslistalla, mikä on osaltaan vaikuttanut hengellistä etsintää meissä. Olen saanut paljon rohkaisua pienestä rukousryhmästä, joka kokoontuu säännöllisesti rukoilemaan KohtaamisPaikan puolesta. He eivät pidä tehtävästään numeroa, vaan kysyvät säännöllisesti rukousaiheita.

Salassa palveleminen on sellaista, mitä tehdään ilman palkkiota tai kiitosta. Jeesus antoi esimerkin palvelevasta asenteesta, kun hän pesi opetuslasten jalat. Se oli tehtävä, joka kuului kaikista alimpana oleville. Ensimmäisten vuosisatojen kristityt joutuivat elämään paljolti niin, että he kokoontuivat salassa ja elivät uskoaan todeksi salassa. Kristillisyys oli vaikuttavaa ja sen vaikutus levisi. Meillä on etuoikeus kokoontua vapaasti, mutta salassa vaikuttavalla uskolla on iso merkitys. Puhe tulee kuultavaksi KohtaamisPaikka Jyväskylä YouTube-kanavalle.

Jeesus kanssasi – aina ja kaikkialla!
Mika ja Tiina

1. Moos. 35 Matt. 6

1. Moos. 35

Matt. 6

Keskityn tämän rikassisältöisen luvun loppuosaan. Otsikko jakeille 25-34 on Jumalan huolenpito. Siinä toistuu useasti sana huolehtia. Huolehtiminen syö voimavaroja ja iloa elämästä. Jeesus puhui siitä, miten voisin huolehtia vähemmän. Vaikka näissä jakeissa puhutaan ruuasta ja vaatteista, niin Jeesuksen opettamat periaatteet liittyvät laajemminkin elämäämme.

Mitä Jeesus ei tarkoittanut sanoessaan, että älkää huolehtiko? 

Että tulevaisuutta ei saisi ajatella tai siihen varautua. Tulevaisuutta on tarpeellista miettiä esim. siinä mielessä, että tulevaa on hyvä suunnitella. Stressiä on vähemmän kun tekimisiään jäsentelee. 

Ettei pitäisi nähdä vaivaa. Jeesus puhui linnuista, jotka eivät kylvä ja kokoa varastoon. Mutta ne näkevät paljon vaivaa kootessaan ravintoa. Eli joutilaisuus ei ole seuraus siitä, että ei tarvitse huolehtia.

Etteikö meillä olisi vaikeuksia ja huolenaiheita. Jeesuksella itsellään riitti huolenaiheita jatkuvasti: ystävä kuoli, toinen petti, oli väärinymmärretty, hänet yritettiin saada jatkuvasti sanoistaan kiinni ja lopulta oli taju siitä, että hän tulee kärsimään ja kuolemaan. Mutta siitä huolimatta hän ei huolehtinut tulevasta.

Mikä auttaa, että huolehtisin vähemmän? Tärkeintä on laittaa prioriteetit paikalleen. Ensin tulee etsiä Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu annetaan sen mukana. Jeesus oli itse esimerkki siitä, miten Hän käytti paljon aikaa rukoilemiseen, Isän tahdon etsimiseen. Silloin kun Jeesus ja Jumalan valtakunta ovat keskiössä, niin muutkin asiat löytävät oman paikkansa.

Mika

1. Moos. 34 Matt. 5

1. Moos. 34

Matt. 5

Autuaaksijulistuksissa on paljon asiaa, kun niihin pysähtyy. Ensimmäisenä Jeesus sanoo autuaiksi eli onniteltaviksi hengessään köyhiä. Siinä on kyse sisäisestä elämästä. Kertomus fariseuksesta ja publikaanista, Lk 18:9-14, on hyvä esimerkki tästä. Fariseus keskittyi omaan hyvyyteensä, kun publikaani puolestaan sanoi vain, että Jumala ole minulle syntiselle armollinen. Hän ei edes katsonut taivaaseen. Jeesuksen mukaan hän lähti vanhurskaana tuosta rukoushetkestä. 

Hengessään köyhällä ei siis ole mitään omaa tuotavanaan Jumalalle toisin kuin esim. rauhantekijällä tai toisia armahtavalla. Hengessään köyhä on kokonaan sen varassa, että saa Jumalalta tarvitsemansa. Hengellisesti epätoivoinen, vararikossa. Jos olet tässä tilanteessa, niin olet onniteltava, autuas. Tämä on Jeesuksen sanoma tässä kohtaa. 

On luonnollista ajatella, että tulen Jumalan eteen tuomalla omat onnistumiseni tai lahjani. Suhde Jumalaan ei ala siitä, mitä minulla on, vaan siitä, mitä minulla ei ole! Ensimmäisenä pitää ymmärtää se, että tarvitsen Jumalaa.

Onnellisia ovat ne, jotka tietävät tarvitsevansa Jumalaa. Miksi näin? Loppuosa lauseesta avaa tätä: sillä heidän on taivasten valtakunta. 

Mika