Tiedotusposti

Hei,

KesäKohtaaminen on ensi sunnuntaina 19.6. klo 16-18 Kuopioilla, Tahvosentie 13. Pihalla on hyvä mahdollisuus peleihin ja leikkeihin, joten lapsiperheetkin ovat tervetulleita. Tarjoilu toimii nyyttäriperiaatteella. 

Viime sunnuntain KesäKohtaamisessa pääsimme tutustumaan Viitasaloihin. Otetaan heidät rukouksiimme jo nyt, vaikka he muuttavat Jyväskylään vasta vuoden lopulla. Jukka ja Kirsi lähtivät KesäKohtaamisesta suoraan Tansanian matkalle. Rukoillaan heidänkin ryhmänsä puolesta paikallisen kirkon evankeliointiviikolla. Sanni ja Teppo kertoivat muutostaan Reisjärvelle. Siunasimme heidät uuteen elämänvaiheeseen opiskelujen jälkeen. Paljon mahtui kohtaamisia yhteen KesäKohtaamiseen!

Puhuin lyhyesti Danielin kolmesta ystävästä, Daniel 3. He kieltäytyivät kumartamasta ja palvelemasta kultaista patsasta. He sanoivat kuninkaalle näin: ”Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista…ja vaikka niin ei kävisikään, niin…sinun jumaliasi me emme palvele”. Noissa sanoissa oli samaan aikaan rohkeutta ja nöyryyttä. Jumala ei varjellut heitä tuliselta uunilta, mutta Hän varjeli heitä uunissa. Kun miehet heitettiin uuniin, niin siellä nähtiin neljäs mies, joka näytti jumalolennolta, Dan 3:25. Jumala oli miesten kanssa uunissa ja varjeli heitä siellä.

Joskus Jumala vastaa rukouksiimme nopeasti. Joskus joudumme opettelemaan luottamusta ja sinnikkyyttä pitkäänkin. Silloin kun joudumme kohtaamaan omat tuliset uunimme, niin Jeesus on niissä meidän kanssamme. Hän ei jostain syystä aina varjele meitä vaikeilta tilanteilta ja vaiheilta, mutta on niissä erityisen lähellä. Rukoilemme rohkeita rukouksia ja elämme samalla jalat maassa. Kohtaamme kaikki tilanteet Jeesuksen kanssa.

Jeesus kanssasi – aina ja kaikkialla!
Mika ja Tiina

Hes. 16, Gal. 3

Hes. 16

Gal. 3

Keskeiset käsitteet ihmisen suhteessa Jumalaan ovat usko, armo ja Jeesus. Kyse on nimenomaan suhteesta Jeesukseen. Laki on tämän vastakohtana jotain sellaista, jossa ihminen yrittää kelvata Jumalalle omien tekojensa avulla. Tällaisessä elämänasenteessa korostuvat oikeassa oleminen ja erilaisten sääntöjen mukaan eläminen. Jumalaa pitää lepyttää, Hänen rakkauteensa ei voi luottaa.

Paavali käyttää luvun alussa voimakkaita sanoja kuvatessaan galatalaisten pyrkimyksiä kelvata Jumalalle lakia noudattamalla. He ovat mielettömiä. Paavali oli rakentanut tervettä perustaa ja korostanut ristiinnaulittua Kristusta, mutta sen jälkeen väärät opettajat olivat päässeet vaikuttamaan galatalaisiin kristittyihin. 

Pysähdyin erityisesti jakeeseen viisi: “Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?” Jumalan suunnitelma on, että Pyhä Henki vaikuttaa meissä Jumalan mielen mukaista elämää. Henki tekee uskosta Jeesukseen elävän ja läheisen. Ilman Pyhää Henkeä kristillisyydestä tulee voimatonta ja ilotonta yrittämistä. Voimme tänäänkin pyytää, että Pyhä Henki koskettaisi meitä. 

Mika

Hes. 15, Gal. 2

Hes. 15

Gal. 2

Paavali oli kohdannut Jeesuksen, hän käytti sanaa ilmestys jakeessa kaksi. Vaikka Jumala oli puhunut hänelle hyvin selkeästi ja vakuuttavasti, niin Paavali matkusti Jerusalemiin tekemään selkoa toiminnastaan ja sen perusteista seurakunnan keskeisille johtajille. Paavali toimi tässä viisaasti ja Jerusalemin seurakunnan johtoa arvostavasti. 

Paavali oli tarkka siitä, että evankeliumi Jeesuksesta säilyi pelastuksen ytimessä. Hän ojensi  jopa Pietaria, joka joidenkin juutalaisuudesta kääntyneiden kristittyjen pelossa ei osallistunut pakanuudesta kristityiksi kääntyneiden kanssa yhteisille aterioille. On vaatinut melkoista rohkeutta moittia julkisesti Pietaria! Tässä näkyy jotain Paavalin luonteesta ja toisaalta tilanne osoittaa sen, miten varma Paavali oli Jeesukselta saamastaan tehtävästä. 

Luvun lopussa on upea kiteytys siitä, miten usko Jeesukseen vaikuttaa. “Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.” Gal 2:20. 

Mika