1. Sam. 10, Apt. 2

1. Sam. 10

Apt. 2

Pyhän Hengen vuodatus tapahtui aamulla klo 9. Ajankohta kertoo osaltaan siitä, että kyseessä oli Isän suvereeni teko. Kyse oli vahvasta kokemuksesta, mutta ei tunteilusta. Kaikki paikalla olleet saivat saman kokemuksen, johon liittyi Jumalan voiman todellisuus ja Pyhän Hengen tuleminen lähelle. He täyttyivät Hengellä. Kun Apostolien tekoja lukee eteenpäin, niin voi havaita Hengellä täyttymisiä tapahtuneen usein tuon päivän jälkeenkin.

Osallisuus Pyhästä Hengestä vaikutti Pietarin palvelutyöhön ratkaisevalla tavalla. Pietarin puheen seurauksena sanotaan noin 3000 ihmisen kääntyneen Jeesuksen seuraajiksi. Pietarin puheessa on kohta, joka liittää yhteen uskon, kasteen ja Hengellä täyttymisen, 2:38. En näe tarpeelliseksi yrittää määrittää näiden ajallista järjestystä. Nämä kaikki kolme asiaa kuuluvat Jeesuksen seuraajan pakettiin. 

Luvun loppuosa on myös hyvin tuttu, 2:42-47. Tästä jaejaksosta nousee KohtaamisPaikassa käytetty tiivistys kolmesta kasvun suunnasta: UP, IN ja OUT. Seurakunta ylisti ja rukoili yhdessä (UP), he jakoivat elämäänsä toistensa kanssa (IN) ja ottivat joka päivä vastaan uusia ihmisiä (OUT). Täydellistä seurakuntaa ei ole olemassa, mutta nämä periaatteet auttavat meitä oikeaan suuntaan.

Mika

1. Sam. 9, Apt. 1

1. Sam. 9

Apt. 1

Kolmen vuoden opetuslapseuskoulu oli takana ja Jeesus antoi ymmärtää, että vielä tarvittiin osallisuus Pyhästä Hengestä. Pyhää Henkeä tuli odottaa. Se oli aktiivista odottamista, opetuslapset ja muut Jeesuksen lähimmät seuraajat rukoilivat noina päivinä yläsalissa. Helluntai oli ainutkertainen tapahtuma, mutta näkisin Pyhän Hengen odottamisen olevan tärkeää myös meille. Odottamiseen liittyy avoimuus ja kaipaus Hengen työlle. 

On oikeastaan aika hämmästyttävää, että Jeesuksen seuraajien joukko ei tuossa vaiheessa ollut kovin suuri. Apostolit olivat ydinryhmä. Helluntaipäivänä koolla oli 120 ihmistä ja Jeesus ilmestyi ylösnoustuaan noin 500 ihmiselle. Helluntain jälkeen tapahtui moninkertaistuminen tuon ydinjoukon kautta. Minua tämä muistuttaa siitä, että hengellisessä työssä ei pidä tavoitella ensisijassa isoja määriä, vaan kasvattaa ja varustaa sitoutuneita Jeesuksen seuraajia. 

Lukiessani tätä tuttua lukua huomioni kiinnittyi jakeisiin 9-11. Jeesus antoi edellä lähetystehtävän ja saman tien hänet otettiin taivaaseen pilven viemänä. Opetuslapset jäivät katsomaan taivaalle, että vieläkö Jesuksen näkisi. Jos olisin ollut tuossa tilanteessa, niin olisin varmasti jäänyt katselemaan ja ihmettelemään tapahtunutta. Mutta enkeli palautti opetuslapset nopeasti siihen, että menneeseen ei kannata jäädä. Oli aika mennä eteenpäin odottamaan Pyhää Henkeä. 

Mika

1. Sam. 8, Matt. 28

1. Sam. 8

Matt. 28

Lähetyskäsky voi puhutella eri tavoilla. Yksi näkökulma lukea tutut jakeet on sellainen, että huomio kiinnittyy alkuun ja loppuun. “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Lopussa on tämä lupaus: “…minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”  Jos unohdan nämä, niin niiden välissä olevat lauseet voivat tuntua vaativilta.

Liitymme siihen, mitä Jeesus tekee tässä maailmassa. Hänellä on kaikki valta, Hän on meidän kanssamme kaikki päivät. Kun olemme mukana Jeesuksen antamassa tehtävässä, niin Hän kulkee edellämme. Hän on jo tehnyt työtään niiden ihmisten elämässä, joita kohtaamme. Tämän muistaminen antaa levollisuutta tehtävän edessä.

Opetuslasten tekeminen on lähetyskäskyn keskeisin asia. Se ei kuulu vain niille, jotka menevät kauas. Sanat voidaan kääntää alkukielestä näin: mennessänne tehkää opetuslapsia. Kyse on siitä, että toimimme siellä, missä kukin meistä elää elämäänsä. Kyse on kokonaisvaltaisesta elämänasenteesta. Seurakuntana me vahvistamme sitä ajatusta, että me kaikki olemme kokoaikaisia Jeesuksen opetuslapsia/seuraajia siellä, missä vaikutamme. Joku lähetetään kauas, useimmat eivät. Emme ajattele, että lähetyskäsky koskee vain joitain meistä. 

Vaikka lähetyskäsky koskee meitä kaikkia, niin jotkut lähetämme kauaskin. Heidän puolestaan rukoilemme aivan erityisesti ja tuemme eri tavoilla.

Mika