1. Moos. 47, Hepr. 5

1. Moos. 47 Hepr. 5

Tällä viikolla luemme Joosefin elämän niistä vaiheista, jolloin hänelle ja koko perheelle alkoi selkiintyä rankkojen vuosien jälkeen Jumalan huolenpito ja kokonaisvaltainen johdatus. Joosef oli paljastanut itsensä veljilleen ja hänen sukunsa oli muuttanut Egyptiin. Nälänhädän keskellä Jumala piti huolta Joosefin suvusta ja itse asiassa koko Egyptistä.

Joosef toimi rehdisti faraota kohtaan kertomalla tälle suvustaan. Farao puolestaan oli rehti Joosefin sukua kohtaan. Hänen ei olisi ollut mikään pakko antaa muukalaisille parasta osaa maasta asuttavaksi. Raamatun mukaan on tärkeää, että toimimme muukalaisten parhaaksi.

“Herra, teidän Jumalanne, on jumalien Jumala ja korkein Herra, suuri, väkevä ja pelottava Jumala. Hän ei ole puolueellinen eikä häntä voi lahjoa. Hän huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä.” (5 Moos 10:17-19). Meidänkin keskellämme on tämän ajan muukalaisia.

Joosef toimitti isänsä Jaakobin faraon puheille. On koskettavaa lukea maininta siitä, että Jaakob toivotti faraolle siunausta, 47:7 ja 10.. Jaakob siunasi maailman tuon ajan mahtavinta miestä! Puhuessaan faaraon kanssa Jaakob sanoi oikein, että hänen elämänsä oli ollut onnetonta. Hänellä oli paljon vastoinkäymisiä, riita veljensä Esaun kanssa ja monet muut perhe-elämän vaikeudet. Mutta nyt Jaakob näki perheensä jälleen yhdistyneenä. Ja kaiken jälkeen hän sai siunata faraonkin, kuten seuraavissa luvuissa myös Joosefin pojat ja kaikki poikansa. Jumala salli Jaakobin kokea eheyttävän vanhuuden.

Mika

Tiedotusposti

Hei,

seuraavat KesäKohtaamiset ovat su 19.7. klo 16 Honkasaloilla Lievestuoreella, Majaniementie 10 ja sunnuntaina 9.8. Hämäläisillä Mustalammella. Tarjoilut nyyttäreinä. Honkasaloille ei tarvita ilmoittautumisia, mutta Hämäläisille ilmoittautumiset pe iltaan 7.8. mennessä whatsapp numeroon 0407315490. Seuraava messu on Kaupunginkirkossa su 16.8. klo 17. 

Tuntui tärkeältä tavata monia teistä viime sunnuntain kahdessa KesäKohtaamisessa. Kuulumisten vaihtaminen, mölkyn pelaaminen, yhdessäolo, nyyttäripöydästä syöminen ja rukous loivat rohkaisevan kokonaisuuden. Rukoilimme kaikkien niiden puolesta, jotka ovat muuttamassa kesän aikana Jyväskylästä muualle maahan. Ehkä joukkoomme tulee syksyn myötä uusia ihmisiä, erityisesti opiskelijoita, joitten kanssa saamme jakaa elämää ja palvella Jeesuksen suunnitelmissa tässä kaupungissa.

Puhuin KesäKohtaamisessa siitä, miten Jumala kutsui Mooseksen tehtäväänsä, 2 Moos 3:11-12. Mooses sanoi, että mikä minä olen menemään faraon luo ja viemään israelilaiset pois Egyptistä. Mooses esitti tämän kysymyksenä. En ole aiemmin ajatellut sitä, että itse asiassa Jumala ei vastannut tuohon kysymykseen. Mooses ehkä odotti sitä, että Jumala olisi kertonut jotain Mooseksen kyvyistä ja lahjoista tehtävää varten. Näyttää siltä, että koko Mooseksen kysymys oli Jumalan silmissä väärin muotoiltu, sillä Jumala vastasi näin: ”Minä olen sinun kanssasi…” Oikea kysymys olisi ollut, että millainen Jumala sinä olet. Jumala oli kuullut kansan rukoukset ja hätähuudot ja päättänyt viedä heidät luvattuun maahan.

Kyse ei ollut Mooseksen kyvyistä, vaan siitä, että hän suorittaisi tehtävänsä Jumalan kanssa. Jumala kykenee tekemään sen, mitä Hän on sanonut. Tässä on tärkeä opetus meille tähän aikaan. Jos keskityn liikaa itseeni, niin alan tarkkailla omia mahdollisuuksiani ja masennun. Jos puolestani kiinnitän huomioni enemmän Jeesukseen, niin alan nähdä asiat Hänen mahdollisuuksinaan. Hän antaa viisautta ja apua oikeaan aikaan. Ei liian myöhään, mutta ei myöskään liian aikaisin! 

KohtaamisPaikan hallituksen talouskooste kesäkuulta:
-tulot 7502 euroa    (koko vuosi 46 364 euroa)
-menot 6708 euroa (koko vuosi 42 376 euroa)

Siunausta kesääsi!
Mika ja Tiina

Tiedotusposti

Hei,

KohtaamisPaikan KesäKohtaaminen on su 28.6. Kilkkien pihalla Mustalammella. Kokoontumisrajoitusten takia pyydämme ilmoittautumiset pe 26.6. mennessä whatsapp-numeroon 0445243904 . Ilmoittautuneille lähetetään tarkemmat tiedot. Seuraavat KesäKohtaamiset ovat su 19.7. Honkasaloilla Lievestuoreella ja su 9.8. Hämäläisillä Mustalammella. 

Viime sunnuntain messu Kaupunginkirkossa oli lähes kaikille ensimmäinen ehtoollinen melkein neljään kuukauteen. Vaikka kokoontumisrajoitukset vaikuttivat toteutukseen, niin oli koskettavaa olla yhdessä koolla. Ennen messun alkua oli maahanmuuttajan kaste. Hänen todistuksensa messussa oli yksinkertaisuudessaan puhutteleva. Hän on tullut tuntemaan Jeesuksen kuluneen vajaan vuoden aikana. Hän tuli Kaupunginkirkon messuumme viime elokuussa ja on ollut siitä lähtien mukana.

Puhuin viime sunnuntaina peltoon kätketystä aarteesta ja arvokkaan helmen löytymisestä, Matt 13:44-46. Toisessa vertauksessa aarre löytyi ilman varsinaista etsimistä keskellä arkista työtä. Toisessa tapauksessa puolestaan helmi löytyi järjestelmällisen etsinnän tuloksena. Löytäjiä yhdisti se, että molemmissa tapauksissa aarteen löytäneet myivät omaisuutensa saadakseen aarteen itselleen. Aarre on vertauksissa osallisuus Jumalan valtakunnasta, Jeesuksesta. 

Raamatussa etsiminen ja löytäminen ovat tuttuja teemoja. Jeesus tuli etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on kadonnut, Lk 19:10. Toisaalta ihminenkin etsii, vaikka usein hapuillen, Apt 17:27. Voi olla, että viime kuukaudet ovat synnyttäneet monissa etsintää. Jos näin on, niin vaikea ajanjakso kääntyy lopulta siunaukseksi meille. Psalmi 119 päättyy jakeeseen 176: Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut!

Monille Alfa on ollut löytämisen paikka menneinä vuosina. Järjestämme pienen tauon jälkeen Alfan ensi syksynä. Tällä kertaa Alfa kokoontuu videoyhteyden avulla zoom-sovelluksella. Ehkä tämä on joillekin matalampi kynnys tulla mukaan. Alfa kokoontuu tiistaisin 8.9.-8.12. Lisätietoja löytyy kotisivuiltamme kohtaamispaikka.net. Jätetään Alfa yhteiseksi rukousaiheeksi. 

Siunausta kesääsi!
Mika ja Tiina