Tiedotusposti

Hei,

KohtaamisPaikan seuraava NettiKirkko on sunnuntaina klo 17. Palmusunnuntain NettiKirkko on suunnitelu kaikenikäisille, joten lapsiperheet voivat seurata sitä yhdessä. Opetusosuudesta vastaa Kirsi Jämsén. Tällä kertaa pyrimme ottamaan mukaan myös lauluja. Viime sunnuntain lähetyksestä opimme jälleen uutta. Emme pysty tekemään suoria videohaastatteluja riittävän hyvälaatuisina, vaan jatkossa videoimme laulut ja mahdolliset haastattelut ja etukäteen. Haluamme lisätä lähetyksiin vuorovaikutteisuutta niin paljon kuin se on mahdollista.

Puhuin sunnuntaina efesolaiskirjeestä, ef 2:12-19. Paavali korostaa jaejaksossa sitä, että Jeesuksen Kristuksen tähden kaikki ihmiset ovat samassa asemassa Jumalan edessä. Juutalaiset ja kaikki muut pelastuvat Jeesuksen ristinkuoleman tähden, pääsevät lähelle Isää ja saavat oikeuden kuulua Jumalan perheeseen, seurakuntaan. Keskityin jakeeseen 12, jossa efesolaisten sanotaan eläneen ennen Jeesuksen tuntemista vailla toivoa ja vailla Jumalaa.

Ihminen kestää vastoinkäymisiä paljonkin, jos hänellä on toivo paremmasta tulevaisuudesta. Silloin kun Raamattua kirjoitettiin, niin sanaa toivo ei edes tunnettu sen ajan kielissä. Kristillinen  toivo ei ole toivottelua, vaan se perustuu siihen, että Jeesus on luotettava ja aina sama. Toivo liittyy niin menneisyyteen, tähän hetkeen kuin tulevaisuuteenkin. Jeesuksen tähden saan syntini anteeksi, Hän on kanssani tänään ja edessä on iankaikkinen elämä Hänen luonaan taivaassa. 

Toivo on näinä aikoina erityisen tärkeä asia. Inhimillisesti ajateltuna poikkeusolot hellittävät jossain vaiheessa ja toivo tavallisemmasta arjesta on meitä odottamassa. Kristillinen toivo on jotain enemmän. Saan elää kaikissa vaiheissa tietoisena siitä, että Jeesus on kanssani. Opettelin muutama päivä sitten ulkoa KohtaamisPaikan raamatunlukuohjelmassa olleen jakeen, Room 15:13: ”Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.”

KohtaamisPaikan hallituksen talouskooste maaliskuulta:
-tulot      9225 e (koko vuosi 23 226 e)
-menot   6994 e (koko vuosi 21 984 e)

Terveisin
Mika ja Tiina

Tiedotusposti

Hei,

olemme saaneet siirrettyä KohtaamisPaikan jumalanpalvelukset ja suuren osan ryhmistä poikkeusolojen vaatimalla tavalla nettiin. Paljon on ollut uuden opettelua ja moni on venynyt antaessaan panoksensa teknisiin ratkaisuihin. Nettikirkot lähetetään jatkossa sunnuntaisin klo 17 KohtaamisPaikka Jyväskylä -nimisellä You Tube -kanavalla. Viime sunnuntaina saimme toimimaan diojen näytön puheen aikana ja rukousaiheiden lähettämisen whatsappin kautta. Rukouspalvelijat kokoontuivat lähetyksen jälkeen rukoilemaan aiheiden puolesta yksitellen zoom-palvelun videopalaverissa. Maanantaina saimme kuulla yhdestä rukousvastauksesta!

Viime sunnuntaina Tiina kertoi erään englantilaisen seurakunnan neljästä ohjeesta seurakuntalaisilleen näitä aikoja varten. Ne ovat Raamattu, rukous, yhteydenpito ja palvelu. He suosittavat aloittamaan päivän Raamatun äärellä. Ensin annetaan Jumalan puhua meille. Heidän seurakunnassaan luetaan yksi Psalmi päivässä. Rukouksessa tuomme Jumalalle ensin lähimmät ihmiset ja sitten laajentaen rukousta koskemaan omaa seurakuntaa, kotikaupunkia ja koko maata. Listalla kolmantena on yhteydenpito yhden tai kahden ihmisen kanssa, kuulumisten kyseleminen ja rohkaiseminen. Neljäntenä oleva palvelu tarkoittaa sitä, että ketä voisin auttaa käytännön asioiden hoitamisessa jne. Viimeisen kymmenen päivän kokemuksen perusteella tuntuu siltä, että yhteyksiä ihmisten kesken on puhelimen ja netin avulla jopa enemmän kuin aiemmin. Rukousvetoomuksia ja erilaisia aloitteita on liikkeellä paljon ja epäilemättä seurakuntien rukouselämä on aktivoitunut.

KohtaamisPaikan raamatunlukuohjelmassa luetaan roomalaiskirjettä. Eilen ja vielä tänäänkin pysähdyin jakeeseen 12:12. Siinä sanotaan näin: Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Samassa jakeessa esiintyvät toivo ja ilo, kuten myös ahdinko, kestävyys ja hellittämätön rukous. Monet asiat ahdistavat meitä itse kutakin näinä aikoina. Siitä ei kannata syyllistyä. Toivo ja ilo vahvistuvat myös siten, että pyrin tekemään sellaisia asioita, jotka tuovat iloa. Minulle iloa tuovat esim. lenkit niin hiihtäen, pyöräillen kuin kävellen. 

Siunausta sinulle!
Mika ja Tiina

Tiedotusposti

Hei,

KohtaamisPaikka on siirtynyt nettiin monien muiden tavoin. Kaikki kokoontumiset ovat nyt tauolla. Etsimme luovia ratkaisuja pitää yhteyttä toisiimme tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime sunnuntaina pidimme ensimmäisen nettikirkon ja se on katsottavissa YouTube-kanavallamme, jonne pääset esim. kotisivujemme etusivulta, kohtaamispaikka.net, tai tästä linkistä:
https://www.youtube.com/channel/UCqT7H1tw-aE1z0Ngc-BF9Lw

Teimme nettikirkon pienellä tiimillä nopealla aikataululla. Pyrimme kehittämään lähetyksiä ja tavoitteemme on saada joitakin uusia ominaisuuksia toimimaan jo ensi sunnuntaina. Jos tämä onnistuu, niin live-lähetykseen voi lähettää rukous- ja kiitosaiheita ja voimme liittää kuvaan dioja, jolloin opetukseen tulee uusia mahdollisuuksia. Lähetys tulee YouTube-kanavalla, emmekä tee enää Facebook live -lähetystä. Rukoillaan näitten lähetysten puolesta! Nyt kun opettelemme tätä uutta tekniikkaa, niin meillä on valmius striimata jatkossa esim. BrunssiKirkkoja koululta niille ihmisille, jotka eivät pääse paikalle. Ilman nykyistä poikkeustilaa emme olisi ehkä paneutuneet tähän asiaan. Ensi sunnuntain nettikirkko on klo 12 ja siinä Jukka Jämsén opettaa Paavalin kolmannesta lähetysmatkasta. Jos et pysty seuraamaan lähetystä klo 12, niin voit katsoa sen sinulle sopivana aikana YouTubesta.

Puhuin nettikirkossa sunnuntain jmp-tekstistä, Ilm 3:14-20. Tekstissä on kirje Laodikean seurakunnalle. Kirje kuulostaa ensi lukemalta varsin tylyltä, sillä seurakunta saa ainoastaan moitteita ja kehotuksia. Mutta siihen sisältyy myös toivon ja muutoksen näköala. 

Historioitsijat vahvistavat, että kirjeessä mainitut asiat perustuivat sen ajan laodikealaisten elämään. Kaupunki oli hyvin rikas. Kun v. 60 oli maanjäristys, niin kaupunki ei halunnut ottaa vastaan apua muualta. He suorittivat jälleenrakentamisen itse. Mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy siihen, että kaupungin juutalainen yhteisö lähetti vuosittain 9 kg puhdasta kultaa Jerusalemin temppelin tarpeisiin. Toiseksi kaupunki oli tunnettu vaatteiden valmistuksesta ja puuvillan viljelystä. Kolmanneksi siellä oli kehittynyttä lääketiedettä, erityisesti silmäsairauksiin perehtynyttä. Tässä kirjeessä Jeesus sanoi, että tältä seurakunnalta puuttui kaikkea tätä, mitä heillä ulkonaisesti oli. He tarvitsivat Jeesuksen antamaa rikkautta, puhtaat vaatteet ja silmävoidetta nähdäkseen tilansa oikein.

Laodikealaisten ongelma näytti liittyvän itseriittoisuuteen. He eivät tarvinneet toisia tai edes Jeesusta. Minusta tuntuu siltä, että nykyinen poikkeustila opettaa meillekin tuoreella ja uudella tavalla näitä asioita. Miten voisin huomata toisten tilanteen, auttaa tarvitsevia ja miten voisin luottaa Jeesukseen, kääntyä Hänen puoleensa arkisen elämän keskellä ja rukoilla rohkeita rukouksia?

Jeesus sanoi kirjeessä rakastavansa tuota seurakuntaa. He olivat edelleen Hänen sydämellään. Niinpä kirjeen loppuosassa on Jeesuksen lupaus, joka on yksi keskeisimpiä koko kirjassa: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” Jeesus oli valmis tulemaan kaiken sotkun keskelle! Heidän ei tarvinnut yrittää järjestellä asioita elämässään kuntoon, jotta Jeesus voisi tulla. Jeesus lupasi tulla, jos he avaisivat oven. Tämä on yksi selkeimpiä lupauksia ja opetuksia uskon syntymisestä. Usko on sydämen oven avaamista Jeesukselle. Jeesus lupaa tulla sydämeen ilman mitään ehtoja. 

Jeesus kehotti seurakuntaa tekemään parannuksen. Parannus tarkoittaa suunnan muutosta, kääntymistä Jeesuksen puoleen. Silloin kun käännymme Hänestä poispäin, niin Hän tuntuu kaukaiselta. Mutta kun käännymme Hänen puoleensa, niin Hän on heti lähellä. Jumalan valtakunta on tullut Jeesuksessa meitä lähelle. Hän on käden ulottuvilla, kuten englantilaiset asian ilmaisevat (at hand).

Pidetään huolta toisistamme ja erityisesti niistä, jotka ovat meidän itse kunkin lähipiirissä. Jos tarvitset apua, niin laita viestiä. 

Yhdessä selvitään!
Mika ja Tiina