Tekijä: Mika Mouhu

Joos. 16

2 Kor. 4

Minun ei pidä lannistua omien epäonnistumisten takia. En voi ajatella olevani huono kristitty. En voi myöskään ajatella etteikö evankeliumi näkyisi elämässäni. En julista sanomaa itsestä, vaan Jeesuksesta Kristuksesta. Kyse ei ole minun elämästäni, vaan Kristuksen elämästä minussa. Paavali kuvaa aarteen olevan saviastioissa, jotta nähtäisiin voiman olevan peräsin Jumalalta eikä itsestämme. Kun uskon tämän sanan niin sen pitäisi olla vapauttavaa. Omasta syntisyydestäni huolimatta Kristus loistaa minussa, evankeliumi näkyy minussa, Jumalan suunnattoman suuri voima näkyy minussa. En julista omia tekojani, vaan Jumalan tekoja.

Minä uskon, siksi puhun. Kumpa uskosta tulisi elämääni ihan luonnollinen itsestään selvä asia myös puheessa. Kumpa uskoni näkyisi aitona, rehellisesti ja totuuden mukaisesti, ilman mitään vääristelyä. Elän toivossa, että evankeliumi näkyy minussa syntisyydestäni huolimatta. Elämän vaikeiden hetkien keskellä minulla on toivo. En lannistu, vaikka ulkonainen ihminen murtuukin. En usko näkyvään vaan näkymättömään. Toivo antaa voimaa joka päivälle elää epävarmuuden maailmassa. Toivossa saan elää tänäänkin.

Mika

Joos. 15

2 Kor. 3

Kykymme ajatella on saatu Jumalalta, kykymme palvella häntä on saatu Jumalalta. Henki hallitsee elämäämme. Säteilemme Jumalan kirkkautta, joka muuttaa meitä. Näin sana opettaa. Oman elämän tarkastelu suhteessa Paavalin sanoihin on syvässä ristiriidassa todellisuuden kanssa. Ajattelen itse ja teen ratkaisuja itse, eikä omassa elämässäni ole kehumista. Näen vain syntiset tekoni enkä voi ajatella heijastavani Jumalan kirkkautta. En huomaa ajatukseni olevan Jumalan ohjaamia, monesti herään jossakin vaiheessa arkipäivänä ettei mieleeni ole oikein tullut mitään Jumalaan liittyvää. En ole sen parempi kuin muutkaan ihmiset, ne jotka eivät usko. Tosin en osaa enää edes erotella ihmisiä uskoviin ja ei-uskoviin, mitään eroa ei oikein löydy eikä uskosta edes puhuta avoimesti. Miten siis minä säteilen Jumalan kirkkautta? Miten hän muuttaa minua, kun tuntuu, että en muutu. Toistan samoja ikäviä asioita elässäni ja palaan aina uudestaan samoihin synteihin. Pesty sika rypee rapakossa.

Minulla on kuitenkin usko, että Jumalan teko näkyy minussa. Hänen kirkkautensa heijastuu kautta, vaikka itse en sitä huomaakaan. Uskon vaikka näe. Usko onkin luottamista Jumalan sanan lupauksiin, vaikka niiden toteutumista ei näkisikään. “Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” ‭‭Kirje heprealaisille‬ ‭11‬:‭1‬. Minulla on toivo, että Jumala vaikuttaa minussa ja hänen tekonsa näkyvät minussa. Tässä toivossa elän elämääni. Rukoilen, että Jumala loistaa minussa. Rukoilen tänäänkin Hengen johdatusta, hän on heikkoudessani mukana ja tekee Jumalan tekoja elämässäni.

Mika

Joos. 14

2 Kor. 2

Korintin seurakunta tuntuu olleen oikein ongelma seurakunta, sen ongelmien käsittelyyn tarkoitetut kirjeistä kaksi ovat tulleet raamatun kanooniin. Kaikki Paavalin heille lähettämät kirjeet eivät ole säilyneet. Miksi juuri nämä kirjeet ja miksi juuri korintin seurakunta? Kirjeissä esiintyvät ongelmat tuntuvat yleisistä ongelmista, joihin ainakin itse olen törmännyt. Kirkon historian aikana on saatu varmasti paljon apua korinttilaiskirjeistä. En tiedä millä aikavälillä kirjeet on kirjoitettu, mutta se kamppaili eri aikoina hyvin erilaisten ongelmien vyyhdeissä. Se ollut mikään harmoninen ja ihanteellinen seurakunta. Jos olisin käynyt seurakunnassa eri aikoina, niin en tiedä millaisena olisin kokenut sen. Toisinaan jumalanpalvelukset olisivat olleet aika kaoottisia, kun kaikki olisivat puhuneet kielillä. Ehtoollisjumalan palveluksessakin jotkut olisivat olleet juopuneita. Osan seurakuntalaisen elämäntapakin olisi kauhistuttanut minua, joku eli äitipuolensa kanssa. Jotkut kävivät temppeli prostituoitujen luona. Toisena aikana seurakunta oli taas jakaantunut puolueisiin, toisena aikana taas seurakuntaan tuli hyviä puhujia, joita kiinnosti valta ja halu erottaa ihmiset pois apostolien opetuksesta ja johtajuudesta. Seurakunta oli monella tapaa keskeneräinen. Sellainenhan olen itsekin ja me seurakuntana. Näihin eri ongelmiin Paavali joutui puuttumaan.

Kaikki eivät tykänneet Paavali ihmisten elämään puuttumisesta, se loukkasi heitä. Häntä voi sanoa aikansa mieltenpahoittajaksi. Hän itsekin oli mielensäpahoittqja. Hän kuvailee aiheuttaneensa mielipahaaja myös itsekin kokeneensa sitä. Hänen tavoitteensa oli kuitenkin ilon tuottaminen toisille ja itselle. Hänen motiivinsa olivat erilaiset kuin ehkä monella meidän yhteiskunnassamme olevilla mielenpahoittajilla. Hän kuvailee motiivejaan näin: ”Kirjoitin teille suuressa tuskassa, sydän raskaana ja kyynelsilmin, mutta en aiheuttaakseni teille surua, vaan osoittaakseni, kuinka suurta rakkautta tunnen erityisesti teitä kohtaan.” Jos minun tulisi puuttua toisen ihmisen toimintaan, niin kynnys olisi tosi iso. Toki omien lasten kohdalla tätä olen tehnyt ja omassa työssäni joudun puuttumaan toisten käytökseen melko usein.

Mutta miten toimin lähimmäiseni vierellä, jos huomaan hänen toimivan loukkaavalla tavalla? Itse olen  jälkeen ollut kiitollinen ihmisille, jotka ovat antaneet palautetta käytöksestäni tai sanoistani, enkä vähiten omalle vaimolleni. Oman väärän käytöksen huomaaminen ja tunnustaminen on ollut helpottavaa. Voitaisiin puhua oikeastaan oman syntisyyden tunnusta, sen takia Jaakob kehoittaakin tunnustamaan toisille syntejä. Meillä on hyvä olla ihmisiä ympärillä, jotka tuntevat meidät ja voivat olla meille rehellisiä. Me myös itsemme tarvitsemme rehellisyyttä. Siihen oikeastaan syntien tunnustaminen tähtääkin, rehellisyyteen pyrkivään elämään ja muutoksen haluun. Kaiken keskellä kuitenkin suuren rakkauden osoittaminen toinen toisiamme kohtaan ja Jumalaan. Herra antakoon mielle tänään voimaa olla rohkeita ja rehellisiä.

Mika