Tekijä: Pekka

Jes. 15

1. Kor. 14

Armolahjat? Mitä ne ovat? Yksi hyvä artikkeli niistä löytyy Hengen uudistus kirkossa ry:n kotisivuilta (Armolahjat | Hengen uudistus).

Armolahjoista vallitsee ymmärtääkseni monenlaisia ajatuksia ja käsityksiä laidasta laitaan, enkä tiedä, osaanko oikein niitä kuvata, mutta seuraavanlaisia ajattelutapoja on tullut itselleni vastaan. Negatiivinen suhtautuminen haluaa sulkea niiden mahdollisuuden ja käytön pois syystä tai toisesta. Varauksellinen suhtautuminen myöntää armolahjojen olemassaolon, mutta suhtautuu niiden käyttöön kriittisesti ja suurella varovaisuudella. Realistisessa suhtautumisessa armolahjoja käytetään arkipäiväisesti ja niihin suhtaudutaan maalaisjärkisesti sekä niiden käyttöä arvioidaan. (Yltiö-)positiivisessa suhtautumisessa armolahjoja käytetään runsaasti ja ehkä hieman kritiikittömästi ja ihmisillä voi olla suuria odotuksia siitä, että Jumala puhuu hyvin suoraan heidän elämäänsä armolahjojen kautta.

Ehkä tällaiset erilaiset suhtautumistavat kertovat ennen kaikkea ihmisten erilaisuudesta. Ehkä ne kertovat myös kokemuksista ja odotuksista. Ehkä ne kertovat myös erilaisista uskonkäsityksistä ja seurakuntakulttuureista.

Itse ajattelen niin, että armolahjat ovat Jumalan antamia välttämättömiä työkaluja seurakunnan rakentamiseksi. Kuten Paavali toteaa, niitä on syytä tavoitella, myös henkilahjoja (1. Kor. 14:1). Mielestäni jotakin puuttuu, jos armolahjat eivät seurakunnassa toimi. Itse tunnistan olevani ns. keskitien kulkija, joka on armolahjojen suhteen jossakin varauksellisen ja realistin välimaastossa.

Pekka

Jes. 14

1. Kor. 13

OM Uutisten numerossa 2/2024 (kesäkuu – elokuu) oli mielenkiintoinen ajatus, jonka esittäjää ei sen tarkemmin yksilöidä ja/tai nimetä. Kirjoittaja puhuu ystävästään, joka oli todennut näin: ”[–] suomalaiset ovat maistaneet juuri sen verran uskonnollisuutta, että luulevat tietävänsä, mistä kaikessa on kyse”. 

Vähän samankaltaisesti mietin ensimmäisen Korittilaiskirjeen 13. lukua. Kyseinen lukuhan luetaan yleensä häissä. Miten vihkipari ja paikalla oleva seurakunta ymmärtävät tekstin? Uskaltaisin väittää, että aika moni ajattelee, että tekstissä kuvataan ihmisten välistä inhimillistä rakkautta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on Jumalan agape-rakkaudesta.

Ymmärrän tämän niin, että Paavali haluaa korostaa Jumalan rakkauden kokemista ja omistamista kaiken lähtökohtana ja keskipisteenä. Vaikkei tässä kirjoitetaan mitään Jeesuksesta, niin Jumalan rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan on ilmestynyt juuri Jeesuksen elämässä, kuolemassa, ylösnousemuksessa ja taivaaseen astumisessa. Tämä rakkaus asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja vaikuttaa sen, että teemmepä mitä tahansa, voimme toimia tässä rakkaudessa.

Pekka

Sananl. 4

Matt. 23

Ovatko puheeni ja tekoni linjassa toistensa kanssa (Matt. 23:3)? Siinäpä on kiperä kysymys. Jos siihen rehellisesti vastaan, niin eivät ne aina ole. Joudun pettymään itseeni, kun huomaan lipsuvani siitä, mistä muille puhun ja/tai mitä annan muiden itsestäni ymmärtää. Kaikkein raadollisimmin tämä tulee esille läheisissä ihmissuhteissa. Tänäkin aamuna rakas vaimoni, jonka kanssa olen saanut tänään olla 34 vuotta naimisissa, joutui (jälleen kerran) pettymään minuun, kun en kuunnellut häntä. Minulla on ihmeellinen taito uppoutua omiin ajatuksiini: olen fyysisesti läsnä mutta henkisesti jossakin muualla. Puheen tasolla kuitenkin olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että näin ei ole hyvä käyttäytyä.

Vuosia sitten mieleeni nousi ajatus reppana-teologiasta. En tiedä, ovatko muut tällaista termiä käyttäneet. Tuo ajatus liittyi havaintoihin, joita olin omasta ja muiden ihmisten elämästä tehnyt. Ulospäin kaikki saattaa näyttää oikein tai jopa erittäin hyvältä, mutta kun hieman pintaa raaputetaan, niin alkaakin löytyä kaikenlaista ei-niin-miellyttävää. Tästä päädyin siihen ajatukseen, että jokainen ihminen on jollakin tavalla reppana. Sitä ei ole aina helppo myöntää, mutta kuitenkin se on ainakin itselleni hyvin vapauttavaa. En tarkoita sitä, että sen taakse voisi tai pitäisi piiloutua ja siten vapautua kaikesta vastuusta, vaan sitä, että voin suhtautua itseeni ja toisiin ihmisiin armollisesti. Kukaan meistä ei ole täydellinen eikä tule täydelliseksi. Silloin, kun asiat eivät mene niin kuin pitäisi, voi pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Se ei ole helppo tie, mutta se lienee kuitenkin ainoa tapa kasvaa edes hieman ja päästä irti tavoista ja teoista, jotka ärsyttävät itseä ja toisia ihmisiä. 

Pekka