Kirje heprealaisille on lähdekirjani mukaan ns. viides evankeliumi. Tämä poikkeaa neljästä muusta siinä, että tässä kuvataan Kristuksen toimintaa taivaassa. Kiintoisa ajatus. Lähteideni mukaan heprealaiset olivat ehkä Jerusalemin (Palestiinan) tai Rooman uskoon tulleita juutalaisia, jotka luulivat uskoon tulon myötä menettäneensä alttarin, papit ja uhrit. Tässä kirjeessä vakuutetaan, että heillä on nyt Kristuksessa paljon enemmän. Tämän kirjeen kirjoittaja vaikuttaa tunteneen juutalaista ajattelutapaa ja Vanhaa testamenttia. Sitaatteja psalmeista ja muualta VT:sta on paljon. Tällainen lähestymistapa tuo mieleeni opetusopillisen periaatteen, jonka mukaan uutta opetellaan etenemällä tutusta tuntemattomaan.
Meille Uusi testamentti on ehkä tutumpi. Olen kuullut opetusta, jossa meitä puolestaan neuvotaan lukemaan Vanhaa testamenttia Uuden testamentin läpi. Tämä noudattanee samaa opetusopillista periaatetta.
Ensimmäinen luku muistuttaa heti alkuun puhuvasta Jumalasta, siis elävästä Jumalasta. Jumala on puhunut profeettojen kautta ja nyt hän on puhunut Poikansa kautta. ”Poika on Jumalan kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea sanansa voimalla.” (Jae 3, Suomen kansan raamattu)
Jos elämämme on huterantuntuisessa tilassa syystä tai toisesta, kaiken koossa pitävä voima on olemassa. Se on Jumalan Sana. Uskon kautta tämän ajatuksen Sanan voimasta voi ottaa vastaan, järki ei siihen ylläkään. Inhimillisesti ajateltuna ihan outoa ja silti toimivaa ja lohdullista. Tartutaan tänään tähän.
Pirkko