Tekijä: Pirkko

3. Moos. 10, Matt. 26

Tämä luku on kovin tuttua sen sisältämien tapahtumien osalta. Pysähdyin luvun alkuun, jossa on kertomus naisesta, joka vuodatti kallisarvoista öljyä Jeesuksen päälle aterioimisen yhteydessä Betaniassa Simon Spitaalisen talossa. Naisen tekemä palvelus sai opetuslapset paheksumaan kalliin öljyn vuodattamista. Jeesus puolusti naisen tekoa, antoi naiselle arvon ja teolle merkityksen. Jakeessa 12 Jeesus sanoi, että nainen vuodatti öljyn hänen päälleen hänen hautaamistaan varten. Hautaamisen jälkeenhän ajan tavan mukaan käytiin voitelemassa ruumista (Mk. 16:1).

Jäin pohtimaan, minkälainen ajanjakso oli tämän voitelutilanteen ja Jeesuksen kiinnioton ja muiden Hänen ajallisen elämänsä loppuosan tapahtumien välillä. Olisiko Jeesuksessa ollut tuon kalliin tuoksuvoiteen tuoksu jopa hänen pilkkaamisen ja pahoinpitelyn aikanakin. Onko tässä sekä käytännössä että vertauskuvallisesti kyse Kristuksen tuoksusta? Viittaan Kristuksen tuoksusta jakeisiin 2 Kor. 2: 14-16. Pohtimisiin. -Pirkko

3. Moos. 9, Matt. 25

Tässä luvussa on vertaus talenttien saamisesta ja niiden avulla busineksen tekemisestä. Se, joka sai vähiten, ei osannut sijoittaa viisaasti, vaan pyrki säilyttämään edes sen, minkä oli saanut, että saa saamansa pidettyä tallessa. Minua on usein kummastuttanut tuon varovaisen palvelijan ankara kohtelu.

Luin hiljattain jo edesmenneen rovasti Toivo Lemmetyisen kirjaa Lähellä Isää (1989). Siinä hän viittasi piispa Nikolaisen tulkintaan tästä vertauksesta. Kyse ei olisi vastakkainasettelu ahkeruuden ja laiskuuden välillä, vaan riskejä ottavan rohkeuden ja varovaisuuden välillä. Varovaisuus haluaa varmistaa vain oman elämänsä. Vastuunsa tuntevalle uskotaan enemmän. Johtopäätös olisi piispan mukaan, että sellainen uskonnollisuus, joka pyrkii suojelemaan vain itseään, kuihtuu ja kuolee pois. Tämä tulkinta tuo tähän vertaukseen yksilöä laajempaa sovellusta.

Mitähän riskejä ottava rohkeus voisi tarkoittaa? Voisimmeko vaikka lahjoittaa omastamme hiukan rohkeammin ja katsoa, miten Isä pitää huolta? Voisimmeko vaikka rukoilla ihan vieraan ihmisen puolesta itselle vieraassa ympäristössä? Voisimmeko vaikka …., mutta ei välttämättä yksin vaan yhdessä? – Pirkko

3. Moos. 8, Matt. 24

Lopun ajan tapahtumien kuvaus on aikamoista luettavaa. Mikä on sinun ja minun osa tai vastuu näissä tapahtumissa? Itse tapahtumille emme voi mitään. Jakeessa 20 sanotaan, että rukoilkaa, ettei se tapahtuisi talvella tai sapattina? Estäisivätköhän sapattisäädökset mahdollisuutta suojautua? Entä tuo talvi? Ainahan taitaa jossain päin maailmaa olla talvi. Vai tarkoittaako tämä rukousaihe, ettei Lähi-Idässä olisi tuolloin talvi. Tässä on siis silti vastuumme yksi ulottuvuus.

Pohdin ajan merkkien seuraamista. Ihan selvästi tässä opetetaan, ettei Jeesuksen toinen tuleminen ole minkäänlainen vaivihkainen tapahtuma niin, että Hän olisi jossain päin muka maan päällä ilman, etteikö siitä kaikki tietäisi. Tuleminen vaikuttaa tämän luvun kuvauksen perusteella olevan niin näkyvä, ettei se jää kenellekään missään epäselväksi.
Osamme ajan kuluessa ja odottaessa Jeesusta on seurata Häntä, pitäytyä Hänen Sanassaan, pysyä uskovien yhteydessä. Arvelen, että ehkä noina (vai pian näinä) epäjärjestyksen aikoina voi korostua omaisuuden yhteys ja toisten auttaminen, brunssi- ja lunssikirkot. Tätä voi opetella vaikka heti tilaisuuden tullen. -Pirkko