Tekijä: Pirkko

2. Moos. 16

Hepr. 7

Tässä luvussa ottaudutaan aiemmissa luvuissa jo mainittuun Melkisedekiin. Melkisedek oli Saalemin kuningas ja korkeimman Jumalan pappi. 1 Ms 14 luvussa kerrotaan hänestä ja Abra(ha)min kohtaamisesta. Melkisedekistä ei oikein tiedetä tarkoin. Joku on jopa sanonut, että hän on ollut jonkinlainen Jeesuksen ilmentymä tai Jeesus itse.

Raamatussa mainitaan ja tässäkin luvussa on tekstiä Leevin suvun pappeudesta, lisäksi on Aaronin pappeus ja vielä tuo kummallinen Melkisedek. UT:n puolella on yleisen pappeuden ajatus, jossa kaikki Jeesuksen omat voivat palvella pappeina. En osaa näitä pappeusasioita avata enempää.

Jeesuksen pappeutta verrataan tässä luvussa Melkisedekin pappeuteen, jossa pappeus ei kulje suvussa. Jeesuksella on katoamaton pappeus, joka pysyy iäti. Jeesuksen kertakaikkinen uhri riittää, uhrimenoja ei enää tarvita. Jeesuksen ylipappeus on laadultaan sellainen, jota juutalaiset tavoittelivat: pyhä, viaton, tahraton, syntisitä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut (jakeet 26–27).

Ajattelin tätä kirjoittaessani, että Jeesus kestää aikaa. Hän on sopiva kaikille sukupolville, kaikille kansoille. Kaikkeen Jeesus on vastaus, vaikka kysymystä ei edes osattaisi muotoilla. Täydellinen syvin tyydyttyneisyys on ainoastaan Jeesuksessa.

Kiitän osallisuudesta Jeesukseen Pyhän Hengen kautta, vaikken tätä syvimmiltään ymmärräkään, mutta elän tästä. Iloa Jeesuksesta tähän päivään ja koko kesään.

Pirkko

2. Moos. 15

Hepr. 6

Luin ensimmäistä kertaa tätä lukua siitä näkökulmasta, että juutalaispohjaisella seurakunnalla on ollut kovaa sisäistä kamppailua. Osa lienee halunnut pitäytyä juutalaisuudessa ja osaa rohkaistiin ”parempaan” (jae 9). Kirjoittaja vaikuttaa toivovan hartaasti jakeessa 11, että kukin osoittaisi intoa ja säilyttäisi toivon täyden varmuuden. Jakeessa 19 avataan toivon olemusta: se on kuin luja ankkuri, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti. Esiripun takana oli muistaakseni temppelin kaikkein pyhin. Esirippuhan repesi Jeesuksen kuoleman hetkellä. Sinne pääsy oli nyt vapaa kaikille, ei pelkästään papeille.  Näitä esirippuasioitahan juutalaiset ymmärsivät, heille puhuttiin heidän omalla vertauskuvallisella kielellään. Toistan jo itseäni, mutta voi vain arvailla, kuinka siunattuja kirjeen saajat ovat olleet, kun heille tutuista elämän rakenteista on poimittu kielellisiä ilmaisuja.

Tässä on mallia meillekin, kun kohtaamme esimerkiksi uushenkisiä ihmisiä. Kuunnellaan, mitä kieltä he puhuvat. Kohtaaminen toimii, kun löytyy yhteinen kieli, mikä ei tarkoita evankeliumin vesittämistä. Suosittelen lukemaan Jari Koivun kirjan tästä aihepiiristä.

Pirkko

2. Moos. 14

Hepr. 5

Tämän luvun lopussa on asiaa hengellisestä ravinnosta. Ilmeisesti juutalaiset uskovat olivat niin painumassa takaisin juutalaisuuteen, että kirjoittaja oli ehkä huolissaan heidän hengellisestä tilastaan. Oletus ilmeisesti oli ollut, että seurakunnassa olisi jo kokeneita, opettamiseen kykeneviä uskovia. Nyt siis vaikutti siltä, ettei ihan näin ollutkaan.

Ajatellaanpa, mikä vahva rohkaisu on ollut tämä juuri heille suunnattu kirje. Oli kirjeen kirjoittaja nimeltään kuka tahansa, tulkitsen, että kirjoittajaan kirjeen saajat ovat voineet luottaa. Kirjoittaja tunsi juutalaisuuden, ehkä oli itsekin juutalaisuudesta kääntynyt ja Kristukseen syvään juurtunut.

Olen kiitollinen kaikista omista Raamatun opettajistani, joiden vaikutuspiirissä olen saanut olla. On ylellistä saada opetusta sellaisilta, joihin voi luottaa. Kiitos heille, että ovat olleet Sanan äärellä ja Pyhän Hengen opetuksessa.

Pirkko