Tekijä: Pirkko

1. Sam. 4

Fil. 2

Edellisen luvun lopussa Paavali kirjoittaa taistelusta, joka on sama sekä Paavalille että filippiläisille. Tämä toinen luku alkaa tekstillä, jonka sisältö kuvastaa jotain näistä tai kaikkia näitä: yhteyttä, ykseyttä, yhtenäisyyttä riveissä. Kun taistellaan, taistellaan samaan suuntaan, pelataan samaan maaliin. Se edellyttää, että meidän tulisi vaalia samanmielisyyttä, joka ilmenisi samankaltaisessa rakkaudessa, sopuisuutena ja yksimielisyytenä.

Olen iästäni ja uskossa olemisen vuosista huolimatta hiukan tietämätön, mitä taistelu tarkoittaa? Melkein pelästyn, kun joku puhuu rukoustaistelusta tai muutoin taistelemisesta evankeliumin puolesta tai jotain vastaan. Olenko vetelys vai onko taistelu sittenkin hiljaista uskon kautta ojentautumista elämään, ihmisiin ja tilanteisiin.

Onko rukoustaistelu saman aiheen hokemista Jumalalle mahdollisimman usein kuin jankuttaen? Vai onko saman aiheen toistaminen rukouksessa uskollisuuden osoitusta? Missä määrin taistelu on yksilölaji, missä määrin seurakunnan yhteinen asia? Yhdessähän rukoilemme toistuvasti viikoittain esim. lähetystyön puolesta kohdentaen sen samaan maahan ja henkilöihin. Tästä esirukouksen muodosta johtopäätös olisi, että rukouksen toisto on toimintamallina käypä. Uskon myös, että Jumala voi toimia edellisviikon tai vuosien takaisten rukousten kautta – omalla ajallaan. Kun seurakuntana rukoillaan yhdessä, jaetaan taakkaa ja koetaan yhteyttä. Tämäkin ilmentänee taistelua. Toistaminen kuvannee myös vastuunkantoa ja uskollisuutta. Samalla yhdessä rukoillen tunnustamme, että ”Jeesus Kristus on Herra”. (11)

Ole tuoreesti siunattu Jeesuksen nimessä tänään.

Pirkko

5. Moos. 26

Room. 12

Hyvää Uutta Kirkkovuotta ja Adventin Aikaa!

Tämän päivän luku on kuin osutettu uuden kirkkovuoden alkuun. Se on Suomen kansan Raamatussa otsikoitu Uusi elämä Kristuksessa. Tämä luku kannattaa lukea ihan kokonaan tänään itse eikä tyytyä näihin kommentteihin.

Poimin joitakin asioita, jotka nousevat tekstistä: Jumalan armahtava laupeus, Jumalan tahdon tutkiminen, mielen uudistus, saamme ajatella itsestämme sen uskon määrän mukaan kuin olemme saaneet. Olemme yksi ruumis ja erilaisissa palvelutehtävissä, erilaisina jäseninä. Olemme tämän ajan uskovina samaa Kristuksen ruumista niin jo edesmenneiden uskon sisarten ja veljien kanssa kuin myös tulevien sisarten ja veljien kanssa.

Tämä luku listaa myös armolahjoja. Armolahjat ovat lahjoja seurakunnalle, työkalupakin sisältöä. Tavallisesta työkalupakista nämä eroavat siinä, ettei niitä ole noin vain otettavissa esiin, vaan Pyhä Henki johtaa niiden käyttöä. Rohkaisen itseäni ja meitä kaikkia astumaan tilanteisiin, joissa Jumala saa käyttää lahjojaan meidän kauttamme.

Luku jatkuu ohjeilla, miten elää kristittynä. Nämä ohjeet voi lukea ajatuksella ja antaa niiden piirtyä toimintamalliksi tarvittaessa. Hoosianna!  

Pirkko

5. Moos. 25

Room. 11

Paavali jatkaa juutalaisten tilanteen tarkastelua evankeliumin vastaanottamisen suhteen. Jäin pohtimaan, olikohan opetuslapsillakin aluksi sellainen käsitys, että Jeesus olisi vain silloisen Palestiinan alueen ihmisiä, ehkä vain juutalaisia varten. Miten lie?

Meille on ollut siunaus, että olemme saaneet pakanoina olla osallisia evankeliumista. Pakanoina emme voi ylpeillä osallisuudestamme Kristukseen yli juutalaisten, siitä Paavali antaa tässä luvussa opetusta. Vertauskuvallisesti hän kirjoittaa, että samaan Kristus -öljypuuhun meidät oksastetaan armosta kuin mihin uskoon tulleet juutalaisetkin oksastetaan. Putoan kärryiltä, kun Paavali kirjoittaa, että oksastettuna pysyminen edellyttää pysymistä Jumalan hyvyydessä tai vesuri heilahtaa – jae 22. Alaviitteessä viitataan Joh. 15:2, jonka mukaan hedelmää tuottamaton oksa leikataan. Jaetta selitetään puolestaan, että oksa nostetaan valoon niin, että se tuottaisi hedelmää. Tämä kuulostaa loogiselta ja armolliselta.

Alkuviikon teksteissä oli kovin voimakkaasti sanottu, ettei meitä Jumalan rakkaudesta erota mikään. Ja kun Jumalan aktiivisuuden kautta pysymme hänen rakkaudessaan, lienemme sitten myös Hänen hyvyydessään ja varustettuna koko ajan öljypuun oksistossa. Jos vesurin pelossa pitäisi elää, mikä ilosanoma tämä sitten olisi. Meillä olisi koko ajan savolaisten kielellä ilmaistuna sietämätön ressi, riisi ja rosessi. Kun tulin aikanaan uskoon, sain vakaumuksen, että tämä pysyy. Tiedän toki, että toisenlaisiakin näkemyksiä on, mutta minulle armo tarkoittaa täydellistä kelpaavuutta Jumalalle, sitä Paavalin kovin sujuvasti käyttämää sanaa vanhurskas.

Lepoa vanhurskaudessa ja Jumalalle kelpaavuuden kokemusta näin kirkkovuoden päätteeksi. Kaikki on anteeksi annettu ja kerta kaikkiaan sovitettu jo ristillä.  

Pirkko