Sak. 4, 2. Kor. 7

Sak. 4

2. Kor. 7

Paavalilla oli ollut masentuneisuutta. Hän oli saanut lohdutusta Tituksen tulosta ja toisaalta siitä, mitä Tituksella oli ollut kertoa Korintin seurakunnasta ja saamastaan vastaanotosta. Lohdutusta Paavali tarvitsi ulkoapäin tuleviin ahdistuksiin ja sisältäpäin tulevaan pelkoon.  Lohdutusta tarvitsevia on paljon.  Miten moni olisikaan lohdutettu, kun ottaisi vastaan Jeesuksen kautta saatavan armon, sitä myöten toivon ja kokemuksen, ettei ole sittenkään ihan yksin. Rukouspalvelu seurakunnassa voisi tuoda uutta näköalaa, ainakin kuulluksi tulemisen kokemuksen. Jotain tällaista Tituksellakin oli antaa. Paavali sai yhteyden kokemusta ja hyviä uutisia.

Lohtua päivääsi jotakin kautta, jos sen tarve on tänään jopa erityisen suuri.

Pirkko

Sak. 3, 2. Kor. 6

Sak. 3

2. Kor. 6

Paavali listaa melkoisen määrän koettelemuksia, joissa hän oli työssään ollut. Tämä listaus on osa sitä tavoitetta, että hän vakuutti tehtävänsä oikeutusta korinttilaisille, joista jotkut eivät pitäneet Paavalin asemaa ja sen myötä sanomaa vastaanottamisen arvoisena (näin tulkitsen). Paavalin viesti vaikuttaisi olevan, ettei hän ilokseen kiertele, ei tämä hänen sanomansa ole leikin asia. On tässä vaivaa nähty ja koettu!

Oletko joskus löytänyt itsesi vähättelemästä jonkun hengellistä työtä, puhetta, kannanottoa? Ehkä olemme ainakin vain ihmetelleet, mistähän tuossakin on kyse. Tällaisissa tilanteissa ja ajatuksissa kannattaa siirtyä ajattelemaan toista ihmistä uuden luomuksen mukaan ja luottaa, että Jumala valvoo sanaansa. Me emme tiedä, missä uran ja kasvun vaiheessa kukin on tai missä myllytyksessä tuo toinen juuri on.

Voimia on luvattu tänäänkin Jumalan palvelustehtävään, vaikka olisi hätää, häpeää, vankilaa, villitsijöitä ympärillä, murhetta ja valvomista.

Pirkko

Sak. 2, 2. Kor. 5

Sak. 2

2. Kor. 5

Tässä luvussa on tuttu kohta uudesta identiteetistämme, joka meille on tullut uskon myötä. Jakeessa 17 on näin: ”Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle”. Tämä vapauttaa meidät kerskailemasta millään näkyvällä tai suosittelemasta omaa itseämme. Jakeessa 16 on mainio ajatus siitä, ettei meidän tarvitse tuntea ketään lihan mukaan (ajan arvostusten esim. varallisuuden, ulkonäön tms.). Ajan saatossa arvostukset ovat olleet, näin arvelen, monenkirjavia eri kulttuureissa. Ja ovat sitä nykyisinkin. Mitä missäkin pidetään tavoittelemisen arvoisena, saattaa toisessa kulttuurissa jopa huvittaa. Itse saatamme olla omille arvostuksillemme ihan sokeita.

Uutena luomuksena saamme olla vapaita kulttuuristen arvostusten perässä juoksemisesta. (Filosofi Kari E. Turunen kirjoitti arvostusvalloista!). Iloa ja vapautta uuden luomuksen päivään.

Pirkko