Jer. 15, Matt. 15

Jer. 15

Matt. 15

Tämän päivän tekstistä nousi esiin kohta jossa Jeesus parantaa sairaita vuorella. Ennen kuin jatkan, niin tähän väliin kiitos kaikille niille kristityille jotka olette valinneet sosiaali- ja terveysalan ammatiksenne. Tämän työn kautta uskovat ovat saaneet aikaan merkittäviä asioita koko ihmiskunnan hyväksi. Siksi myös meidän uskovien on hyvä luottaa ongelmissamme tähän työhön, koska niin moni veli ja sisar Kristuksessa on toiminut ja toimii alalla.

Viime kesänä minulla havaittiin silmäsairaus, joka johtaa näkövammaisuuteen. Siihen ei ole hoitoa, ei lääkitystä, ei auta lasit eikä leikkaukset. Ainoa asia jota voin tehdä sairauteni suhteen on rukoilla ja pyytää rukousta asian puolesta. 

Eikä sairauteni ole ainutlaatuinen, edelleen on paljon sairauksia johon ei ole hoitoa tai jos on, niin ei ole resursseja, kuten rahaa lääkkeisiin, tutkimusvälineitä, terveydenhuollon ammattilaisia jne. Siksi rukous sairaiden puolesta on tänäkin päivänä tärkeää. Tuntuu ikävälle kun toistuvasti on rukoillut jonkun parantumisen puolesta ja sitä ei tapahdu. Siksi on hyvä pysähtyä näihin kohtiin raamatussa joissa Jeesus parantaa ihmisiä, asettua noiden ihmisten asemaan jotka paranivat. Se kannustaa jatkamaan rukoilemista ja uskomaan että se kaikki mitä me teemme sairastuneiden vuoksi, ei ole turhaa. 

–Tomppa

Jer. 14, Matt. 14

Jer. 14

Matt. 14

Tämän päivän uuden testamentin luvusta ajatuksia. Mitä Jumalan Poika tekee kun hän kuulee järkyttäviä uutisia. Hän lähtee autiolle seudulle yksinäisyyteen. Miksi? Ajattelen että tässä(kin) asiassa Jeesus haluaa näyttää meille esimerkkiä. Tässä ajassa ja hetkessä meidän silmiimme ja korviimme tulee jatkuvalla syötöllä järkyttäviä asioita. On myös meille hyväksi hiljentyä, vetäytyä yksinäisyyteen ajoittain. 

Toinen ajatuksia herättävä kohta oli kun Pietari yritti kävellä vetten päällä. Jeesus kutsui häntä luokseen. Pietari oikeasti käveli vettä pitkin. Mutta tuuli oli Pietarille liikaa. Kun hän vajosi, niin kehen Pietari vetosi, veneessä oleviin opetuslapsiin vai Jeesukseen joka itsekin käveli veden päällä ja oli samalle tuulelle altistunut? Jeesukseen. Mitä Jeesus teki? “Ojensi heti kätensä”. Tässä meille rohkaisua ja myös opetus siitä kenen puoleen kääntyä. 

Tässä maailman ajassa eläminen/toimiminen, varsinkin Jeesuksen esimerkin mukaan, on monesti, jos ei nyt vetten päällä kävelyä, niin ainakin kuin menisi heikoille jäille. Tällaisia tilanteita varten on hyvä muistaa että Jeesus on siellä missä mekin. Hän näyttää meille esimerkkiä eikä Hän ei jätä meitä pulaan, ei edes silloin kun uskomme horjuu.

–Tomppa

Jer. 13, Matt. 13

Jer. 13

Matt. 13

Uudesta testamentista haluaisin nostaa esiin vertauksen sinapinsiemenestä. Vertauksen mukaan sinapinsiemen on pienin kaikista siemenistä mutta siitä tulee puutarhan kasveista suurin. 

Mieti että sinapinsiemen on usko Jeesukseen joka on sisimmässäsi, sielussasi. Laita vaikka käsi sydämesi päälle ja ajattele että tuolla sisimmässäsi se on, sinapinsiemen jonka Jumala on kylvänyt. 

Vaikka ympärilläsi fyysisessä maailmassa tapahtuu mitä vain, niin sielusi sinapinsiemen, usko Jeesukseen, on jotain mitä kukaan ei voi viedä. Anna sen kasvaa, anna sille aikaasi, ravintoa, lämpöä ja rakkautta niin kasvaessaan se tuo paitsi sieluusi, niin myös tähän maailmaan, sitä mitä se kaipaa, Jumalan valtakunnan.  

–Tomppa