Tekijä: Topi Viitasalo

Ps. 93

Room. 2

Paavali jatkaa toisessa luvussa väärien perustusten purkamista. Kun pelastus on rakennettu väärille pilareille, nuo pilarit täytyy tunnistaa ja purkaa, jotta uutta päästään rakentamaan.

Tällaisia purettavia pilaireita ovat ainakin:

• Omavanhurskaus / nojaaminen omaan hyvyyteen —> ”et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin.” (jae 1)
• Jumalan puoleen kääntymyksen puute —> ”sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä” (jae 5)
• Nojautuminen siihen, että en tiedä Jumalan tahtoa —> ”lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä” (15)
• Nojautuminen syntyperään: Koska olen juutalainen ja minut on ympärileikattu, pelastun —> ”jos olet lainrikkoja, ympärileikkauksesi on mitätön.” (Jae 25)

Ihmisen nojaaminen kaikkeen omaan pitää purkaa, jotta nojaaminen siirtyy Jumalaan. Jumalan hyvyys vetää meitä kääntymään hänen puoleensa, jotta voimme saada ”sydämen ympärileikkauksen”, ”jota ei saa aikaan laki, vaan Henki” (jae 29). Vain Pyhän Hengen luoma usko ja elämä on kestävä perusta.

Minkä väärän perustuksen tilalle Jumala voisi antaa minulle tänään armonsa ja voimansa?

”Herra on kuningas!” (Ps. 93:1)
”Sinun säädöksesi, Herra, ovat lujat ja varmat, pyhänä hohtaa sinun temppelisi ajasta aikaan.” (Ps. 93:5)

Topi

Ps. 92

Room. 1

”Hyvä on aamulla kertoa armostasi ja illalla uskollisuudestasi” (Ps. 92:3)

Tevetuloa aloittelemaan yhdessä Roomalaiskirjettä. Jos yksi Raamatun kirja pitäisi ottaa mukaan autiolle saarelle, niin se oli minulle varmaankin tämä kirje. Siinä on niin kattavasti ja selkeäsanaisesti kuvattu evankeliumin kokonaisuutta. Tuossa evankeliumin ymmärtämisessä ja uskomisessa riittää pureskeltavaa koko loppu elämäksi.

Hyvä yleisohje on, että Raamattua kannattaa lukea kokonaisuutena ja kaikkia kirjoja, mutta yhdessä elämänvaiheessa luin uudestaan ja uudestaan Roomalaiskirjettä ja erityisesti lukuja 5-8 (ja välillä vähän Galatalaiskirjettä). Halusin sisäistää armon ja sen,  miten se toimii. Aina kun sain vilauksen armosta, Jumalan elämä pulpahti sisimmässäni. Mikään muu tie ei toiminut, vain armon tieltä löytyi elämä. Ehkä tämän tankkauksen myötä armo alkoi upota vähän syvemmälle sisimpääni. Jatkuvasti kuitenkin huomaan, että ei sitä koskaan pysty sisäistämään kokonaan.

Roomalaiskirjeen yksi keskeinen teema on, miten juutalais- ja pakanataustaiset (ei juutalaiset) Jeesuksen seuraajat mahtuvat samaan seurakuntaan. Kirjeen alkupuolella Paavali pyrkii osoittamaan, että jokainen, taustasta riippumatta, tarvitsee Jeesusta pelastajakseen. Jokaisella on luomisen perusteella jonkunlainen tietoisuus Jumalasta ja hänen tahdostaan. Kuitenkin ihmiset ovat vaihtaneet Luojan palvomisen luotujen asioiden palvomiseen. Ihmisten kääntyessä pois Jumalasta, synti on saanut vallan.

Paavali kuvaa näitä syntisiä ihmisiä kovin sanoin. Voin vain kuvitella, miten juutalaiset lukiessaan tai kuullessaan Paavalin tekstiä nyökyttelivät, että ”juuri tuollaisia kauheita syntisiä nuo pakanat ovat”.

Sitten Paavali täräyttää toisen luvun alussa:
”Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista.” (Room. 2:1-2)
Paavali antaa omavanhurskaudelle kunnon potkun munille: Ilmat lähtee pihalle ja omavanhurskaus tippuu polvilleen.

Esimmäisen luvun loppupuolen ensisijainen pointti ei siis ole kauhistella, miten pahoja nuo muut ovat, vaan osoittaa että me kaikki, olimme omasta mielestämme miten hurskaita tahansa, tavitsemme pelastajaksemme Jeesusta.

”Herra on minun turvakallioni, hän ei vääryyttä tee.” (Ps. 92:16)

Topi