Tekijä: Topi Viitasalo

1. Sam. 23

Apt. 15

Seurakunnassa oli suuri kiista ympärileikkauksen merkityksestä. Tämä on ymmärrettävää, koska tähän asti se oli ollut selkeä merkki Jumalan kansaan kuulumisesta. Myös Mooseksen lain noudattamisen merkitys oli tapetilla. Tämäkin oli ollut tärkeä osa Jumalan kansan identiteettiä.

Jerusalemissa järjestettiin kokous näiden kysymysten ratkaisemiseksi nyt, kun pakanatkin (ei-juutalaiset) olivat tulleet mukaan seurakuntaan. Ratkaisun jälkeen lähetettiin sanansaattajia viemään viestiä alueen seurakuntiin. Viestinviejät aloittivat ratkaisusta kertomisen näillä sanoilla: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi…” (Ap. t. 15:28) Pyhä Henki oli päätöksenteossa mukana.

Silloin kun seurakunnassa tapahtuu muutoksia tai murroksia, on hyvä tiedostaa, että kysymyksiä ei tulisi ratkaista pelkästään inhimillisen järkeilyn avulla. Ratkaisunteossa on ihmisten ajatusten taustalla myös hengellinen todellisuus.

Kun Pietari vastusti Jeesuksen ristille menoa, Jeesus sanoi: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” (Matt. 16:23)

Inhimillisesti näytti hullulta, että Jeesus oli menossa vapaaehtoisesti ristiinnaulittavaksi. Jeesus kuitenkin tiesi tehtävänsä ja ymmärsi sen merkityksen. Hän myös näki hengellisen todellisuuden näennäisesti inhimillisen järkeilyn takana: Saatana tahtoi saada Jeesuksen lankeamaan pois Jumalan suunnitelmista. Pietari ei ollut Saatana, vaan tässä tilanteessa Saatana yritti vaikuttaa Jeesukseen Pietarin kautta.

Yhtälailla tänä päivänä olemme alttiitta ”lankeamaan” päätöksenteossa näennäisesti vain inhimilliseen järkeilyyn. Tärkeää on tiedostaa, että taustalla vaikuttaa myös hengellinen todellisuus. Kun tänä päivänä seurakunnassa (miksei myös yksilöelämässä) mietimme ratkaisuja erilaisiin kysymyksiin, ensisijaisten kysymyksten ei tulisi olla: ”Mitähän ihmiset tästä ajattelevat? Miten pidämme kaikki tyytyväisinä? Miten eri ratkaisut vaikuttavat jäsenmäärään, rahan tuloon tai maineeseemme?”

Ensisijaisten kysymysten tulisi olla: ”Mitä Jumala tästä ajattelee? Mikä hänen tahtonsa ja suunnitelmansa on?”

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:33)

Sitten ratkaisujen jälkeen voisimme rehdisti todeta: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi…” (Ap. t. 15:28)

Topi

1. Sam. 22

Saulista purskahtelee raivo ja katkeruus, jotka johtavat epäluuloisuuteen ja murhanhimoon. Hänessä näkyy ehkä tämänkin päivän yksinvaltiaista tuttuja piirteitä. Kaikki, jotka vähänkään uhkaavat hänen valta-asemaansa tai kyseenalaistavat sitä, pitää laittaa pois päiviltä.

Kaikki tämä lähti kateudesta, jota hän koki Daavidia kohtaan. Mitä jos Saul olisi silloin heti ollut hereillä, kääntynyt Jumalan avun ja armon puoleen kateutensa kanssa? Mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi kateuden sijasta pystynyt iloitsemaan siitä, että hänen alamaisensa menestyy?

Kateus pulpahtaa ainakin minussa esiin kovin helposti. Kuitenkin se on elämää myrkyttävä asia, joka kannattaa viedä Jumalan käsittelypöydälle ennen kuin se saa enemmän valtaa.

Apt. 14

Paavali ja Barnabas lähetettiin lähetysmatkalle rukoilevasta Antiokian seurakunnasta. Seurakunta varmasti kantoi rukouksissa lähettejä myös matkan aikana. Uskon, että tällä oli oleellinen vaikutus siihen, miten lähetysmatka meni. He saivat nähdä, miten Jumala oli mukana matkassa ja teki myös paljon ihmeitä. Kun Paavali ja Barnabas saivat työnsä päätökseen, he palasivat lähettäjäseurakuntaan kertomaan, mitä kaikkea hienoa Jumala oli matkalla tehnyt.

Olin opiskeluaikana harjoittelussa kolme kuukautta Tukholman St. Klara seurakunnassa. Seurakunnan arkirytmi oli seuraava: Aamulla kokoonnuttiin rukoilemaan tunniksi. Sitten lähdettiin palvelemaan. Seurakunta on tunnettu monipuolisesta diakoniatyöstään. Meidän pääasiallinen tehtävä oli mennä kahvikärryn kanssa kohtaamaan ihmisiä aamupäivällä kirkon viereen kadunvarteen ja iltapäivällä Sergelin torille nurkkaan, jossa oli paljon huumeiden käyttäjiä, prostituoituja ja asunnottomia. Juttelimme ihmisten kanssa, tarjosimme kahvia ja usein kysyimme: ”Voimmeko rukoilla puolestasi?”. Usein ihmiset olivat tähän myönteisiä. Päivän päätteeksi kokoonnuttiin vielä rukoilemaan yhdessä tunniksi. Tämä toistui joka arkipäivä.

Syksyn aikana näimme noin 10 parantumista ja muutenkin ihmeellisiä asioita tapahtui. Näen, että tässäkin rukouksella ja Jumalan toiminnalla on selkeä yhteys.

Kun Paavalin ja Barnabaksen kautta tapahtui ihme Lystrassa, heitä alettiin kohdella jumalina. Tähän apostolit huusivat: ”Mitä te oikein teette? Ihmisiä me vain olemme, samanlaisia kuin te.” Helposti tänäkin päivänä aletaan palvoa heitä, joiden kautta Jumala toimii.

St. Klaran seurakunta ei ollut itsessään mitenkään ihmeellinen. Ihmiset olivat ihan tavallisia. Rukous oli ihan tavallista. Kuitenkin epätavallinen Jumala toimi, koska rukouksessa käännyttiin hänen puoleensa ja odotettiin hänen toimivan.

Topi