Kategoria: Luemme Raamattua

2. Sam. 22

1. Piet. 3

Pietari viittaa päivän tekstin jakeessa 10 Psalmin 34 jakeisiin 13-14. Siteeraus ei ole täysin sanatarkka, mutta ajatus on hyvin pitkälti sama: ”Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta.”

Tätä taustaa vasten Daavidin voittolaulu vaikuttaa hieman erikoiselta. Sama Daavid, joka on sanoittanut Psalmin 34, jossa hän sanoo ”–varo kieltäsi, älä päästä huulillesi petoksen sanaa–”, tuntuu voittolaulussaan antavan kovin kaunistellun kuvan omasta elämästään. Daavidin elämän väärät valinnat, Jumalan tahdon rikkominen ja siitä seuranneet koettelemukset loistavat poissaolollaan. Väkisinkin tulee mieleen ajatus, valehteleeko Daavid.

Pitäisikö tätä ajatella niin, että Daavid käy tässä omaa elämäänsä läpi Jumalan näkökulmasta ja Jumalan kutsusta käsin (vrt. 1. Sam. 16:1, Apt. 13:22)? Jumala oli Daavidin kutsunut, hän oli tehnyt suuria tekoja Jumalan nimen kunniaksi (mm. 1. Kun. 17), mutta hän oli myös langennut (2. Sam. 11). Daavid oli kuitenkin nöyrtynyt, tunnustanut syntinsä ja saanut ne anteeksi (ks. Ps. 51).  Menneitä ei tarvitse enää muistella, vaan voi katsoa itseään ja elämäänsä Jumalan lapseuden ja kutsun kautta (ks. esim. Ps. 103). 

Voisi varmaankin todeta niin, että Daavidin ajattelu vaikuttaa olleen edellä omaa aikaansa ja viittasi jo tavallaan Uuden Testamentin puolelle Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen (Ef. 1:7): ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.” Tämä on totta ja samalla perustus Jumalan lapsen identiteetille. Samaan aikaan on totta, että olemme kaikki syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Mielestäni on hyvä puhua ja ajatella totta molemmista näkökulmista tasapainoisesti.  Jos jompikumpi näkökulma alkaa hallita ajattelua, vaarana on ajautua väärään suuntaan.

Pekka

2. Sam. 21

“Teen hyväksenne mitä vain pyydätte.”

Pääsemme viettämään palmusunnuntaita erikoisen luvun kanssa. Tämän luvun alun tarina on hyvin kummallinen, eikä meinaa mahtua meidän moderneihin konsepteihin mitenkään. Tarinassa kuvataan sitä, kuinka epäoikeutettu väkivalta oli Mooseksen lain mukaan kytköksissä sateisiin ja maan hyvinvointiin. Väkivalta, josta ei ole ollut asianmukaisia seurauksia tekijälle ikään kuin saastuttaa koko yhteiskunnan ja maan, ja tämä tuntuukin tavallaan ihan loogiselta. (Jeesuksen ja meidän maailmankuvassa jo termi “oikeutettu väkivalta” tuntuu omituiselle, ja hyvä niin). Tarinassa ovat mukana Gibeonilaiset, jotka Joosuan kirjassa kuvatun ovelan juonen ja israelilaisten johtomiesten huolimattoman valan vuoksi olivat edelleen erityisasemassa. Daavid on omituisessa välikädessä, jossa jälleen ei ole hyvää ratkaisua.

Toimiiko Daavid viisaasti antaessaan Gibeonilaisille vapauden pyytää mitä tahansa? Toimittiinko tässä lopultakaan Jumalan tahdon mukaan? Minulle tulee sellainen olo, että Daavid yrittää parhaansa luovia vaikeassa tilanteessa ja se on lopulta se, millä on riittävästi merkitystä.

1. Piet. 2

“Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa..”

“Moitteettomuuden” päämotiivi ei ole oman sädekehän kiillotus tai pisteiden kerääminen, vaan se, että sanattomasti puhuisimme uskosta osattomille. Tämä viesti on totta yhä tänä päivänä, ja ehkä ajankohtaisempi kuin aikoihin. Ihmisten mielikuviin Jumalasta ja uskosta vaikuttaa valtavasti se, millaisia kristittyjä he kohtaavat. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole helppoa tunnistaa niitä tilanteita, joissa omasta vakaamuksesta on luontevaa kertoa, joten kuva kristillisyydestä saattaa muodostua julkisuuden kautta – se ei ole aina ollenkaan hyvä homma. Minun tekisi mieli kovasti taistella parjaamista vastaan sanoin, mutta Pietari osoittaa toisen tien. Hyvinkin arkiset myönteiset kokemukset voivat olla ihmisille merkittäviä. Kuuntelevat korvat tai auttavat kädet julistavat joskus tehokkaammin kuin sanat.

Toisaalta “moitteettomuus” on usein myös vaikea laji, niin Daavidille, ensimmäisen sukupolven kristityille kuin meillekin. Aina ei ole ollenkaan selvää, mitä se kussakin tilanteessa tarkoittaa, ja usein se myös vaatisi paljon. Päädyn samoihin ajatuksiin kuin vanhan testamentin luvun kohdalla: joskus voimme vain yrittää rukoillen luovia parhaamme mukaan vaikeissa tilanteissa. Ja kenties juuri sillä on riittävästi merkitystä.

Jeesus, sinä näet ne ihmiset, jotka olet antanut elämänpiiriini. Anna minulle viisautta arkisiin kohtaamisiin ja tiukkoihin tilanteisiin, jotta voisin sanoin ja sanoitta todistaa sinusta. Anna minulle silmät nähdä ympärilläni sinulle rakkaita tyttäriä ja poikia.

Ada

2. Sam. 20

“Amasa ei osannut varoa Joabin toisessa kädessä olevaa miekkaa”

Tämän päivän Samuelin kirjan teksti tuo minulle mieleen Tuomarien kirjan, jossa on välistä melkein maailmanlopun meininki: koko Israelin yhtenäisyys rakoilee, Joab pistää katalasti vasemmalla kädellä omiaan ja melkein päädytään piirittämään omaa kaupunkia. Luvussa toistuu myös toinen Vanhassa testamentissa kiertävä teema, neuvokas nainen, joka pelastaa tilanteen.

Mitä nämä teemat voivat puhua meille tänään? Ainakin siitä, että Jumala on valinnut raskaan reitin valitessaan toimia yhdessä meidän ihmisten kanssa. Edes luvatun kansan kultaisina aikoina ei tunnu löytyvän riittävän oikeamielistä porukkaa johtamaan kansaa, että vältyttäisiin turhalta väkivallalta ja väärinkäytöksiltä heti, kun kuninkaan silmä välttää. Toisaalta yllättävät yksilöt voivat Jumalan käytössä toimia ratkaisevilla paikoilla käänteentekevinä voimina. Meidät on onneksemme kutsuttu elämään ei omassa viisaudessa ja voimassa (ja rikkinäisyydessä), vaan saamme rukoilla avuksemme Pyhää Henkeä.

1. Piet. 1

“Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista.”

Tänään siirrymme lukemaan Pietarin kirjeitä. Havahduin melko vastikään ihmettelemään sitä, miten mieletöntä on, että meillä on kaksi Pietarin kirjoittamaa (tai sanelemaa) kirjettä. Päädyin lukemaan Pietarin kirjeistä käydystä keskustelusta ja taustoista jonkin verran, ja olen tosi innoissani, kun pääsen niitä kommentoimaan!

Pietarin kirjeen ensimmäinen luku on täynnä kosmisen mittaluokan teologiaa, eli jos joku joskus haastaa ja kysyy “missä niin lukee” niin tämä on hyvä paikka aloittaa etsiminen.

Tänään pysähdyin kuitenkin pienen sanan “laupeus” kohdalle. Se on sana, joka minulle ei ole tarkoittanut oikein mitään, sillä sitä ei käytetä arkikielessä. Olen ehkä mieltänyt sen tietynlaisena “kunnollisuutena”; kunnollinen samarialainen teki niin kuin piti ja Jumala on kunnollinen ja siksi suvaitsee meitä ihmisraasuja. Siksi olinkin todella yllättynyt, kun minulle selvisi, että niin kreikan kuin hepreankin “laupeudeksi” käännettävät sanat voidaan englanniksi kääntää sanalla “compassion”, myötätunto! Laupeus ei olekaan mitään pintapuolista hyvistelyä, vaan siihen liittyy syvä, ytimistä nouseva myötäeläminen ja armo. Minua ravistelee se ajatus, että maailmankaikkeuden Luoja ei avannut meille tietä uuteen elämään vain kunnollisuuttaan tai näyttääkseen hyvältä, vaan koska hän todella, todella näkee meidät ja (silti) sydämestään haluaa meidät pelastaa.

Kiitos Isä, että olet myötätunnosta, syvästä armosta ja rakkaudesta synnyttänyt meidät uuteen elämään. Pyhä Henki, anna minulle tänään viisautta ja voimia elää tätä uutta elämää, niin että rakentaisin anteeksiantoa, totuutta ja rauhaa.  

Ada