Kategoria: Luemme Raamattua

2. Sam. 19

“Kunpa olisin saanut kuolla sinun sijastasi, Absalom, poikani”

Daavidin suru hämmentää kaikkia. Jos laskin oikein, Absalom on jo kolmas lapsi, jonka Daavid menettää. Vuoden 92 käännöksen mukaan hän meni “suunniltaan surusta”. Joab käytännön miehenä kuitenkin suuttuu: “Sinä rakastat vihamiehiäsi ja vihaat niitä, jotka rakastavat sinua!”

Mietin, että Jumalan Isän rakkaus näyttää varmaan joskus samalta. Jumala tahtoisi armahtaa nekin, jotka kaikkein selvimmin meidän silmissämme ansaitsisivat tuomion. Sitä vasten voi näyttää jopa siltä, kuin Jumala ei välittäisi, tai jopa vihaisi niitä, jotka häntä parhaansa mukaan rakastavat. 

Jaak. 5

“Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti.” 

Koen että kärsivällisyys on usein horjumista turhautumisen ja apatian välillä. On helppoa ajatella, että jos Jumala toimii, niin hän tottakai toimii äkkiä, kun kaikki on kerran hänelle mahdollista. Tätä vasten voi alkaa näyttää siltä, ettei Jumala toimi lainkaan. Turhaudumme Jumalaan joka seisoo tumput suorina, kun olisi mielestämme toiminnan aika. Saatamme alkaa ajatella, että Jumala  on iankaikkisen hyvä salatulla tavalla, mutta ei itse asiassa niinkään toimi. Saatamme muuttua apaattisiksi ja yhä varovaisemmiksi ja epämääräisiksi rukouksessa. On pelottavaa rukoilla ajatellen, ettei Jumala varmaankaan vastaa. Uskon kuitenkin Jumalaan, joka on voimallinen ja toimii, ja toimii oikeaan aikaan, vaikka meidän on sitä joskus vaikeaa käsittää. Uskon Jumalaan, joka haluaa tuoda apunsa ja on hiljaisuudessakin työssä ja liikkeessä. Kärsivällisyys, rukousvastauksen, Herran toiminnan odottaminen vielä pitkänkin ajan jälkeen vaatii voimia ja myös rohkeutta.

Rakas Isä. Sinä rakastat niitä, jotka sinua parhaansa mukaan yrittävät rakastaa ja yhtä lailla niitä, jotka eivät edes yritä. Auta minua muistamaan, että sinun rakkautesi kantaa yli ajan ja yli odotuksen. Sinun rakkautesi on samaa kaikissa olosuhteissa, eivätkä sinun lupauksesi muutu.

Ada

2. Sam. 18

“Kohdelkaa minun vuokseni varoen sitä poikaa.”

Minua koskettaa se, miten Daavid kieltäytyi näkemästä Absalomia vihollisenaan, vaikka tämä sen kaikin tavoin ansaitsisi. En tiedä, toimiko Daavid tässä viisaasti vai ei. Daavid oli menettänyt lapsia ennenkin ja rakkaan ystävänsä. Tulee sellainen olo, että hän oli myös väsynyt väkivaltaan.

Joab sen sijaan on kuvattu jatkuvasti omavaltaisena ja paikoin häikäilemättömänä hahmona. Absalomin keihästäminen ja kiviröykkiö näyttävät viittaavan voimakkaaseen tuomioon ja halveksuntaan. Todennäköisesti silläkin on merkitys, että Absalon roikkui puussa, maan ja taivaan välillä. Molemmat saattavat viitata kiroukseen tai epäpuhtauteen. Absalomin oikeutettu raivo johti hänet niin äärimmäiseen toimintaan, että lopulta hänet ikäänkuin tuomitaan moninkertaisesti.

Minulle tässä luvussa Joabin toiminta puhuu siitä, millaista on ihmisen jakama oikeus ja Daavidin isän rakkaus taas Iankaikkisen Isän rakkaudesta.

Jaak. 4

“Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä”

 … Ja kääntäen, jos pyydän, en jää vaille? Jos ymmärrän oikein, Jaakobin esiin nostamien riitojen taustalla oli ensisijaisesti kamppailua jostain aineellisesta hyödystä. Kenties seurakunnassa elettiin niukkuudessa, jolloin nousee inhimillisesti huoli siitä, pärjäänkö minä ja minun perheeni, yrittääkö joku hyötyä muiden kustannuksella ja toimia vilpillisesti. Tai sitten seurakunnan hyväosaiset kilpailivat ja suojelivat omia etujaan.

Mietin miltä näyttäisi, jos meillä ihan oikeasti olisi sellainen totaalinen luottamus Jumalan huolenpitoon, siihen että hän huolehtii, että saamme riittävästi ja reilusti. Se ainakin laskisi tarvetta riidellä. Tietenkään se ei saisi tarkoittaa sitä, että väärinkäytöksiä tai vastuuttomuutta katsottaisiin läpi sormien.

Rakas Isä, pyydän meille viisaita ja lempeitä sydämiä niin, että osaisimme valita ja käydä taistelumme oikein. Auta meitä luottamaan siihen, että sinulla on iankaikkiset varastot, joista riittää rakkautta ja resursseja niin paljon kuin vain ikinä tarvitsemme.

Ada

2. Sam. 17

“Tällä kertaa ei Ahitofelin neuvo ole hyvä.”

Kenen ajamana Absalom lähti kapinaan? Oman katkeruuteensa ja kunnianhimonsa. Kuka esti Absalomin voiton? Husai, Daavidin kaksoisagentti. Samaan aikaan Jumala ottaa vastuun ja kunnian molemmista. Raamattu maalaa meille kuvan, jossa molemmat ovat samaan aikaan jollain tavalla totta. Se kieltäytyy tiivistämästä historian ja todellisuuden luonnetta helppoon iskulauseeseen tai yhden rivin matemaattiseen kaavaan. Kun ajattelen tätä, se tuntuu minusta oikeastaan aika hyvältä. Elämä ja maailma ovat paljon monisyisempiä juttuja.

Absalomin vallankaappausyritys ei syntynyt tyhjästä: oli paljon ihmisiä, jotka halusivat horjuttaa tilannetta, ja se saavat haluamansa. Jännite purkautuu. Jumala ei kuitenkaan jätä Daavidia Absalomin armoille, vaan antaa Absalomin joutua ratkaisevalla hetkellä harhaan.

Jaak. 3

Juuri, kun olen edellisen Jaakobin kirjeen luvun kohdalla pohtinut uskon terveystarkastusta, tämän luvun teksti tulee vauhdilla kohti. “Täydellinen se, joka ei hairahdu puheissaan”. Niinpä niin, tämä palkinto ei tule ainakaan allekirjoittaneelle. Haastan tässä itseäni ja kanssa uskovia pohtimaan hyvin tarkkaan sitä, miten puhumme, erityisesti ihmisitä, jotka meitä haastavat tai suututtavat. Joskus voi tulla jopa sellainen olo, että voimme puhua mitä sattuu ihmisistä, jotka toimivat meidän mielestämme väärin, erityisesti, jos kyseessä on tunnettu henkilö tai joku välittömän elämänpiirimme ulkopuolelta. Kuitenkin “ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeä ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä…”. Uskon, että meidät on kutsuttu erottautumaan myös siinä, että etsimme viisauden, rauhan ja jopa lempeyden sanoja, myös silloin kun tuomme esiin epäkohtia. Huomaan myös, että on vaikeaa etsiä yhteyttä ihmisen kanssa, josta on puhunut häijysti. Sanat hajottavat, vaikka toinen ei olisi kuulemassa.

Herra, auta minua luottamaan tiukkojenkin tilanteiden keskellä, että sinulla on kaikessa viimeinen sana. Sinun kädessäsi en koskaan ole täysin ihmisten tai olosuhteiden armoilla. Herra, näet myös, että tarvitsisimme tässäkin ajassa erityistä viisautta siihen, miten puhumme. Anna meille sanat, jotka pitävät kiinni totuudesta ja pitävät tietä auki rauhalle ja yhteydelle.

Ada