Kategoria: Luemme Raamattua

2. Sam. 16

“Miten tuo koiranraato saa kirota Herraani ja kuningastani?” 

Näissä luvuissa kuvataan mielenkiintoisella tavalla eri ihmisten ja sukujen tapaa suhtautua Daavidiin. Pinnan alla piilleet jännitteet ja häikäilemätön opportunismi tulevat esiin. Pohdin sitä, kuinka Daavid ei lähde taistelemaan tai väittelemään kenenkään kanssa, vaan ottaa herjauksetkin ikäänkuin Jumalan kädestä. En siis usko, että Jumala olisi lähettänyt varsinaisesti Simeitä kiroamaan Daavidia, mutta Daavid luotti, että Jumala pitää huolen oikeuden toteutumisesta, ja että Jumala vielä korottaisi Daavidin kunniaan, jos se olisi hänen tahtonsa. 

Absalom toimii pöyristyttävällä tavalla ja toteuttaa kenties tietämättään Natanin 12 luvussa antaman ennustuksen: hän tekee keskellä päivää sen, minkä Daavid oli tehnyt pimeydessä.

Jaak. 2

“Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”

Jaakobin kirjeen toisen luvun jakeen 14-26 ovat ilmeisesti olleet kristityille monessakin ajassa haastavat, sillä ne yksinään tuntuvat olevan ristiriidassa sen ymmärryksen kanssa, että pelastumme yksin uskosta, Jeesuksen ristintyön ansiosta. Minulla ei ole tähän syvempää teologista viisautta, mutta haluan pohtia tätä ääneen. Saa tulla jatkamaan keskustelua naamakkain!

Ensinnäkin ajattelen tämän kirjeen kohdalla sitä, että se on osa Uuden testamentin kaanonia: se ei yritä itsekseen kattaa tyhjentävästi koko kristinuskon sanomaa tai yksinkertaisesti kerrata, mitä muut kirjat ja kirjeet jo kertovat. Päinvastoin, sillä on oma tehtävänsä ja viestinsä, joka on otettava yhdessä muiden kirjeiden kanssa. Toisekseen mietin usein, miten vaikeat kohdat kääntyvät käytännön elämään, erityisesti jos niiden ajatuksen kääntää ympäri. Jos joku häikäilemättömästi ja surutta käyttää hyväkseen valtaa ja ihmisiä, lietsoo väkivaltaa ja nyrpistää nenäänsä muiden tarpeille, kuulostaako se siltä, että suhde Jeesukseen elää ja voi hyvin? Elämä, jossa arvot ja toiminta ovat syvässä ristiriidassa on aika luonnollisesti oire siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Enemmän tai vähemmän ristiriitoja löytyy varmasti meidän kaikkien elämästä. Jaakob ei kuitenkaan ole tässä ensisijaisesti huolissaan uskosta, jonka leposyke on hieman vinksallaan, hän varoittaa uskosta, joka on kertakaikkiaan kuollut. 

Minua tällaiset kohdat auttavat, vähän niin kuin silmälasiliikkeestä tuleva muistutus, että olisi aika käydä näöntarkastuksessa. Lisäksi ne muistuttavat siitä, että usko todella on meissä vaikuttava väkevä voima, joka saa muuttaa meitä sisältä. Kaikkein sotkuisimmillakin ihmissuhteillani on toivoa! Herra voi tehdä työtä minussa, jopa sokeissa pisteissäni! Kaikkein heikoinkin usko voi vähän kerrallaan tuoda elämää ja Jumalan valtakuntaa ympärillemme.

Tiedän, että monissa nämä kohdat herättävät ennemmin ahdistusta. Vanhaa viisautta mukaillen: sillä, joka huolehtii uskonsa kunnosta on aika hyvällä varmuudella kohtuullisen hyvin voiva usko. Voimme levätä turvallisella mielellä Jeesuksen pelastustyössä ja opetella tuntemaan Jumalan rakkautta ja armoa.

Jeesus, auta minua luovuttamaan ihmisten kesken käydyt taistelut sinun käsiisi. Anna minulle viisautta nähdä, milloin puhua ja milloin olla hiljaa. Tahdon myös pyytää, että muutat minua sisältä: anna uskon elää niin, että se saa myös näkyä elämässäni ja tuoda valtakuntaasi ympärilleni. Kiitos, että kaiken keskellä sinun ikuinen hyvyytesi ja rakkautesi ympäri minut.

Ada

2. Sam. 15

“Mutta Daavid peitti päänsä ja lähti avojaloin ja itkien nousemaan Öljymäen rinnettä”

Edellisissä luvuissa kylvetty katkeruus johtaa Daavidin pojan, Absalomin kapinaan. Pohdin tätä lukiessani taas vanhempana sitä, kuinka tämä on jo kolmas isä Samuelin kirjoissa, jonka omat lapset eivät ole perineet toimivaa suhdetta Jumalaan ja hänen tahtoonsa.

Daavid näyttää ymmärtävän, että tilanne kytkeytyy Jumalan silmissä hänen rikkomukseensa Batseban suhteen. Hänen toimintansa ja asenteensa henkilökohtaisen tragedian edessä puhuttelee minua: kun Absalon hankkii hevosia ja liittolaisia, tekstissä toistetaan useasti, että kuningas pakeni jalkaisin ja pyrki välttämään taistelun. Avojaloin kulkeminen on ehkä ollut aivan erityinen merkki katumuksesta ja nöyryydestä. En voinut olla miettimättä myös Jeesusta, joka kävi oman kamppailunsa Öljymäellä. Mahtoiko hän muistaa Daavidin kulkeneen samalta paikalta ahdingossa.

Jaak. 1

Tänään aloitamme Jaakobin kirjeen. Uudessa testamentissa on useampikin Jaakob niminen henkilö, mutta kirjeen kirjoittajasta tiedämme, että hän oli Jeesuksen velipuoli ja Jerusalemin seurakunnan arvostettu johtaja. Yksi raamatuntutkija kuvaili Jaakobin kirjettä ikään kuin kokoelmana tiivistelmiä hänen keskeisimmistä opetuksistaan ja toinen vertasi sitä Sananlaskuihin, joissa on peräkkäin itsenäisiä viisauksia, mutta ei varsinaista yhtenäistä kaavaa. Tämän huomaaminen auttoi minua paljon!

Tänään minua puhuttelivat jakeet 23-25. “Hän kyllä tarkastelee itseään, mutta poistuttuaan hän unohtaa saman tien, millainen on”. Raamattua, tai mitä tahansa tekstiä on helppo lukea niin, ettei se todella aukea ja uppoa. Olen aika usein juuri se, joka lukee, mutta ei kahden minuutin päästä muista lukemaansa. Sen sijaan muistan hyvin asiat, joiden kanssa olen paininut, varsinkin jos olen keskustellut niistä muiden kanssa. Tämän takia olen hyvin kiitollinen tästä lukuohjelmasta: lukiessani mietin, mihinhän tämän päivän kommentoija on tarttunut ja olen itse saanut otettua aikaa perehtymiselle ja painille. Ja kun jonkin asian kanssa on aikansa paininut, alkaahan se väistämättä valua toimintaankin.

Rakas Taivaallinen Isä. Pyydän, anna sanasi saada sijaa minussa. Anna sen muuttaa minua ja toimintaani. Daavid nöyrtyi sinun edessäsi ja luotti sinuun synkimmillä hetkillään. Anna minulle samanlaista luottamusta ja nöyryyttä.

Ada

2. Sam. 14

Hepr. 13

Heprealaiskirjeen lopussa on hyviä ohjeita Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Kehotukset ohjaavat siihen, miten elää ja toimia, eivät vain siihen, mitä syntiä tulee välttää. Siinä kehotetaan veljesrakkauteen, vieraanvaraisuuteen, kärsivien muistamiseen, avioliiton kunnioittamiseen, kuuliaisuuteen johtajille sekä anteliaisuuteen ja hyvän tekemiseen.

Kaikki nämä tapahtuvat suhteessa toisiin ihmisiin, eikä niitä voi toteuttaa yksin eläen. Niiden noudattaminen voi olla pieniä asioita: toisen rohkaisemista ja anteeksi pyytämistä, muiden kutsumista omaan ruokapöytään, kärsivien muistamista rukouksin, viestein ja taloudellisesti. Se voi olla myös auttamista arjessa, kuten ostoskassien kantamisessa tai muissa käytännön asioissa.

Nämä ja monet muut pienet teot ovat kuitenkin niin tärkeitä, että niistä muistutetaan erikseen kirjeen lopussa.

Pyydän, että Jumala auttaa minua huomaamaan arjessa ne tilanteet, joissa voin tehdä hyvää, ja antaa voimaa toimia niiden mukaan.

Elli