Kategoria: Luemme Raamattua

2. Kun. 13

Nyt palataan takaisin Israelin, eli pohjoisvaltion kuninkaiden pariin. Joahas ei ollut Jumalalle kuuliainen kuningas, ei myöskään hänen poikansa Joas. Luvussa kuitenkin kerrotaan Elisan ja Joasin tapaamisesta. Joas nöyrtyi Elisan edessä ja Jumala siunasi häntä sotilasvoitoilla. Hän ei kuitenkaan iskenyt lattiian kiinni riittävän montaa nuolta ja niin voitto ei jää pitkäaikaiseksi. Tämän kohtaamisen jälkeen luvussa kerrotaan, kuinka Elisan sanat toteutuivat ja Joas sai kolme suurta voittoa Syyrian kuningasta vastaan.

Minun on vaikea ymmärtää näiden symbolisten eleiden vaikutusta tuleviin tapahtumiin. Se kuitenkin jää selväksi, että asiat ovat Jumalan käsissä. Sama asia näkyy myös ilmestyskirjassa. Maan päällä tapahtuvat asiat heijastavat osittain taivaan tapahtumia. Taistelut käydään niin, että emme näe niitä, mutta seuraukset näkyvät kyllä. Voimme vaikuttaa asioihin vetoamalla Jumalaan. Joas itki ja Jumala kuuli häntä. Kun me rukoilemme, Jeesus kuulee meitä ja on puolellamme. Meillä on mahdollisuus olla vaikuttajia, käytetään se.

Ilm. 3 

Jos Raamatussa toistetaan jotain asiaa, se on erityisen tärkeä. Sellaisen asian äärelle kannattaa pysähtyä.

”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.” 

Tämä lause toistetaan yhteensä seitsemän kertaa, eli jokaisen kirjeen lopulla. Tässä puhutaan hengellisestä kuulemisesta. Voimme jokainen valita kuuntelemmeko Pyhää Henkeä. Tämä on kutsu olla avoin ja halukas kuuntelemaan. Raamatussa kuuleminen on usein synonyymi tottelemiselle. Tässä meitä kutsutaan toimimaan sanan mukaan. Tämä kehotus korostaa sitä, että Pyhä Henki puhuu edelleen seurakunnille ja meidän tehtävä on etsiä hänen tahtoaan sekä yhteisönä, että yksittäin.

Nämä sanat ovat yhtä ajankohtaisia meille tänä päivänä, kuin ne olivat saajilleen kirjoitushetkellä. Siis kuunnellaan ja kuullaan.

Anna

2. Kun. 12

Kuninkaiden kirjan lukeminen on hämmentävää. Tässäkin luvussa kuninkaan koko hallitusaika on tiivistettynä yhteen lukuun. Punaisena lankana on, kuinka Joas toimi suhteessa Herraan. Joas teki oikein. Virheelle, eli uhrikukkuloiden käytölle uhrataan yksi lause, mutta temppelin kunnostuksesta Joasin hyvänä työnä  kerrotaan pidemmin. Samalla lailla meidän tulisi keskittää huomio siihen, mitä hyvää ihmiset ympärillämme saavat aikaan.

Joas oli sitkeä ja kärsivällinen. Hän antoi papeille aikaa korjaustöiden aloittamiseen, mutta kun se ei toiminut, hän ei jakanutkaan rangaistuksia, vaan kehitti uuden ratkaisun. Aika hyvä esikuva siitä, kuinka luodaan pysyvää muutosta. 

Ilm. 2 

Minua puhutteli kirje Efeson seurakunnalle. Jeesus keskittyy hyvään, mutta kertoo suoraan myös sen, mistä ei pidä. Itsekin tunnistan, että rakkauteni Jumalaan on hiljalleen hiipunut ja tilalle on astunut periaatteet, uskollisuus ja kestävyys. Nämä ovat sinänsä hyviä, mutta eivät korvaa rakkautta. Pysähdyinkin ajatuksella sen äärelle, mitä asialle pitäisi tehdä. Ohje on simppeli: ”Käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja”. Ei kehotettu pumppaamaan itsestä tunteita, vaan riittää, että tiedostaa tilanteen ja pyrkii palaamaan niihin tekoihin, mitkä itsellä on olleet seurausta Jumalan rakastamisesta. Se voi olla syntien tunnustamista ja armon vastaanottamista, rukousta, sanan lukemista, palvelutehtävä/ kutsumus, asenne lähimmäisiä kohtaan jne. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla Jumalan seuraaja, vaan kullakin meistä on oma paikkamme. Avioliittoni alkumetreillä kuulin hyvää opetusta rakkaudesta avioliitossa. Avioliiton ”junassa” tahdon tulisi olla veturi ja tunteet seuraavat sitä vaunuina. Jos tunne vetäisi avioliiton junaa, se ei pääsisi pitkälle, eikä liitto kestäisi. Kun sen sijaan tahto (eli oma valinta sitoutua) ohjaa toimintaa, teen rakkauden tekoja ja sen seurauksena tunteet säilyvät ja syttyvät tarvittaessa uudelleen. Sama pätee Jumalaan. Kun toimin vilpittömästi niin kuin rakastaisin, myös tunne syttyy takaisin.

Muista kirjeistä mainitsen vielä Pergamonin. Raamatussa kerrotaan, että Saatana syöstiin alas taivaasta (Luuk. 10:18). Hän on siis maan päällä. Ilmestyskirjaa kirjoitettaessa hän asui Pergamonissa. Hän ei ole kaikkialla läsnä, kuten Jumala, vaan hän on langennut enkeli, joka on sidottu aikaan ja paikkaan. Jumala on valtavan paljon häntä voimallisempi. Tässä on lupaus; kun vastustamme kiusaukset, meille on luvassa hyvää. Kirjeiden ydin on selkeä. Jeesus voittaa ja hänen kanssaan voittajia ovat ne, jotka pysyvät hänen ominaan.

Anna

2. Kun. 11

Tässä luvussa on todellista juonittelua ja pitkäjänteistä vastarintaa. Atalja on niin vallanjanoinen, että menettäessään mahdollisuuden hallita poikansa kautta, hän päättää tuhota kruununprinssit ja vallan perijät, jotta voi itse jatkaa hallitsijana. Pieni poika kuitenkin saadaan pelastettua ja hän saa kasvaa Jumalan temppelissä. Se on hyvä paikka olla piilossa Ataljalta ja samalla oppia tuntemaan Jumalaa. Lopulta vallankumous toteutetaan ilman sotimista ja pohjoisvaltio eli Israel saa uuden hallitsijan. Alkaa ajanjakso, jolloin sekä Juudassa, että Israelissa on Herralle kuuliainen hallitsija. 

Minulle tämä puhuu siitä, kuinka yksittäisten ihmisten teoista muodostuu Jumalan suunnitelma. Näillä tapahtumilla ei ole yhtä tai kahta sankaria, vaan lukuisia Jumalalle uskollisia ihmisiä. Naisia, miehiä, pappeja ja sotilasjohtajia, jotka tekivät kukin oman osansa. Sellaisia mekin voimme olla.

Ilm. 1

Ilmestyskirja on ihan omanlaisensa Raamatun kirja, joka avaa pienen ikkunan kolmiyhteiseen Jumalaan. Isä Jumala antoi Jeesukselle näyn siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Sitten tämä Jeesuksen näky välitettiin Johannekselle. Jeesus kuvataan kirjassa tulenhehkuisena hallitsijana, eri tavoin, kuin muissa Raamatun kirjoissa.

Johannes ei suunnitellut tätä kirjaa tai kirjoittanut tätä puhtaaksi, vaan ainoastaan kirjasi ylös. Ilmestyskirja on siis ikään kuin luentomuistiinpanot, joissa osa tekstistä on sanelusta ja osa on sitä, mitä Johannes näkee. Ilmestyskirjaa luetaan vähemmän kuin muita UT:n kirjoja, vaikka tässä on ainutlaatuinen siunaus: ”Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen mitä tähän kirjoitettu.”

Jakeessa 10 Johannes kertoo, kuinka ”Herran päivänä” Henki valtasi hänet ja hän sai tämän näyn. David Pawson perusteli mielestäni uskottavasti, että Herran päivä ei tarkoittanut tuolloin sapattia eikä sunnuntaita, vaan oli kerran vuodessa oleva päivä, jolloin kaikkien Rooman valtakunnassa oli palvottava keisaria jumalana. Se oli siis erityinen koetuksen päivä kristityille, jolloin ne, jotka olivat uskollisia Jumalalle, saattoivat joutua maksamaan siitä hengellään.

Minua puhuttelee se, kuinka Johannes on vankina uskonsa tähden, mutta silti saa tehtäväksi välittää viestin niille, jotka ovat vainottuina. Johannes on maan päällä, mutta näkee ja kuulee taivaallisia. Jeesus, jonka Johannes tunsi maan päällä, näyttäytyy näyssä niin voimallisena, että Johannes vaipuu maahan kuin kuollut. Johanneksen ei tarvitse kuitenkaan pelätä. Jeesus on voittanut kuoleman ja hallitsee. 

Mitä tämä sitten merkitsee meille? Tämä kirja on mielestäni kehotus nostaa katse kohti tulevaa. Kun saamme taivaallista näkökulmaa asioihin, ymmärrämme mikä elämässä on tärkeintä ja mistä emme voi tinkiä. Käytetään se vapaus mikä meillä (vielä) on uskovina!

Anna