Kategoria: Luemme Raamattua

Sak. 2

2. Kor. 5

Tässä luvussa on tuttu kohta uudesta identiteetistämme, joka meille on tullut uskon myötä. Jakeessa 17 on näin: ”Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle”. Tämä vapauttaa meidät kerskailemasta millään näkyvällä tai suosittelemasta omaa itseämme. Jakeessa 16 on mainio ajatus siitä, ettei meidän tarvitse tuntea ketään lihan mukaan (ajan arvostusten esim. varallisuuden, ulkonäön tms.). Ajan saatossa arvostukset ovat olleet, näin arvelen, monenkirjavia eri kulttuureissa. Ja ovat sitä nykyisinkin. Mitä missäkin pidetään tavoittelemisen arvoisena, saattaa toisessa kulttuurissa jopa huvittaa. Itse saatamme olla omille arvostuksillemme ihan sokeita.

Uutena luomuksena saamme olla vapaita kulttuuristen arvostusten perässä juoksemisesta. (Filosofi Kari E. Turunen kirjoitti arvostusvalloista!). Iloa ja vapautta uuden luomuksen päivään.

Pirkko

Sak. 1

2. Kor. 4

Tässäkin luvussa Paavali kirjoittaa kirkkaudesta ja valosta. Jakeessa 7 on ilmaisu, että tämä aarre (Kristuksen kirkkaus ja valo) on meillä saviastioissa, ettei tuo suunnattoman suuri voima näyttäisi tulevan meistä. Saviastiaan vertautuminen on huojentavaa. Savessa on maa-aineksia, savi on muokattavaa, jopa astian hajoamisen jälkeenkin siitä saadaan uutta. Lohdullista. Jos joku intoutuisi kirkkaudellaan pöhöttymään itsessään, on syytä muistaa tämä saviastia -näkökulma.

Kirkkauden toivo on väliotsikkona luvun loppuosassa. Nykyisin toivo on teemana eri asiayhteyksissä, toki en ole paneutunut, mihin toivon kulloinkin ajatellaan perustuvan. Jeesuksen kautta saatu toivo on vahvalla pohjalla.

Toivoa tähän päivään – emme kiinnitä katsettamme näkyviin saviastioihin vaan näkymättömään, iankaikkiseen.

Pirkko

Hagg. 2

2. Kor. 3

Paavalin apostolin virkaa oli aliarvostettu Korintissa, siksi hän joutui tässä luvussa puolustelemaan asemaansa. Paavalilla ei ollut mitään suosituskirjeitä mukana, kun hän saapui Korinttiin. Lähdekirjani mukaan käytäntö oli, että juutalaisuuden opettajilla suosituskirje oli. Paavali määritteli Korintin seurakunnan olevan hänelle suosituskirje. Arvelen tuon ajatuksen olleen seurakuntaa nostattavaa ja epäilyksiä murtavaa.

Tämä luku on otsikoitu Raamatussani Uuden liiton kirkkaus (Suomen kansan Raamattu). Ymmärrän että helluntain jälkeisellä seurakunnalla on tällainen kirkkaus. Minulle se on hiukan ylevä sana. Arkisessa elämässä tunnen olevani kuin juutalainen peite kasvoilla (vert. ilmaisu jakeessa 14). Jumala pienenee, arki harmaannuttaa ajatukset ja usko jää jonnekin taka-alalle.  Aika-ajoin ”ai niin -ajatus” tosin tulee. Ai niin Jeesus, sinä voit; ai niin, Jeesuksen kanssahan tässä mennään; ai niin -syntinihän ovatkin jo sovitetut. Ovatkohan tämä jotain säteilyä siitä kirkkaudesta, joka meillä on?

Kirkkauden kokemuksia päivääsi.

Pirkko