Hoos. 8, Mark. 9

Hoos. 8

Mark. 9

Tässä luvussa Jumala valmistaa tulevaan useissa kohdissa. Jeesus valmistautui tulevaan kuolemaansa kohtaamalla Mooseksen ja Elian vuorella, kenties keskustellen tulevasta. Isä vahvisti Jeesukselle tämän aseman rakkaana poikanaan. Jeesus taas valmisti opetuslapsia pärjäämään, kun hänet ristiinnaulittaisiin. 

Olen kuullut monesti kuinka Jumala on valmistanut kristittyjä tai jopa seurakuntia, jotain tehtävää tai katastrofia varten. Omassa elämässäkin olen saanut huomata, miten Jumala on valmistanut minua kokemusteni, piirteideni ja kohtaamisen kautta eri tehtäviin ja tilanteisiin. Aina ei ole kuitenkaan helppo ymmärtää mihin Jumala valmistaa, mutta opetuslapsetkaan eivät vielä ymmärtäneet ennen Jeesuksen kuolemaa mihin hän heitä valmisti.

Minua on puhutellut monesti kohta, jossa mies pyysi Jeesusta parantamaan poikansa. Hän sanoi Jeesukselle ”Auta jos voit”, johon Jeesus vastasi ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo” mies vastasi tähän ”Minä uskon, auta minua epäuskossani”. Miehen usko siihen, että Jeesus voi parantaa ilman miehellä sillä hetkellä olevaa uskon varmuutta ja se että Jeesus voi antaa uskoa, ovat molemmat ohjanneet minua. 

Tämän ja muiden paikkojen avulla ymmärsin, ettei minun ei tarvitse suojella Jumalaa tai itseäni pyytämällä Jumalaa auttamaan vain, jos hän pystyy, sillä Jumala pystyy. Kun pyydän häneltä jotain saan pyytää luottaen (vaikka en täysin uskoisinkaan niin tapahtuvan) hänen pystyvän tekemään sen ja jättää näin sen Jumalan vastuulle.

Ymmärsin, myös että myös uskon osa-alueita voi ja tulee rukoilla. Olen monesti rukoillut auta että saan luettua Raamattua säännöllisesti tai auta rukoilemaan viisaasti. Olen myös huomannut kuinka Jumala vastaa näihin rukouksiin iloiten. Rukoilen että Jumala saa vahvistaa uskoamme. 

Elli

Hoos. 7, Mark. 8

Hoos. 7

Mark. 8

“Jeesus huomasi sen ja sanoi: »Miksi te puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista: Jeesus sanoi heille: »Ettekö te vieläkään käsitä?»” Mark.8‬:‭17‬-‭18‬, ‭21‬ ‭Opetuslapset näkivät suuria ihmeitä, mutta eivät vieläkään käsittäneet. Taas Jeesus ihmetteli opetuslasten epäuskoa. Nyt, kun luen taas opetuslasten paatuneesta sydämestä niin mieleeni tulee omat hetkeni, kun en ole luottanut Jumalan. Miksi huolehdin turhaa monista asioista, kun voisin yksinkertaisesti luovuttaa asiat taivaallisen Isän käsiin ja luottaa, että ohjaa asioita, elämääni. Olen hänen lapsensa, niin eikö hän pitäisi minusta huolta. Onko hän koskaan jättänyt minua pulaan? Ei ole. Epätoivon hetkissä sydän voi paatua, niin etten muista Jumalan hyviä tekoja minua kohtaan. Jeesus kysyy aina ettekö muista? Vaikka elämässä on epätoivon hetkiä ja kaikki näyttää mustalta, niin silloinkin hän on vierellämme. Hän on pimeydessäkin kanssamme. Pimeyttä voi olla, ahdistusta, epätoivon hetkiä, surua, mutta kaiken keskellä on kuitenkin toivoa, luottamusta. Tuntuu, että suurimman pimeyden hetkillä toivo on vahvinta, usko tuntuu silloin vielä konkreettisemmalta. Voin luottaa siihen, että Isä on kanssani. Onneksi on myös ilon hetkiä. Uskoa vahvistavia asioita. Hän muistuttaa aina hyvistä teoistaan, armostaan, ihmeistään ja vahvistaa uskoamme, silloinkin kun toivottomuus valtaa mielen.

Mika

Hoos. 6, Mark. 7

Hoos. 6

Mark. 7

“Nainen vastasi tähän: »Herra, saavathan koiratkin pöydän alla syödä lapsilta putoilevia palasia.» Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Kun noin sanot, mene. Paha henki on lähtenyt tyttärestäsi.» Nainen meni kotiin ja näki lapsen makaamassa vuoteella. Paha henki oli lähtenyt hänestä.” Mark. 7‬:‭28‬-‭30‬ ‭Toisessa evankeliumissa Jeesus sanoo kanaanilaiselle naiselle, että suuri on sinun uskosi. Kanaanilainen vaimo uskoi murustenkin riittävän hänen lapsensa parantumiseksi. Hän oli vieraasta kansasta, hän oli ulkopuolinen juutalaisuudesta, siten halveksittu, koska muut nähtiin pakanoina, toisen jumalan palvelijoina. Nainen kertoo Jeesukselle uskostaan, murusetkin Jeesuksen voimasta riittää parantamaan. Hän kerjäsi koiran tavalla, rukoilija anoi, juoksi Jeesuksen perässä. Jeesus oli hiljaa, opetuslapsetkin kehottivat Jeesusta kuuntelemaan naista. Lopulta nainen sai vastauksen. Pitäisikö uskomme olla tällaista: anomista, kerjäämistä, koiran tavalla isäntää rasittavallakin tavalla katsomista, ei kuitenkaan komentelua, vaan nöyrää alistumista kuitenkin vahvaa uskoa, että murusetkin riittää isännän pöydältä.

Välillä Jeesus on hiljaa, aina ei vastausta tule, joskus viiveellä, joskus nopeasti, kuitenkin naisen esimerkki kehottaa meitä jatkamaan anomista, rukoilemista, se on luottamista, periksiantamatonta uskomista. Toimiko naisen usko herätteenä opetuslapsille? Alkoivatko he pohtia omaa suhdettaan Jeesukseen syvemmin, varmasti myöhemmin, koska kertomus on kirjattu kahteen evankeliumiin. He olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta, mutta usko oli heikkoa, jopa paatunutta. Jumala antoi heidän ympärilleen ihmisiä, joiden uskoa Jeesus kehui. Heillä oli ympärillään uskon esimerkkejä. Tarvitsemme toisiamme saadaksemme uskollemme vahvistusta. Tämän takia Jumala on antanut seurakunnan, jossa uskomme vahvistuu toistemme uskoa. Jeesus on kutsunut meidät uskomaan yhdessä, vahvistumaan siinä yhdessä.

Mika