Kategoria: Luemme Raamattua

Jer. 28

Tit. 2

Varmaankin jokainen meistä miettii, mitä Hananja oikein ajatteli. Halusiko hän vain vilpittömästi uskoa oman sanomansa tai kuvitteliko hän todella olevansa Herran lähettämä? Yrittikö hän turvata asemansa kun näki millaiseen vaaraan tuomiota julistavat profeetat joutuivat? Joka tapauksessa hän puolustaa näkemystään huomattavan kiivaasti – kohtalokkain seurauksin. 

Molemmissa kohdissa nousee elävän esimerkin voima: Jeremia oli kantanut iestä harteillaan merkkinä kaikesta päätellen jo hyvin aikaa. Paavali taas kehottaa seurakuntalaisia elämään kaikessa tavalla, joka sanattomasti puhuu hyvästä Jumalasta, toivosta ja elämästä. 

Mietin, millainen elämä tässä ajassa voisi puhutella ympärillämme olevia ihmisiä. Alunperin kristinusko oli vallankumouksellinen voima, nyt taas monella on jo niin valmis (ja monelta osin väärä) mielikuva meistä uskovista, että sitä on vaikeaa horjuttaa. Kenties tässä ajassa kaipaamme todellista lempeyttä ja levollisuutta jota vain Jumala voi antaa.

Jeesus sinä olet sanonut, ettei kaupunki joka on vuorella voi pysyä piilossa, sillä sen valot näkyvät kauas. Tee meissä työtäsi, niin että voisimme loistaa sinun valoasi ympärillemme. Meissä itsessämme ei ole usein mitään loistavaa, mutta kun sinä olet meissä, se ei voi pysyä salassa, niin ihmeellinen sinä olet. Tuo sinä meihin levollisuus ja lempeys, joka voi puhua sinusta ympärillämme.

Ada

Jer. 27

Tit. 1

Jumala kehottaa Juudan kuningasta ja kansaa taipumaan Babylonian vallan alle. Tällainen kehotus on varmasti tuntunut hullulle, eihän Jumalan valittu kansa voi joutua nöyrtymään! Nöyrtyminen kuitenkin merkitsee tässä yhteydessä suojautumista ylpeyden tuomalta rangaistukselta. “Miksi sinä ja kansasi kuolisitte miekkaan, nälkään ja ruttoon?”

Olen miettinyt, miksi nöyrtyminen on Raamatun valossa niin tärkeää. Nöyrtyminen tuntuu vastenmieliseltä, häviöltä – ja niin – nöyryyttävältä. Voiko olla, että nöyrtyminen avaa meitä Jumalalle tavalla jota mikään muu ei saavuta? Joitakin viikkoja sitten jouduin tilanteeseen, jossa huusin Jumalalle, minun on pakko nöyrtyä tämän asian edessä, minä epäonnistuin. Näin kuvan itsestäni ryömimässä Jumalan kämmenen alle sadetta pitämään. Tajusin, että omien voimien loppuminen taisi tuoda minut oikealle paikalle.

Titus puolestaan oli asetettu ilmeisen vaikealle paikalle ja paljon vartijaksi. Sekä profeettojen kirjoissa että Uuden testamentin kirjeissä kuuluvat väärät profeetat ja opettajat, kaikenlaiset häiriöäänet. Ajattelen, miten viisaasti Jeesus on toiminut asettaessaan 12 apostolia, niin että sanaa ei ollut puolustamassa tai pohtimassa yksittäinen ihminen vaan suuri joukko niitä jotka saattoivat silminnäkijöinä todistaa ja välittää Jeesuksen sanoja muuttumattomana. Paavalin tuki Titukselle on ollut ensiarvoisen tärkeää.

Isä, näet tänäänkin meidät kaikenlaisten häiriöäänien keskellä. Kiskasta meille se, mitä tahdot tässä hetkessä puhua. Lohduta niitä, jotka käyvät läpi asioita, jotka laittavat nöyrtymään. Kiitos, että sinä sanot kaikesta viimeisen sanan, me olemme tämänkin päivän kamppailujen keskellä turvassasi.

Ada

Jer. 26

2. Tim. 4

Tämän päivän teksteissä näemme kaksi miestä, jotka astuvat ihmisten käsiin, todelliseen hengenvaaraan kerta toisensa jälkeen julistaakseen Herran sanaa. Molemmat luottivat, että ovat todellisuudessa Herran käsissä.

Mietin, mitä nämä kohdat voisivat puhua meille tänään. En voi kadehtia Paavalia tai Jeremiaa, jotka elivät usein yksinäisinä ja vaarassa, joita Jumalan sanat suorastaan painoivat raskaina, niin että heidän oli puhuttava. Toisaalta, miten usein kaipaankaan, että tietäisin, mitä sanoa, mitä Herra tahtoo tälle ihmiselle tai tuossa hetkessä puhua.

Jeremiaa, Paavalia ja meitä yhdistää se, että emme ole lopulta ihmisten käsissä, emmekä omissa käsissämme vaan Herran. Miltä tämä päivä näyttää tästä näkökulmasta käsin?

Isä, kiitos, että tänäänkin olemme Sinun käsissäsi. Saamme luottaa niin kuin Paavali “Herra pelastaa vastedeskin minut kaikesta pahasta ja vie minut turvaan taivaalliseen valtakuntaansa.” Tee sinun tahtosi meille rakkaaksi, niin että saamme rohkeuden palvella ja julistaa.

Ada