Kategoria: Luemme Raamattua

Jes. 29

Jesaja valittaa, että hänen näkyjänsä ei meinata ymmärtää.  Syy ei ole sanomassa, vaan sen vastaanottajissa. He ovat kuin unessa tai horroksessa. Tällainen tunne on tuttua meidän ajassamme, jossa ihmiset näyttävät pääosin puhuvan toistensa ohitse. Kun pään sisällä on valmiina ”systeemi”, joka antaa etukäteen varman tiedon siitä, mitä toinen osapuoli ajattelee ja miten niihin ajatuksiin pitää suhtautua, niin on selvää, että oikeata keskustelua ei voida käydä.

Jesaja puhuu tässä vähän samankaltaisesta ongelmasta, mutta nyt kyse on uskonnollisuudesta. Kansan kuuliaisuus oli vain ulkoa opittujen sääntöjen kaavamaista noudattamista. Tämä voi näyttää hurskaalta, mutta oikeasti kysymys on siitä, että ihminen kuvittelee pystyvänsä hallitsemaan elämäänsä. Jos kanssakäymisemme Jumalan kanssa on järjestelmä, niin itseasiassa suhdetta Jumalaan ei tarvita. Valitettavasti tällainen kaavamainen uskonnollisuus estää ihmisiä varsin tehokkaasti myös uudistumasta. Ajatus on se, että minullahan on kaikki hyvin, koska teen säännöllisesti kaikenlaisia uskonnollisia temppuja. ”Autuaita ovat hengellisesti köyhät”, sanoi Jeesus. Minusta tuntuu, että meidän fariseusten kannattaa kuunnella Häntä.

2. Kor. 12

Paavali ylpeilee heikkoudestaan. Tässä hän asettaa esimerkin, jota usein toistellaan sanallisesti, mutta todella harvoin noudatetaan käytännössä. Jotta tekstin kärjen todella ymmärtää, niin on muistettava, että tuohon aikaan heikkous oli vain ja ainoastaan hävettävää. Yleinen käsitys oli se, että jos joku vaikka joutui vankilaan, niin se oli merkki siitä, että hänen jumalansa oli joko suuttunut tai ei joko pystynyt tai halunnut pitää hänestä huolta. Sama koski muitakin luvussa mainittuja asioita, myös Paavalin kuuluisaa ja salaperäistä fyysistä vammaa. Jos ajattelee evankeliointia, niin tällaisten ongelmien olisi pitänyt merkitä sitä, että kukaan ei edes olisi suostunut kuuntelemaan Paavalia. Siitä huolimatta Jumala oli käyttänyt häntä erittäin menestyksekkäästi. Kun ihmiset huomasivat, että Jumala oli paikalla, niin Paavalin heikkous ei ollut este. Päin vastoin se oikeastaan vain korosti sanomaa. 

Jumala sanoi Paavalille, että Hänen armonsa riittää. Me typistämme tämän sanoman liian usein koskemaan vain pelastusta. Paavalille armo oli läsnä kaikessa. Erityisesti hän oli Jumalan armosta apostoli lähtökohdistaan huolimatta.

Marko

Jes. 28

Tämän luvun symboliikka on itselle sen verran vierasta, että hienoudet jäivät varmaan ymmärtämättä. Ovatkohan esimerkiksi varhaisviikunat erityisen hyviä? Tai miksi puhutaan Efraimin juomareista? Efraimin aluetta kutsuttiin Samariaksi, mutta pitää muistaa, että tässä puhutaan ajasta ennen pakkosiirtolaisuutta. Tuohon aikaan Samariassa ei siis asunut samoja samarialaisia, joista puhutaan myöhemmin  Raamatussa. Tekstistä käy ilmi, että alue oli vaurasta. Kaupunkia kutsutaan ihanaksi. Se on kuin kruunu tai seppele vuoren huipulla. Kaunis päältä, mutta pinnan alla sillä meni vähän heikommin, koska se oli täynnä juomareita. Mistähän kertoo se, että johonkin on pesiytynyt sellainen kulttuuri,  jossa liiallinen alkoholin käyttö on tavallista tai hyväksyttävää? Vai pitäisikö kysyä, että jos näin käy, niin mitkä asiat runsas alkoholin käyttö korvaa? Ainakin se tuo lisää ongelmia ja ennen pitkää koko elämä alkaa pyöriä sen ympärillä.

Kun tämä ihana kaupunki on lopulta hotkaistu kuin varhaisviikuna, niin Herra lupaa olla itse ihanana kruununa ja ylväänä seppeleenä jäljelle jääneille. Ulkoista loistoa ei enää ole, mutta sisäisesti menee onneksi paremmin. Tämä on toistuva teema Jesajan kirjassa. Profeetta ei lupaa, että mitään pahaa ei koskaan tapahtuisi. Sen sijaan hän lupaa, että Jumala on kansansa kanssa pahojen asioiden tapahduttuakin.

Luvun loppupuolella on tuttu kohta kulmakivestä. Teksti muistuttaa Jeesuksen vertausta kahdesta rakentajasta, joista toinen rakensi hiekalle ja toinen kalliolle. Sitten tuli rajuilma ja paljasti rakenteiden erot. Jesajakin puhuu tulevasta rajuilmasta. Samoin kuin Jeesuksen vertauksessa, se tulee koettelemaan perustuksia myöten, kuinka kestävällä pohjalla elämä lopulta on. Jeesuksen vertauksessa kalliolle rakentamista on se, että noudattaa vuorisaarnassa annettuja opetuksia. Tässä luvussa ei suoraan sanota, mikä kestävä pohja on, mutta siinä  kerrotaan, että se liittyy oikeuteen ja vanhurskauteen. Minulle tämä puhuu tietenkin Jeesuksesta itsestään. 

2. Kor. 11

Nyt saadaan näkökulma alkuseurakunnan elämään. Se ei ollut helppoa ja yksinkertaista, vaan aikamoista kaaosta. Erilaisia opettajia ja käsityksiä oli paljon. Paavali puhuu jopa ”toisesta Jeesuksesta”.  Julistettiin siis Jeesusta, mutta niin, että Häntä ei enää alkuperäiseksi tunnista. Mistäpä oikean sitten tunnistaa? Paavali antaa ohjenuoraksi rakkauden. Toinen mittatikku voisi olla toiminnan takana olevat motiivit. Paavali ei yrittänyt millään tavalla hyötyä korinttilaisista taloudellisesti tai muutenkaan. 

Vaikka Paavali puhui rakastavasti, niin se ei tarkoita sitä, että Paavalin puhetta olisi ollut aina helppo ottaa vastaan. Siinä saattoi aika ajoin olla tiukkaakin tekstiä. Mutta kaikesta paistaa läpi huoli kuulijoiden hyvinvoinnista.  Olisikohan tässä yksi ohjenuora lisää oikean opettajan tunnistamiseen? Väärät opettajat haluavat neuvoa meitä,  jotta elämämme ja maailma yleensäkin olisi enemmän sellainen kuin he haluavat. Oikeat opettajat haluavat neuvoa meitä, jotta elämämme olisi parempaa. Minusta tuntuu, että tästä voisi olla vielä paljonkin löydettävää.

Marko

Jes. 27

2. Kor. 10

Päivän Uuden testamentin kohdassa on mielenkiintoista tekstiä ylpeilystä. Paavali sanoo kahteen kertaan, että hän ei ”ylpeile kohtuuttomasti”. Lisäksi Paavali sanoo, että ”Voimme ylpeillä omista emmekä toisten aikaansaannoksista. ”Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.”” (Jakeet 16-17) Käsittelimme jo tällä viikolla sitä, miten Raamatussa selvästi sanotaan, että on olemassa tervettä murhetta. Nyt voisimme vielä viikon päätteeksi miettiä, mitä Paavali tarkoittaa, kun hän näyttäisi sanovan lievän ylpeilyn olevan toisinaan kristitylle mahdollista.

Kokonaisuudessan on hyvä huomata, että Paavali tuskin olisi kirjoittanut ylpeilystä tällä tavalla suoraan, ellei olisi ollut pakko. Korintin seurakunnassa oli ihmisiä, jotka haastoivat Paavalia ja väheksyivät häntä. Siksi Paavalin täytyi puolustaa asemaansa häpeilemättömästi. 

Kun tekstin kokonaissanomaa tarkastelee, minusta vaikuttaisi siltä, että Paavali ei tarkoita ylpeilyllä ylpeyttä ihmisiä kohtaan, vaan ylpeyttä siitä, että on saanut tehdä Herran työtä omalla paikallaan. Tällainen ylpeys ei todennäköisesti saa katsomaan ihmisiä nenänvartta pitkin alaspäin, vaan kokemaan kiitollisuutta Jumalaa kohtaan sekä kannustamaan muitakin etsimään omaa paikkaansa Herran työssä. Varmaankin kyse voi olla myös siitä, että oman arvon tuntemisessa pitäisi löytää jonkinlainen kultainen keskitie. Ei ole oikein korostaa itseään ja pyöriä oman navan ympärillä, mutta ei sekään ole oikein, että vähättelee omaa tekemistään tai itseään. Miksi ihmeessä niin pitäisi tehdä (edes meidän suomalaisten), kun kerran Jumala saa loppuviimein kaiken kunnian siitä hyvästä, mitä olemme ja mitä saamme maan päällä aikaan?

Tunnistatko sinä tänään itsessäsi tervettä, epätervettä vain liian vähäistä ylpeyttä? Mielestäni näitä kannattaa välillä pysähtyä pohtimaan arkiajattelun keskellä, sillä ylpeys tai sen puute vaikuttavat ihmeen paljon siihen, miten suhtaudumme itseemme ja toisiimme. Samalla muistetaakoon koko ajan armo ja riittävä rentous.

Kiitos tästä viikosta ja oikein siunattua alkavaa viikkoa!

 

 

Esteri