Kategoria: Luemme Raamattua

Julkaistu

Jes. 32, Gal. 2

Jes. 32

Minun oli vaikea saada otetta tästä luvusta, koska kuvatut asiat jäivät mielessäni irrallisiksi. Jäin kuitenkin miettimään ensimmäisessä kappaleessa olleita ajatuksia oikeuden valtakunnasta. Sen yksi tuntomerkki on se, että sanojen merkityksiä ei väännellä:

Enää ei houkkaa sanota kunnian mieheksi eikä lurjusta jalomieliseksi.
 
Yksi aikamme ilmiöitä on sanojen merkityksien tarkoituksellinen muuttaminen. Osa tästä on toki ihan normaalia kielen muuttumista ajan saatossa. C. S. Lewis kirjoitti esimerkiksi siitä, kuinka sanan gentleman sisältö on muuttunut. Tuo sana käännetään usein sanalla herrasmies, ja se alun perin tarkoitti ylhäistä syntyperää olevaa miestä. Mutta jossakin välissä kävi niin, että ruvettiin ajattelemaan, että oikea herrasmies on sellainen, joka on hyväkäytöksinen ja luonteeltaan jalo. Ulkoinen asema ei enää ollutkaan tärkeä ja lopulta sanalla saatettiin viitata keneen tahansa. Se kuulostaa aluksi ehkä hyvältä. Ongelmana on kuitenkin se, että kun sanan merkitys muuttuu yleiseksi, siitä tulee itse asiassa hyödytön, koska kuulija ei enää tiedä oikeastaan mitään henkilöstä, johon sillä viitataan. 
 
Vastaavaa ilmiötä tapahtuu jatkuvasti ja usein se on päämäärätietoista. Prosessi menee usein silloinkin kuten edellä. Otetaan yleisesti käytössä oleva sana (esim. gentleman/herrasmies). Sanaan liitetään adjektiivi, joka muuttaa sen merkityksen (real gentleman/oikea herrasmies).  Kun sanaparia on käytetty riittävän kauan, niin adjektiivi lopulta pudotetaan pois ja niinpä sana ei tarkoitakaan samaa kuin aiemmin. Siihen kuitenkin usein liittyvät vielä samat mielikuvat.
 
Ilkeän tästä asiasta tekee sen, että joskus näin saadaan selitettyä musta valkoiseksi tai toisinpäin. Ihmiset puhuvat myös toistensa ohi, koska samalla sanalla on heille eri merkityksiä. Meidän aikanamme esimerkiksi sana tasa-arvo tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Puhutaan esimerkiksi mahdollisuuksien tasa-arvosta tai tosiallisesta tasa-arvosta. Nämä tarkoittavat vähän eri asiaa, joten on selvä, että väärinymmärryksiä tapahtuu.
 
Päivän teksti vihjaa, että ratkaisu kielipeleihin on se, että Jumalan valtakunta ilmestyy meille. Se nimittäin tekee teeskentelyn ja toisten manipuloinnin tarpeettomaksi.
 

Gal. 2

Juutalaisen lain ja uskon välinen suhde oli alkuseurakunnan kipupiste. Jopa sellaiset seurakunnan tukipylväät kuin Pietari ja Barnabas häilyivät puolelta toiselle tässä asiassa. En ihmettele tätä yhtään, koska kuuliaisuus on vaikea asia. Rajanvetoa joutuu tekemään jatkuvasti. Paavali antaa tähän ainakin yhden hyvän ohjeen. Jos kuuliaisuutemme johtuu siitä, että pelkäämme sitä, mitä muut meistä ajattelevat, niin ollaan väärillä jäljillä. Silloin kyse ei olekaan kuuliaisuudesta vaan jostakin muusta. Toinen kriteeri on se, että jos  ”kuuliaisuutemme” saa meidät karttamaan toisia ihmisiä, jopa toisia uskovia, niin siinä on jotain vikaa.

Luvun loppuosassa on tämä kuuluisa kohta:

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. 

En väitä ymmärtäväni tätä pohjia myöten. Sen verran siitä voi kuitenkin sanoa, että se kertoo hyvin läheisestä yhteydestä Jeesukseen. Minusta tuntuu, että sen enempää siitä ei tarvitsekaan ymmärtää. 

Marko

Julkaistu

Jes. 31, Gal. 1

Jes. 31

Tämä luku alkoi hyvin samankaltaisesti kuin eilinen luku. Taas puhutaan Egyptistä ja varoitetaan siihen turvautumisesta ja kehotetaan palaamaan Herran luokse. Tässä siis esitetään Egypti ja Herra vastakohtina, ja kansa voi turvautua vain toiseen. Jotta tämän voisi ymmärtää, niin pitää tutkia, mitä teksti oikein sanoo Egyptistä. ”He luottavat  sotavaunujen määrään.” Egypti on siis sotilaallinen mahti, joka luottaa voimaan ja varmasti myös väkivaltaan. Siltä kuitenkin puuttuu moraalinen kompassi:

Ei heidän katseensa etsi Israelin Pyhää,
eivät he lähesty Herraa neuvoja saadakseen.
 

Farao oli maassaan jumalan asemassa. Sen vuoksi hänen käskyjään ei tarvinnut perustella mitenkään, eikä hänen tarvinnut noudattaa mitään sääntöjä. On helppo ymmärtää, että tällaisen tahon kanssa liittoutuminen oli hyvin vaarallista. Tietenkin mukana olivat myös epäjumalat. Tekstissä puhutaan hopeisista ja kultaisista epäjumalista, joita israelilaiset olivat alkaneet palvoa. Egyptissä tuota lajia olisi ollut tarjolla vielä paljon enemmän.

Minulle tämä teksti varoittaa siitä, että ulkoisen turvan hakeminen vie helposti ojasta allikkoon. Se tuntuu kovin tutulta ja ajankohtaiselta myös meidän aikaamme ajatellen.

Gal. 1

Mikä on oikea evankeliumi? Se on se, minkä Jeesus itse ilmoitti. Tämä on teemana tässä luvussa. Paavali korostaa, että sanoma Jeesuksesta ei ole ihmismielen mukainen, vaan siinä on jotain yllättävää, jopa paradoksaalista. Kun pitää tämän  mielessä, ei ole sinänsä ihmeellistä, että tulee ”toisenlaisia evankeliumeja”.  Ne ovat kuitenkin vaarallisia.

Paavali kertaa oman historiansa pääpiirteittäin. Kaikki tämä on erittäin arvokasta tietoa. Hän vahvistaa olleensa kiihkeä seurakunnan vainoaja. Siitä huolimatta Jumala oli valinnut hänet työhönsä jo hänen äitinsä kohdussa. Ajoitus voi tuntua vähän yllättävältä. Siis jo silloin, kun Paavali oli vainoaja, hänet oli valittu. Yllättävyyden lisäksi se on myös lohdullista ja rohkaisevaakin. Jumala on valinnut myös suurimman vastustajansa olemaan rakkautensa kohteena ja työnsä välikappaleena jo silloin, kun hän vielä avoimesti taistelee vastaan.

Vaikka Paavali tässä korostaa riippumattomuuttaan toisista ihmisistä, niin hän kuitenkin vertasi kokemuksiaan ja sanomaansa Jeesuksen alkuperäisten opetuslasten kanssa.  Heidän julistuksensa oli samanlainen. Hän kertoo nähneensä jopa Pietarin kolme vuotta kääntymisensä jälkeen. Ei siis ole olemassa ”paavalilaista evankeliumia”,  joka on erilainen kuin vaikkapa Pietarin julistama. Seuraavissa luvuissa tästä puhutaan tarkemmin, mutta tästäkin luvusta löytyy tämä kiteytymä:

Kristus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto.

Parilla lauseella on sanottu valtavasti asioita. Tämän varassa on hyvä jatkaa uuteen päivään.

Marko

Julkaistu

Jes. 30, 2. Kor. 13

Jes. 30

Hiljainen luottamus on teidän voimanne. Kansa oli valmiina panikoimaan ja säntäilemään paikasta toiseen. Etsimään apua Egyptistä tai sitten varustautumaan hankkimalla sotahevosia. Mutta nuo konstit eivät toimineet.

Mikä sitten toimi?

Kuitenkin Herra vain odottaa,
että voisi olla teille armollinen,
hän nousee armahtamaan teitä.
Herra on oikeuden Jumala.
Autuaita ne, jotka häntä odottavat!
 
Tämä on tärkeä läksy meillekin. Mutta ainakin minulle hyvin vaikea. Todellinen luottamus punnitaan kriisitilanteissa. Silloin, kun ulkoiset tukipilarit kaatuvat, terveys pettää tai rahat loppuvat. Kun tätä lukua lukee, niin huomaa, että Jumala ei varsinaisesti lupaa, että pahoja päiviä ei tule. Mutta Hän lupaa olla läsnä:
 
Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän
ja niukasti vettä, hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy.
Omin silmin sinä saat nähdä hänet.
Aina kun olet eksymässä tieltä,
milloin oikeaan, milloin vasempaan,
sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
– Tässä on tie, kulkekaa sitä.
 
Tässäpä se on. Raamatun vastaus kysymykseen, miten voimme selviytyä elämästä kaikkine haasteineen, on Jumalan läsnäolo.  Mutta siihen luottaminen  ei onnistu, jos etsimme turvaa omista ”Egypteistämme”.
 

2. Kor. 13

Jumalan läsnäolosta puheen ollen. Paavali kysyy aiheellisen kysymyksen: ”Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne?”  Tämä kysymys saattaa huolettaa uskossaan epävarmoja ja johtaa epäterveeseen itsetutkisteluun. Meidän pitäisi katsoa Jeesukseen, eikä omaan sisimpäämme. Mutta ei Paavali sellaista tässä suosittelekaan. Tämä lause ei ole mikään erillinen kehotus vaan osa kokonaisuutta. Korinttilaisilla on valinnan paikka, seuratako Paavalin opetusta vai ottaa vastaan ”toisenlainen Jeesus”, jota heille oltiin tarjoamassa. Kysymys kuuluu, kumpaan opetukseen Jumala sitoutuu? 

Tämä on aiheellinen kysymys seurakunnassa kaikkina aikoina. Onko opetuksemme tai toimintamme sellaista, että Jeesus on siinä oikeasti mukana ja keskipisteenä? Korinttilaisten tapauksessa kyse oli siitä, että paikalle oli tullut ”auktoriteetteja”, jotka perustelivat sanomansa omalla taustallaan ja asemallaan. Paavalikin oli joutunut käyttämään usean luvun verran papyrusta sen osoittamiseen, että hän oli oikea apostoli. Mutta sillä tavalla ei voida kuitenkaan lopulta päätellä sitä, kumpi on oikeassa. Kuten Paavali kirjoitti aiemmin, siihen tarvitaan Jumalan suosittelu.

Marko