Kategoria: Luemme Raamattua

Jes. 35

Gal. 5

Ihana vapaus! Lomaa tuntuu niin hyvältä kiireisen opiskelu- työ- tai perhearjen keskellä usein siksi, että silloin on vapaampi tekemään tai olemaan tekemättä asioita. Lomalla pystyy paremmin tekemään asioita itselle luontaisella rytmillä.

Jesajan kirjassa puhutaan ajasta, jolloin Herran vapaaksi ostamat palaavat Siioniin, eli Jumalan luo. ”Jumala itse tulee ja pelastaa teidät. ” (j. 4). Tämähän on kuva Jeesuksen ristin kuoleman kautta hankkimasta uudesta elämästä ja ajanjaksosta maailman ja ihmiskunnan  historiassa! Raamatunpaikka kolahti minuun kovasti. Jeesus on jo lunastanut vip-lipun minulle ja kaikille meille synnistä vapaaseen elämään. Se on kuin leveä tie, jolla voi kulkea rauhassa ja turvallisesti. Tuolla tiellä ei tyhmäkään eksy! (Jes. 35:8 – 10-). Nyt koulun ja töiden taas alkaessa lomakauden jälkeen ainakin minä kaipaan kovasti, että lomalla koettu vapauden tunne saisi jatkua vastuiden keskelläkin. Raamatun puhe vapaudesta on kaivatun ajankohtaista. 

Elämäntapauskovaisuus. Myös galatalaiskirje puhuu ihanasti vapaudesta. Jeesus on vapauttanut meidät ihmisen luomista uskonnollisista järjestelmistä ja tavoista. Usein ne ovat vallan käytön välineitä ja ankarasti toteutettuina niistä tulee jumalia sen sijaan, että ne ohjaisivat meidät elävän Jumalan luo.

Meidän aikamme ”ympärileikkaukseksi” voivat muuttua monien meistä käyttämät  itsehoitomenetelmät ja esimerkiksi meditaatioon, liikuntaan ja ruokavalioon liittyvät elämäntavat tai erilaiset hyvinvointihoitoidot. Niistä tuleekin meille  helposti ”jumalia”, jos alamme luottaa niihin liikaa hyvinvoinnin ja tasapainon tuojina. Ympärileikkaushan oli ihmisen teko ja tehtiin siksi, että ihminen tulisi Jumalalle kelpaavaksi.

Usko ei ole mitään, mitä me teemme. Usko Jumalaan on elävä ja hengittävä suhde, josta Marko eilisen raamatunlukuohjelman hartaudessa kirjoitti. Kristinuskossa on kyse suhteesta elävään ja rakastavaan Jumalaan, joka on rinnallamme, edessämme, takanamme, sisimmässämme. Suhteesta Jumalaan, joka välittää meistä. Suhteesta Jumalaan, joka puhuu meille nytkin Raamatun sanan kautta. Suhteesta Jumalaan, joka antaa meille voimansa ja armonsa. Suhteesta Jumalaan, joka kärsii kanssamme – – – ja joka hoitaa ja parantaa tuskassamme.

Vapaus ja vastuu. Suuren vapauden mukana seuraa myös vastuu. Vastuu käyttää saamaamme vapautta Jumalan Hengen ohjauksessa. Kristityn vapaus ei tarkoita holtitonta elämää. Jumalan valtakunnan perillisinä meillä on käytössämme kaikki Jumalan valtakunnan aarteet ja Pyhän Hengen lahjat. Ne on tarkoitettu jaettaviksi ja käytettäviksi lähimmäistemme hyväksi ja pelastukseksi, ei vain itsellämme pidettäviksi. 

Jeesus, johdata tämäkin päivämme!

Heli

Jes. 34

Tässä luvussa meno on hurjaa. Nyt tuhotaan kaikki kansakunnat, eikä sekään riitä, vaan myös taivaan joukot saavat osansa. Kontrasti edellisen luvun lopun iloisiin tunnelmiin on valtava. Erikseen tuhotaan vielä Edom ja siitä maasta tulee aivan autio. Lopulta siellä elävät vain erämaan eläimet, joille maa on jaettu ikään kuin perintöosaksi.

Mitä tästä pitäisi oppia? En ole varma. En tiedä edes sitä, että mihin tapahtumiin tässä viitataan. Mietin sitäkin, että liittyvätkö luvussa kuvatut asiat edes toisiinsa. Onko alun kuvaus kansakuntien tuhosta yleinen kuvaus historiasta ja Edomia koskeva osuus erillinen juttu. Näin voi hyvin olla, koska jos kerran kansakunnat on tuhottu, niin miksi Edomista olisi mitään jäljellä. Toinen mahdollisuus on ajatella, että alun kuvaus kertoo Jumalan tuomiosta yleisellä tasolla ja sitten Edom on ikään kuin käytännön sovellus. Kumminkin päin ajateltuna se on karmeaa. Ainoa rakentava ajatus, mitä tästä sain irti, on luvun kaksi ensimmäistä lausetta, jossa kansakuntia kehotetaan kuuntelemaan. Tämä on siis varoitus siitä, mitä tuleman pitää, jos meno ei muutu. Edomin tuhon syyksi sanotaan se, että se on ”Siionin ahdistaja”. Edom siis tuomitaan sen mukaan, miten se kohtelee naapurikansaansa. Tämä ajatus esiintyy usein Raamatussa ja on varsin ajankohtainen meidänkin aikanamme.

Gal. 4

Ehkä paras lääke lakihenkisyyttä vastaan on oivaltaa, että olemme nyt Jumalan lapsia, emme palkollisia. Jos palkollinen ei suorita tehtäviään, niin hän on pian työtön. Lapsilla saattaa toki olla velvollisuuksia, mutta heidän asemansa ei millään lailla perustu tekoihin.

Paavalin pointti tässä luvussa on, että asiat ovat muuttuneet Jeesuksen tulon jälkeen.  Mooseksen lain aikakausi on loppunut ja nyt elämme uskon aikakautta. Tästä seuraa tietysti kysymyksiä. Onko koko Vanha Testamentti vanhentunut? Onko lailla tai elämäntyylillä enää mitään merkitystä? Paavali vastaa jälkimmäiseen kysymykseen myöhemmissä luvuissa. Ensimmäiseen kysymykseen tulee vastaus jo nyt, kun Paavali perustelee sanojaan nimenomaan Vanhalla Testamentilla. Se on edelleen Jumalan sanaa, mutta Jeesus antaa siihen toisen näkökulman. Lain sijaan se puhuukin uskosta ja osoittaa Jeesukseen. Esimerkiksi kertomus Hagarista ja Saarasta saa aivan uuden merkityksen ja tulkinnan. On olemassa ihmisten luontainen tapa tehdä asioita ja sitten on Jumalan tapa, joka perustuu lupaukseen ja uskoon. 

Kun ensimmäisen kerran edes hitusen sisäistin puheen siitä, että olemme Jumalan lapsia, tajusin yhden asian: Kristinusko  tarjoaa minulle enemmän kuin mikään muu uskonto ja aatesuunta. Kaikki muut tarjoavat metodeja siitä miten elää, mutta Jeesus tarjoaa meille aseman. Sen kanssa ei voi kilpailla mikään.

Marko

Jes. 33

Tämä luku alkaa rukouksena ja muuttuu kesken kaiken profetiaksi tai rukousvastaukseksi. Kiinnitin huomiota siihen, että vastaus oli paljon suurempi kuin mitä pyydettiin. 

Lisäksi pohdiskelin, että voisiko luvussa olevan profetian avulla oppia jotain Jumalasta tai Jeesuksesta. Se tuli ainakin mieleen, että Hän haluaa olla elämämme keskipisteenä. Ja jos näin tapahtuu, niin elämä on paljon parempaa kuin aikaisemmin.

Gal. 3

Paavali asettaa lain ja uskon vastakkain tavalla, joka ei jätä tulkinnoille tilaa. Hän puhuu kirouksesta ja siunauksesta. Lyhyesti on kyse siitä, että luottaako ihminen omiin tekoihinsa vai Jumalan tekoon. Omiin tekoihin luottaminen on siis tuhoon tuomittu yritys.

Jäin miettimään sitä, että lakihenkistä elämää ei enää nykyään perustella samalla tavalla kuin Paavalin aikaan, vaan paljon kierommin. Meidän aikanamme ajatuskuvio menee karkeasti sanottuna seuraavasti. Ensinnäkin laki osoittaa meille, että olemme syntisiä. Tähän tarvitsemme Jeesuksen sovitustyötä. Kun otamme Jeesuksen vastaan, saamme myös Pyhän Hengen ja Hän antaa meille voimaa elää niin kuin Jumala tahtoo. Tähän asti kaikki on hyvin, mutta lakihenkisissä piireissä ”Jumalan tahto” on hyvin tiukka. Vaatimuksia ei ehkä kutsuta laiksi, mutta käytännössä eroa ei pysty huomaamaan. Tämä on ilkeä ansa, koska jos et pysty täyttämään asetettuja vaatimuksia, niin edellä sanotusta seuraa johdonmukaisesti se, että sinulla ei ole Pyhää Henkeäkään. Ja silloin et ole oikeasti uskossa. Joopa joo. On kauheaa, jos Pyhän Hengen avustakin on tullut vaatimus.

Pinnalta katsoen tälle ajatusketjulle löytyy siis pohjaa Raamatusta. Tietenkin Pyhä Henki auttaa meitä, kun olemme heikkoja. Mutta Jeesuksen sovitustyö ei koske vain aikaa, jolloin emme vielä olleet uskovia. Me tarvitsemme sovitusta jatkuvasti. Jeesus ei myöskään vapauttanut meitä sitoakseen meitä uudestaan. Suurin ongelma taitaa kuitenkin olla siinä, että huomio kääntyy Jeesuksen sijasta meihin itseemme. Uskonelämästä tulee ilotonta ja ahdistavaakin. On myös hyvin vaikea kuunnella Jumalaa, jos pelkäämme sitä mitä Hänellä on sanottavana. Paavalin puheessa ”toisenlaisesta evankeliumista”, joka ei ole ilosanoma ollenkaan, on paljon  järkeä.

Marko