Kategoria: Luemme Raamattua

Sananl. 12

”Totuus ei pala tulessakaan”, sanotaan suomalaisessa sananlaskussa. Tälle luvulle nimen antanut sananlasku sanoo saman asian näin: ”Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion.” Tavallaanhan tässä puhutaan siitä, että ajatukset voidaan testata, ja aika näyttää mikä toimii. Ei tämä nyt ihan tieteellinen metodi ole, mutta idullaan sen voi halutessaan tässä nähdä. Muuten päivän sananlaskut suosittavat ahkeruutta ja harkintaa. Yhtenä mottona voisi olla sekin, että tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Mutta palataan tuohon totuuteen. Minulle edellä mainittu sananlasku puhuu siitä, että totuuden puolella toimimisella on pitkät, jopa iankaikkisuuteen asti ulottuvat seuraukset. Toisaalta on lohdullista, että vääryys on ”vain tuokion” kestävää.  Uudessa Testamentissa Paavali puhuu vähän samantapaisesti, kun hän kirjoittaa korinttilaisille, että katoava ei voi saada omakseen katoavaisuutta. Tulkitsen tämän yksinkertaisesti niin, että meistä jää lopulta jäljelle se, mikä on totta ja siten katoamatonta. Kaikki muu onkin sitten valetta ja saakin unohtua.

Apt. 3

Pietari paransi ramman, josta sanotaan, että hän parannuttuaan hyppeli kulkiessaan ja ylisti Jumalaa. Hän tuli apostolien kanssa temppeliin ja tokihan tuollainen käytös herätti huomiota, varsinkin kun mies oli monelle tuttu kerjääjä. En usko, että temppelissä oli tuona päivänä kovin monta muuta hyppelijää! 

Pietarin puheen aloitus oli ehkä aavistuksen ylimielisen kuuloinen, kun hän kysyi: ”Miksi te tätä ihmettelette?” Jos hyppelevä rampa ei ihmetytä, niin en tiedä mikä sitten. Pietari kuitenkin taisi tarkoittaa, että asiaa ei tarvitse ihmetellä siksi, koska Jumalalle kaikki on mahdollista. Jos rampa olisi parantunut Pietarin omasta kyvystä tai voimasta johtuen, niin sitten asia olisi ollut ihmetyksen arvoinen. Mutta nyt olemme tekemisissä elävän Jumalan kanssa, joten on luonnollista odottaa suuria tapahtuvaksi.  

Pietari häivytti puheessa oman osuutensa ihan minimiin. Rampa ei parantunut hänen vuokseen vaan Jeesuksen nimen ja uskon vuoksi. Tosin saattoi olla, että Pietari tarkoitti tässä nimenomaan omaa uskoaan. Ilman sitä hän ei olisi voinut niin rohkeasti käskeä miestä kävelemään. Mutta uskokin oli Jeesuksen antama lahja ja Pietarilla oli kyllä elämässään riittävästi kokemuksia tilanteista, jolloin hän oli yrittänyt pärjätä ilman sitä.

Minulle tässä tilanteessa oli puhuttelevaa se, että ihmiset olivat viettämässä aivan normaalia arkeaan, kun he yllättäen joutuivat toteamaan Jumalan toimivan sen keskellä. Tämänlaisia Jumalan yllätyksiä kaipaan meidänkin seurakuntaamme ja yhteiskuntaamme yleisemminkin.

Marko

Sananl. 11

Valitsin tänään päivän raamatunkohdasta käsittelyyn vain yhden jakeen: ”Kuolemaan katkeaa jumalattoman toivo, pahantekijän odotus raukeaa tyhjiin.” (Jae 7) Olen ymmärtänyt, että Suomessa on tilastollisesti vain vähän ateisteja, eli ihmisiä, jotka eivät uskoisi Jumalaan tai ylempään voimaan millään tasolla. Jokunen heitä kuitenkin on, ja maailmanlaajuisesti heidän joukkonsa on isompi. Ateistinen maailmankatsomus lähtee siitä, että vain se, mitä näemme on totta, ja että näin ollen ei ole mitään varmaa tarkoitusta tai merkitystä. Johdonmukainen eläminen tällaisen ajattelutavan mukaan on tietysti haasteellista, sillä harva voi väittää, ettei esimerkiksi oikeaa ja väärää olisi ollenkaan olemassa. Ateistille yksi melkoista kovuutta kysyvä kysymys on kysymys kuolemasta. Tunnettu ateisti ja fyysikko Stephen Hawking onkin sanonut, että uskonto on iltasatu ihmisille, jotka pelkäävät kuolemaa.

Sananlaskuissa puhutaan siitä, miten toivo katkeaa kuolemaan. Tiedämme, että toivo on ihmiselle elintärkeää, joten ehkä Hawkingin sanat saattavatkin jossain määrin tulla kohti: entä jos olen uskossa vain, koska en uskalla kohdata maailmankaikkeuden synkkää tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta? Entä jos kaikki onkin vain itsepetosta?

Aion olla tylsä ja tyhjentää heti pankin: kyllähän usko periaatteessa voisi olla pelkoa ja itsepetosta, ei sitä mikään aukottomasti kumoa. Minusta on kuitenkin hyvä kysyä heti perään, miksi meidän erityisesti pitäisi ajatella sen olevan itsepetosta. Meillä on paljon syitä uskoa, että on jotain meidän käsityskykymme ulkopuolella tai sen rajamailla: maailmankaikkeuden synty, omatunto, rakkaus… Puhumattakaan yhdestä juutalaisesta puusepästä muinaisessa Roomassa, joka sai aikaan vallankumouksen, jolle ei näytä löytyvän mitään muuta järkevää selitystä kuin se, että Hän todella oli se, joka sanoi olevansa.

Usko ei olisi uskoa, jos voisimme todistaa aukottomasti olevamme oikeassa. ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” (Hepr. 11:1) Aina tulee olemaan ihmisiä, joiden mielestä on turha uskoa ja toivoa.  Usko, toivo ja rakkaus eivät kuitenkaan koskaan lakkaa vetämästä ihmistä puoleensa magneetin lailla. Voimme kääntyä sisimmässämme kuiskivaa uskoa kohti tai sitten tehdä tietoisen päätöksen kääntyä siitä poispäin. Minusta on huomattavan paljon perustellumpaa kääntyä sitä kohti. Mitä sinä ajattelet?

Kiitos kaikille tästä viikosta ja siunausta uuteen viikkoon!

Apt. 2

Esteri

Sananl. 10

Sananlaskujen kymmennennessä luvussa on paljon asiaa. Poimin sieltä tänään tarkkarajaisesti vain yhden jakeen: ”Turvassa kulkee, joka vilpittä kulkee, joka poikkeaa polulta, ei salassa pysy.” (Jae 9) Mielestäni tämä jae on siitä mielenkiintoinen, että se näyttää osoittavan, ettei ”polulta poikkeamisen” (väärin tekemisen, otaksun) perusteena kannattaisi käyttää sitä, mitä niin usein kuulee: ”eihän tästä kukaan saa tietää”. Ei kukaan saa tietää, jos lataa netistä mediasisältöjä laittomasti. Ei kukaan saa tietää, jos jättää piippaamatta pari tuotetta pikakassalla. Ei kukaan saa tietää, jos ihan vähän venytän sääntöjä silloin, kun kukaan ei katso. Sananlaskujen ajatus mukailee sitä, mitä Jeesus sanoo Luukkaan evankeliumin luvussa 12, jakeissa 2-3 varoittaessaan fariseusten tekopyhyydestä: ”Ei ole kätköä, joka ei paljastu, eikä salaisuutta, joka ei tule ilmi. Niinpä se, mitä te sanotte pimeässä, kuullaan päivänvalossa, ja mitä te neljän seinän sisällä kuiskaatte toisen korvaan, se kuulutetaan julki katoilta.”

Jos onkin niin, että kukaan ei ihminen ei näe, niin kristitty tietää, että Jumala näkee koko ajan kaiken. Emme voi koskaan perustella väärin tekemistä sillä, että kukaan ei näkisi. Jos ihminen ei ole tullut tuntemaan Jumalan armoa, tämä voi olla aika epämiellyttävä ajatus. Ehkä siksi niin monet toivovatkin, että Jumalaa ei joko olisi tai että Hän olisi niin välinpitämätön ihmisten elämää kohtaan, ettei Hän koskaan käyttäisi minkäänlaista tuomiovaltaa.

Taidamme nyt tulla uskomme ytimen, lain ja evankeliumin, äärelle. Meillä tosiaan on usko Jumalaan, jolta ei voi salata yhtään mitään: ei ainuttakaan pienintä ajatusta tai aikomusta, ei mitään. Jos ja kun tämä tieto saa ihmisen epätoivon valtaan, on hyvien uutisten aika: sama Jumala haluaa antaa kaikki ihmisen tekemät synnit anteeksi, siis ne ihan kaikki, jotka Hän on nähnyt ja todistanut! Hän, joka tietää meistä aivan kaiken, haluaa korjata rikki menneet välit ja on tehnyt kaiken valmiiksi niin, että meidän osuutemme on vain ottaa tarjous vastaan.

Aika mieletöntä.

Apt. 1

Esteri