Kategoria: Luemme Raamattua

2. Kun. 16

2. Kor. 9

Paavali houkuttelee korittilaisia osallistumaan rahakeräykseen niin monipuolisin ja vetoavin sanankääntein, että se tuntuu menevän jo melkein manipuloinnin puolelle. Huomionarvoista on, että Paavali ei kerää rahaa itselleen, vaan Jerusalemin köyhälle seurakunnalle. Hänen tavastaan kirjoittaa näkee, että hän pitää keräystä ja korintilaisten osallistumista siihen todella tärkeänä. Sitten hän kuitenkn muistuttaa, että ”Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2. Kor. 9:7) Paavali voi kyllä perustella antamisen tärkeyttä ja merkitystä, mutta hän ei halua, että korinttilaiset antavat ulkoisesta motivaatiosta eli siksi, että hän käskee tai tulee tyytyväiseksi. Antamiseen tulee olla sisäinen motivaatio.

Paavali muistuttaa, että antamiseen liittyy myös palkinto. Jumala pitää meistäkin huolen silloin, kun annamme. Jumala antaa runsaasti lahjoja, että meillä on kaikkea mitä tarvitsemme ja että voimme tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Antamisen seurauksena Jerusalemin pyhien tarpeet täyttyvät. Samalla se synnyttää kiitosta ja ylistystä Jumalaa kohtaan. Sillä, että Jumala saa yhä runsaamman kiitoksen ja ylistyksen, on itseisarvo.

Antamisen seurauksena vaikuttaa syntyvän myös seurakuntien välinen side, joka vaikuttaa esirukousta ja ikävöimistä. Itsekin huomaan että siihen työntekijään tai työhön, johon olen antanut tai jonka puolesta olen rukoillut, syntyy erityinen suhde. Antamisen kautta olen läheisemmällä tavalla työssä mukana ja osallinen siitä.

Kaiken pohjalla on, että Jumala on äärimmäisen antelias monella tavalla. Hän antoi ainoan Poikansa kuolemaan ristillä, jotta me saisimme syntimme anteeksi ja pääsisimme Jumalan yhteyteen. Hän on esimerkkimme antamisessa.

Topi

2. Kun. 15

2. Kor. 8

Paavali puhuu tässä luvussa antamisesta keräykseen Jerusalemin kristityille. Hän pyrkii monin tavoin vakuuttamaan korinttilaiset siitä, että antaminen on hyvä juttu. Hän kertoo, miten köyhät makedonialaisetkin ovat olleet anteliaita. Ei pakosta, vaan he pyytämällä pyysivät saada osallistua keräykseen. Tämä kumpusi makedonian uskovien ylitsevuotavasta ilosta.
Paavali vetoaa korinttilaisiin: Koska makedonialaiset ovat olleet anteliaita ja Jeesuskin on ollut antelias (jae 9), niin olkaa tekin! Sitten hän muistuttaa, että hän ei käske, mutta koettelee näin korinttilaisten rakkauden aitoutta.

Minulle nousee tästä mieleen hetki, jolloin annoin ensimmäistä kertaa rahaa Jumalan valtakunnan työhön. Olin vasta tullut uskoon. Olin ehkä kuullut jonkun opetuksen antamisesta. Sitten olin verkkopankissa ja olin syöttänyt sinne maksutiedot. Sitten mietin, klikkaanko ”maksa”. Se oli tavallaan minun rakkauteni aitouden koettelun hetki ja oikeasti kamppailin ajatuksissani: Kukaan ihminen ei näe tätä. Tämä on minun ja Jumalan välinen asia. Tässä ei ole mitään järkeä, jos Jumalaa ei ole olemassa, mutta koska uskon että Hän on, niin klikkaan ”maksa”.
Koin sen omana uskontunnustuksenani. Samalla koin iloa ja vapautta. Minusta tuntui, että jonkinlainen rahaan liittyvä kahle hellitti otettaan. Ei minun elämäni kaatunutkaan, vaikka annoinkin omastani. Elämäni turva ja pääasia ei olekaan raha, vaan Jumala. Saan olla antamalla mukana Jumalan suunnitelmissa tässä maailmassa. Mahtavaa! Jos sinusta tuntuu, että raha näyttelee liian suurta roolia elämässäsi, niin hyvä lääke siihen on antaminen.

Topi

2. Kun. 14

2. Kor. 7

Kuninkaiden kirjassa arvioidaan kuninkaita sen mukaan, tekivätkö he oikeaa vai väärää Herran silmissä. Usein väärin tekeminen on epäjumalien palvomista ja oikein tekeminen taas niiden palvomisesta luopumista ja Jumalan puoleen kääntymistä.

Tämän päivän Uuden testamentin kohta puhuu samoista näkökulmista uuden liiton puolella:
”Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle.” (2. Kor. 7:1)

Tämä jae viittaa edelliseen lukuun, jossa puhutaan siitä, että epäjumalien palvominen ja Jumalan lapsen elämä eivät kuulu yhteen.

Muistan oman uskoon tuloni jälkeen selkeän ajatuksen: Nämä tietyt asiat, jotka ennen kuuluivat minun elämääni, eivät enää kuulu siihen. Tietyt asiat eivät sovi yhteen Jumalan lapsen elämän kanssa. Ne ovat ristiriidassa sen Jumalan lapsen identiteetin kanssa, jonka olen saanut.

Jotkut asiat muuttuivat uskoon tulossa, mutta aika äkkiä huomasin, että kaikki ei ratkennutkaan ihan kertaheitolla.

Tässä esimerkki viime ajoilta. Joku painaa tai vaivaa mieltä. En oikein saa selvää, että mistä tämä oikein nousee. Näissä hetkissä olen välillä muistanut pyytää Pyhää Henkeä auttamaan selvyyden saamisessa. Usein kaiken alta on paljastunut joku vääristynyt asenne tai ajatusmalli, esimerkiksi ihmispelko tai ylpeys. Näitä voisi kutsua ajatusmaailman epäjumaliksi. Sitten kun olen saanut tunnustaa vääristymän syntinä Jumalalle ja saanut Jumalalta paremmat ajatukset tilalle, olen saanut taas vapauden ja rauhan. Joskus tämä on vienyt aikaa, mutta lopputulos on ollut hyvä. En ole kokenut, että Jumala syyttää tai painostaa minua näissä asioissa, vaan on auttamassa minua yhä suurempaan vapauteen. Hänen armonsa ja läsnäolonsa on ollut jatkuvasti mukana.

”Taisteluaseemme eivät ole ihmisten aseita, vaan niillä on Jumalan antama voima tuhota linnoituksia. Me kaadamme kumoon järjen päätelmät ja kaiken, mikä nousee ylpeänä vastustamaan Jumalan tuntemista. Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle.” (2. Kor. 10:4-5)

Taistelemme Jumalan lasten vapauden puolesta, jonka Jeesus on meille lunastanut. Matkaa saamme käydä turvallisen Jumalan armon siipien suojassa.

Topi