Kategoria: Luemme Raamattua

Hes. 6 Matt. 20

Kuten edellisistä luvuista olemme jo huomanneet, Hesekielin tehtävänä oli julistaa niin vertauskuvallisin teoin (4. luku) kuin sanoin (5. luku). Tämä Hesekielin kirja on ainakin minulle hyvin vaikeasti tulkittava kirja, mutta sen verran tässä vaiheessa avautuu, että viesti oli todella tyly: tuomion sanoma. Tuomioiden tehtävänä on johdattaa kansa näkemään, että Herra on kaiken takana. Tässä vaiheessa on kuitenkin jo hyvä tiedostaa, että tuomion sanoma ei ole se vihoviimeinen sana, vaan se raivaa tietä armon julistukselle.

Tämän päivän tekstissä (6. luku.) on toinen tuomion sana. Sen mukaan ihmiset eivät olleet palvelleet vain Herraa, vaan myös muita jumalia. Jumalanpalvontaan oli sekoittunut jotain, mitä siihen ei kuulunut, ehkä jotain vanhoja uskomuksia ja tapoja, epäjumalanpalvontaa. Tätä samaa tapahtuu valitettavasti nykyään meidänkin aikanamme. Lopulta tästä seuraa se, että emme enää muista millainen Jumala oikeasti on ja meillä on Jumalasta vain omat ajatuksemme. Kenties sellaisia ajatuksia, joiden kaltaisen haluaisimme jumalan olevan.

___

Päivän Matteuksen evankeliumin luvun (20) alkuosan vertauksesta ei jää epäselväksi se, että taivasten valtakunnan lainalaisuudet eivät vastaa sitä, mitä me pidämme normaaleina. Kuinka väärältä saattaa tuntuakaan se, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Jumalan valtakunnan tavoille oppiminen ei siis ole mitenkään helppo juttu. Niinpä meidänkin on hyvä viettää paljon aikaa Jumalan Sanan äärellä ja tutkittava sen avulla omaakin elämäämme. Emmehän myöskään haluaa unohtaa, millainen Jumala oikeasti on.

Katsoessamme ristille naulittua Herraa Jeesusta, näemme kaikkein ensimmäisen tulleen kaikkein viimeisimmäksi. Sinua ja minua varten hän suostui kuolemaan häpeällisen kuoleman ristillä ja eli siten opetuksensa todeksi todella hirvittävällä tavalla. Niin valtavasti Hän meitä rakastaa. Tulemalla viimeiseksi hän avasi kuitenkin samalla meille oven luokseen. Ja sinne hän kutsuu meitä. Hän haluaa saada pelastaa sinut ja minut synnin ja kuoleman vallasta.

Mikko

Hes. 5 Matt. 19

Hesekielin viidennessä luvussa Jumala lausuu tuomionsa Jerusalemille. Tällaisia tekstejä löytyy Vanhasta testamentista paljon: Jumala on vihainen ja osoittaa sekä tunteensa että voimansa. Monesti nämä tekstit saavat ihmiset ahdistumaan ja pelkäämään, että Jumala on paha. En halua vähätellä niitä tunteita, mutta sanoisin, että asiaan on toinenkin lähestymiskulma. Eikö ole turvallista tietää, että maailmaa, jossa on niin paljon pahuutta, kuten köyhyyttä, sairauksia, sotia ja hyväksikäyttöä, hallitsee kuitenkin Jumala, jolla todella on valta ja voima? Jos Jumala ei koskaan puuttuisi asioihin, koskaan osoittaisi voimaansa tai koskaan sen suuremmin välittäisi maailman oikeudenmukaisuudesta, niin eikö Jumala olisi aika avuton? Kun tunnemme Jumalan armollisen puolen, nämä kohdat näyttävät ennemminkin siltä, että Jumala hallitsee voimallisesti syntiin langennutta maailmaa, eivät siltä että Jumala haluaisi satuttaa ihmisiä. Kuten C.S Lewis kuvailee Aslan-leijonaa: ”Good, but not safe.”

Matteuksen evankeliumin puolella puhutaan avioliitosta ja pelastuksen eteen tehtävistä uhrauksista. Jeesus alleviivaa avioliiton kauneutta ja pysyvyyttä, mutta nostaa toiseksi yhtä hyväksi elinmuodoksi olla menemättä naimisiin. Eräs ystäväni huomautti kiinnostavasti, että protestanttiset kristityt tuntuvat pitävän avioliittoa välillä ainoana aidosti tyydyttävänä elämänmuotona (esimerkiksi verrattuna selibaattilupauksia vannoviin katolilaisiin). Kieltämättä usein tuntuu, että tärkeimmät rukousaiheet koskevat puolison löytymistä tai että suurin osa toiminnasta on perheellisille. Myös nuorten ihmisten hengellisen kellon tikitys tuntuu joskus kuuluvan kirkon takapenkistä saakka. Jos kuitenkin Jumalan valtakunnassa on erityinen paikka myös yksin palveleville, niin miksi säälisimme heitä? Elämä voi olla todella tyydyttävää ja onnellista, oli sitten naimisissa tai ei.

”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.” Kun rikas nuorukainen ymmärtää, ettei hän kykene antamaan kaikkeaan pelastuakseen, Jeesus heittää upeasti evankeliumin lain perään. Meillä kaikilla on oma pisteemme, jossa lähtisimme murheellisina pois. Eero Junkkaala onkin sanonut, että tekstin varsinainen tarkoitus ei ole ehkä niinkään kertoa rikkaan ihmisen sielunmaailmasta, vaan siitä, miten Jeesus löytää kipeän kohdan kaikkien nuorukaisen tavoin itseään hurskaana pitävien elämästä (Esseitä Uuden testamentin vaikeista kohdista). Mutta vaikka se olisi meille mahdotonta, niin Jumalalle kaikki on mahdollista. Jumala voi pelastaa toivottomimmankin tapauksen.

Esteri

Hes. 4 Matt. 18

Hesekielin neljäs luku on vaikeatulkintaista tekstiä. Historiallinen tietämys auttaisi varmasti tekstin avaamisessa, mutta koska minulla sitä on aika vähän, niin nostan esille sen yhden ajatuksen, joka tekstistä nousi. Jumala antaa Hesekielille ohjeet syödä tietyllä tavalla, ja nämä ohjeet symboloivat Jerusalemin tulevaa ahdinkoa. Laittaako Jumala Hesekielin tuntemaan empatiaa? Profeettahan voisi ihan hyvin vain saarnata ihmisille heidän synneistään ja niistä seuraavista rangaistuksista, mutta sen sijaan Hesekiel näyttää joutuvan tilanteeseen, jossa hän kokee tuskan, josta tulee profetoimaan. Olisiko siinä esimerkki meillekin? Ei pelkästään kertoa ihmisille, mitä synnistä seuraa, vaan myös itkeä ja kulkea heidän rinnallaan silloin, jos synnin seuraukset satuttavat heitä?

Matteuksen evankeliumin kahdeksastoista luku on kokonaisuudessaan yksi lempilukujani Raamatussa. Ensiksikin Jeesus selittää monista eri näkökulmista, miten Jumala ei halua meistä kenenkään eksyvän. Olemme kuin lapsia tai lampaita, joita Jumala haluaa vetää yhteyteensä. Toiseksi Jeesus antaa myös tärkeitä kehotuksia seurakuntaelämään: meidän tulisi aina lähestyä toisiamme kunnioituksella ja herkkyydellä. Miksi muuten Jeesus kehottaisi juttelemaan ensin kahden kesken ja sitten vasta ylemmillä tasoilla? Kolmanneksi Jeesus antaa upean vertauksen armon suuruudesta. Mies, joka ei olisi koko elämänsä työllä voinut maksaa takaisin, sai anteeksi, mutta ei voinut armahtaa toista, joka oli hänelle velkaa maksettavissa olevan summan. Tämä on kohta, jonka edessä me kaikki olemme nöyriä. Me emme anna anteeksi, me emme ajattele toistemme parasta, emmekä rakasta. Mutta kun kristittyinä tiedämme, miten hirvittävän paljosta meitä on armahdettu, aukeaa sydämemme toivottavasti näkemään koko ajan enemmän ja enemmän sen, että armo antaa elämän. Niin suhteessa Jumalaan kuin toisiin ihmisiin. Eikä näitä kahta voi erottaa toisistaan.

Esteri