Kategoria: Luemme Raamattua

Hes. 9 Matt. 23

Luvussa 9 Hesekielin näky jatkuu, nyt on edessä Jerusalemin rangaistus.

Kuusi + 1 miestä lähtee tutkimaan Jerusalemin asukkaita. Ne, jotka olivat mielessään ahdistettuja näkemiensä kauhistusten takia, oli merkittävä (Hes 9:4 ”Kulje Jerusalemin halki, koko kaupungin läpi laidasta laitaan, ja tee merkki kaikkien niiden otsaan, jotka huokaavat ja valittavat kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden.”). Tässä on mielenkiintoinen juttu: Merkki, joka uskollisten otsiin merkittiin, on hepreaksi taw. Heprealainen kirjoitus on vuosien aikana muuttunut. Joissain vaiheessa muinaishepreassa se kirjoitettiin merkillä ”X” ja jossain vaiheessa sitä merkittiin ristin merkillä. Eli uskollisten ihmisten otsiin piirrettiin risti! Heidät säästettiin. Muut oli tapettava viimeistä myöten. Ristin merkki siis pelasti silloin Jumalan tuomioilta. Se pelastaa myös tänäänkin, jos Herra on saanut meidät merkitä omikseen.

___

Uuden Testamentin tekstimme kertoo hyvin sitä, kuinka Jeesus oli usein ”tukkanuottasilla” lainopettajien ja fariseusten kanssa. Tämä luku on suunnattu ikään kuin heille, eräänlainen välienselvittely heidän kanssaan. Hän tekee puheellaan selväksi, mitä ajattelee uskonnollisten johtajien toimista. Jeesusta vastaan hyökättiin milloin milläkin perusteella. Hän taas vastasi totuuden sanoilla kaikkea valheellista ja ulkokultaisuutta vastaan.

Jeesus myös osoittaa mikä on olennainen ero väärän uskonnollisuuden ja elävän uskon välillä: ”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” Elävä usko on vaeltamista nöyryydessä. Väärän uskonnollisuuden olemus on ihmisen ylpeydessä ja halussa nousta itse Jumalan yläpuolelle.

Hesekielin kohdassa todettiin, että vain heidät säästettiin, joilla oli ristin merkki. Miksi joidenkin ihmisten täytyy joutua kadotukseen? Miksi eivät kaikki pelastu? Luvun lopussa Jeesus viittaa tähän. Jumala tahtoi, että kaikki pelastuisivat. Hän lähetti Poikansa pelastamaan ihmiset. ”Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.” (jae 37) Samasta asiasta puhuttiin edellisessä luvussakin. Kaikille ei kelpaa Jeesuksen valmistama pelastus. He haluavat itse päättää omasta tiestään ja haluavat itse yrittää pelastaa itsensä.

Mikko

Hes. 8 Matt. 22

Yli vuosi oli kulunut Hesekielin työhön kutsusta (vertaa Hes. 1:2). Nyt Hesekiel näki näyssä hohtavan, ihmisen kaltaisen hahmon, joka tarttui häntä hiuksista, minkä jälkeen Henki vai hänet Jumalan antamassa näyssä Jerusalemiin. Näyssä Hesekieliä johdatetaan temppelissä aina eteenpäin, hän saa eräänlaisen temppelikierroksen. Pahuuden paljastaminen jatkui ja jatkui siten, että Jumalan hylkääminen ja siihen liittyvät yksityiskohdat vain muuttuivat iljettävämmäksi koko ajan.

Mutta kyllä tämä Hesekielin sana koskee meitäkin, jotka Jeesukseen uskovina olemme Herran temppeli. Millainen meidän sydämemme on? Mitä sieltä löytyy? Onko siellä jotain salaista, jota tarkasti varjelemme, että se pysyisi piilossa? Onko meidänkin sydämemme kallellaan itse tekemillemme jumalille. Onko Jumala keskeisellä paikalla elämässämme vai jossain laitamilla, jos sielläkään? Syntisinä meidän sisimmässämme elää aina monenlaista pahuutta. Valitettavasti synti ja Jumalan vastainen vanha ihminen, liha, asuu uskovassa koko elämän ajan. Sille emme voi mitään. Mutta perustavaa laatua oleva kysymys on: palvommeko me sitä vai taistelemmeko sitä vastaan? Eli otammeko vastaan Jeesuksen valmistaman pelastuksen (ks. tämän päivän UT:n teksti). Emme kelpaa Jumalalle omamme varassa. Emme sen, mitä teemme, emmekä sen, mitä meistä on uskovina tullut, sillä kaikki parhainkin omamme on tahrattua. Kelpaamme Jumalalle ainoastaan siitä syystä, että Jumala Kristuksen tähden ottaa meidät syliinsä.

___

Matteuksen evankeliumin kohdassa Jeesus jatkaa vertauksilla puhumistaan. Jeesus käytti paljon vertauksia. Ne jäävät useasti ihmisten mieliin paremmin kuin suora julistus.

Vertauksessa kuninkaan pojan häistä on siis kyse Jumalasta, joka on valmistanut häät pojalleen, Jeesukselle. Kuningas lähettää palvelijansa kutsumaan uusia ihmisiä hääjuhliin. Hääkutsu piti antaa kaikille, keitä he vain tapasivat. Samoin on tilanne tänäänkin: Kutsua kuninkaan pojan häihin tulee kuuluttaa kaikkialla maailmassa. Kutsu Jumalan valtakuntaan kuuluu kaikille. Jumalan rakkaus ei ole valikoivaa. Kutsua ei tule rajata vain joillekin. Se kuuluu niin ”hyville kuin pahoillekin”.

On hyvä huomata, että kaikki on lähtöisin Jumalasta. Hän on aloitteen tekijä. Hän on tehnyt kaiken valmiiksi. Hän kutsuu ihmisiä järjestämäänsä juhlaan taivasten valtakuntaan. Jeesus on kuollut kaikkien puolesta. Kaikkein syntisinkin saa tulla Hänen luokseen, sillä Hän itse on valmistanut hääpuvun jokaista varten. Kaikki eivät kuitenkaan pääse perilleen kirkkauteen. Kysymys ei ole siitä, että he ovat liian heikkoja. Kysymys on siitä, että heille ei kelpaa Jeesuksen valmistama pelastus. He haluavat itse päättää omasta tiestään ja haluavat itse yrittää pelastaa itsensä.

Mikko

Hes. 7 Matt. 21

Ei taida asia mennä kerralla perille, sillä tuomion julistus jatkuu tiukkana. Luvussa 7 on kolmas tuomion sana ja se ikään kuin vahvistaa edelliset. Ajattelen, että toiston tarkoituksena on todella pysäyttää. Me ihmiset tarvitsemme aika ajoin vakavaa pysäytystä ja herätystä. Jeremian kirjasta (Jer 7:4, ”Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ’Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.’”) selviää hyvin, mitä valheita väärät profeetat olivat saaneet kansan uskomaan. He uskoivat, ettei mitään pahaa voi tapahtua, koska heillä on temppeli. Kansa siis eli valheessa. Vastapainona tälle väärälle varmuudelle ja valheelle oli ja on edelleen Hesekielin julistus: ”Kukaan ei voi turvata elämäänsä” (jae 13). Emme siis siihen itse pysty. Jos unohdamme Jumalamme, meillä ei ole mitään muuta, mihin turvata.

___

Matteuksen evankeliumin kohdasta minua puhuttelee tänään vertaus kahdesta pojasta. Mihin me asetumme tämän tekstin äärellä? Elämmekö uskon kautta meille lahjoitetun pelastuksen osallisuudessa vai ovatko kenties elämämme ytimessä uskon kokemukset ja niiden varaan rakentaminen? Onko elämäni ytimessä vastuunkantoni ja työni Jumalan valtakunnan asialla? Perustuuko jumalasuhteeni raamatunlukemiseni ja rukouselämäni säännöllisyyteen? Onko uskoni uskoa uskooni?

Olemmeko lopulta samanlaisia kuin vertauksen poika, joka kyllä sanoi tekevänsä isänsä tahdon mukaan, mutta ei tehnytkään. Saatamme elää mallikelpoisen ja hurskaankin näköistä elämää, mutta onko se vain ulkoista toimintaa, josta puuttuu todellinen sisältö eli itse Jeesus.

Teksti vie minua myös miettimään Jumalan meille jo kastehetkellä antamaa tehtäväksiantoa mennä Hänen viinitarhaansa kaikkialle maailmaan. Kutsumuksemme lähetystyössä ja palvelupaikkamme vaihtelee. Joillekin se on lähteminen ja toiselle se on olla lähettäjän paikalla mahdollistamassa esirukouksin ja taloudellisesti, että evankeliumi tulee julistetuksi kaikkialla maailmassa.

Kehotus on edelleen voimassa. Mikä on sinun vastauksesi tähän tehtäväksiantoon? On kuitenkin hyvä muistaa, että kyse ei ole pelastuksen kysymyksestä. Pelastuksen perusta on meidän ja tekojemme ulkopuolella. ”Kukaan ei voi turvata elämäänsä” (Hes 7:13), kuten Hesekielin kirjasta luimme. Se on yksin armosta. Mutta kyse on kylläkin pelastuksen sanoman välittymisestä toisille, niille, jotka eivät siitä vielä tiedä. Se tehtävä on uskottu meille ihmisille, Hänen omilleen. Kyse on myös uskollisuudesta toimia niillä lahjoilla, joilla Hän on meidät varustanut tähän tehtävään.

Mikko