Kategoria: Luemme Raamattua

2. Kun. 7

1. Kor. 16

”Rakkaat terveiseni teille kaikille, te Kristuksen Jeesuksen omat.” Näihin sanoihin päättyy Korinttilaiskirje. Jos kohdan lukee nopeasti, se voi tuntua hyvinkin yhdentekevältä. Jos kuitenkin pysähtyy miettimään sitä, miten Paavali on sättinyt korinttilaisia kirjeen aikana mm. kristittyjen keskinäisten riita-asioiden ratkomisesta maallisessa tuomioistumeissa, siveettömyydestä, heikon veljen saattamisesta lankeemukseen sekä paheksuttavasta tavasta viettää jumalanpalveluksia, tuntuu kohta aika erilaiselta. Ensinnäkin Paavali lähettää seurakuntalaisille rakkaita terveisiä: he ovat rakkaita, vaikka he ovatkin välillä hakoteillä. Ja toisekseen Paavali kutsuu heitä ”Kristuksen Jeesuksen omiksi”. Voisiko tämä olla terapeuttinen lähestymistapa niihin hetkiin, kun koemme itsemme täysin umpisurkeiksi kristityiksi? Kun lankeamme tai olemme laiskoja ja arkoja, voimme antaa itsellemme halauksen Jeesuksen nimeen, ja todeta: ”Tällainenkin saa olla Kristuksen Jeesuksen oma.” Se, jos mikä, on armoa.

Esteri

2. Kun. 6

1. Kor. 15

Jos ylösnousemus ei ole totta, voimme kaikki lähteä kotiin. Eikä tämä tiivistäisi jotakuinkin päivän Uuden testamentin kohdan? Korintissa vaikuttaa olleen ihmisiä, joiden on ollut vaikeaa uskoa ylösnousemukseen. Tämä voi olla monille sikäli lohdullista, että yliluonnollisten asioiden epäileminen ei ole vain meidän aikamme ihmisten ongelma. Eiköhän aina ole ollut ihmisiä, jotka ovat esittäneet jatkokysymyksiä. Se on aivan luonnollista, eikä siinä ole mitään väärää. Paavali ottaa päivän Uuden testamentin kohdassa kuitenkin tiukan linjan siihen, että ylösnousemukseen uskomisesta emme saa luopua. Jos Jeesus ei ole kuollut ja ylösnoussut, on uskomme ydin poissa. Niin tiukkaa kuin se onkin, on hyvä huomata, että se kirkastaa asioita: jos luovumme tästä, olemme turhaan tulleet uskoviksi (jae 2).

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa kolmen kehän malli, joka kuvastaa kristittyjen erilaisuutta. Keskellä ovat luovuttamattomat asiat, kuten ylösnousemus ja kolminaisuus. Jos ihminen ei allekirjoita näitä, ei hän ole määritelmällisesti kristitty. Toisella kehällä ovat opilliset kysymykset, kuten kaste ja ehtoollinen. Kolmannella kehällä ovat tapakulttuuriin liittyvät asiat, kuten kirkoissa soitettava musiikki. On selvää, että kristittyjen kesken on paljon eroja, mutta kenenkään on turha väittää, että kristinusko voisi olla aivan mitä tahansa. Erimielisyyksienkin eri tasot on tärkeää ymmärtää. Ylösnousemus kuuluu asioihin, joihin täytyy uskoa ollakseen kristitty inhimillisten määritelmien mukaan.

Esteri

Hei kaikille ja hyvää alkanutta viikkoa! Rajallisen ajan vuoksi joudun skippamaan jälleen tällä viikolla Vanhan testamentin kohtien kommentoimisen, mutta lukekaa kaikki silti ihmeessä nekin. 

2. Kun. 5

1. Kor. 14

Päivän Uuden testamentin luku on tärkeä ja paljon siteerattu luku seurakunnan kokouksen järjestymisestä. Luvussa käsitellään niin armolahjoja kuin naisten puhumiskieltoakin. Muutama ajatus molemmista. Kun lukua lukee yleisellä tasolla, eikä takerru yksityiskohtiin, tulee mielestäni selväksi se, että armolahjojen käytön tulee paitsi kirkastaa Jeesusta, myös muistaa tilannetaju. Kuinka monta kertaa tässä ollankaan menty mönkään! Monet kristityt, itseni mukaan lukien, ovat oikeuttaneet ties minkälaisia sanomisia vain siksi, että ovat ajatelleet Jumalan toimivan taustalla. Raamattu ei kehoita nojaamaan sokeasti tällaiseen ajatteluun. ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (Jae 20) Vaikka Jumala toimiikin ajoittain meidän kauttamme, on meillä ehdottomasti aina vastuu siitä, mitä sanomme ja teemme. Jumala on antanut meille ainakin toivottavasti terveen järjen ja sosiaaliset taidot – ja Hän on antanut ne ihan syystä. Niitä kuuluu käyttää lähimmäisen rakastamiseen ja rakentamiseen, ja tärkeää on muistaa, että myös hyväntahtoinen kristitty voi erehtyä ja tehdä virhearviointeja armolahjojen kohdalla. Pelkkä hyväntahtoisuus ja vilpitön usko eivät takaa sitä, ettei lähimmäinen loukkaantuisi ja ahdistuisi. Kasvua ja herkkyyttä siis tarvitaan!

Toinen luvusta esiin nouseva asia on naisten puhumiskielto. Eero Junkkaala toteaa kirjassaan Esseitä Uuden testamentin vaikeista kohdista, että Paavali ei voi tarkoittaa täydellistä puhumiskieltoa, koska hän sanoo toisaalla (1. Kor. 11:5), että nainen voi profetoida, kunhan hän muistaa peittää päänsä. Lisäksi Junkkaala mainitsee, että Apostolien teoissa kerrotaan naisista, joilla oli profetoimisen lahja, ja että Pietari lainaa Apostolien teoissa profeetta Joelia seuraavasti: ”palvelijoihini ja palvelijattariini minä vuodatan Henkeni niinä päivinä, ja he profetoivat”. Varmasti itse kunkin on kuitenkin hyvä miettiä omassa seurakunnassaan, mitä kohdalla sitten yritetään sanoa, jos se ei tarkoita täydellistä puhumiskieltoa. Yritetäänkö siinä ohjata keskittymään olennaiseen? Kunnoittamaan toisten suunvuoroa? Miten kohta voisi ohjeistaa meitä omassa elämässämme?

Esteri