Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 89

1. Piet. 3

Pietarin kirjeen kolmas luku jatkaa kirjeen teeman mukaisesti siitä, miten tärkeä on kristityn / kristittyjen esimerkki Jumalasta luopuneen maailman keskellä. Luvun alussa tämä ajatus tuodaan avioliittoon, kun puhutaan siitä, että uskosta osaton mieskin voidaan joskus voittaa vaimon lempeydellä ja sävyisyydellä. Jakeissa 15-16 asiaa tuodaan ilmi hieman eri näkökulmasta: ”Pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu. Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana – silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat.” Tätä kohtaa pidetään yhtenä Uuden testamentin tärkeimmistä, apologian harjoittamisen puolesta puhuvista kohdista (apologia=kristillisen uskon järjellistä puolustamista).

Kiinnitin tänään huomioni myös kohtaan, jossa sanotaan, että nainen on ”yhtä lailla armon ja elämän perillinen” miehen rinnalla. Ehkä se on itsestäänselvää, mutta olen miettinyt viime aikoina paljonkin sitä, miten me miehet ja naiset olemme loppupeleissä paljon enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Taistelu sukupuolten välillä tuntuu edelleen käyvän kiivaana 2020-luvun länsimaissa, ja maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä puhutaan usein täysin vastakkaisina asioina, kuin erilaisina tapoina olla ihminen. Kuitenkin me kaikki vuodamme verta, jos meihin tulee haava. Me kaikki olemme olleet vauvoja, joiden selviytyminen on riippunut kokonaan muista ihmisistä. Me kaikki koemme surua ja kipua, jos olemme yksinäisiä. Meille tulee ennen pitkää nälkä ja jano ja väsy. Me elämme hymystä, kosketuksesta ja hyväksynnästä.

Mitä tämä kaikki tiivistäen tarkoittaisi? Me kaikki olemme yhtä lailla ihmisiä ja Jumalan kuvia. Yhtä lailla Hänelle rakkaita ja Hänen yhteyteensä kutsuttuja. Me olemme samalla viivalla.

Esteri

Ps. 88

1. Piet. 2

Päivän Uuden testamentin kohdassa puhutaan paitsi Jeesuksen merkityksestä kaiken kulmakivenä myös kutsusta tehdä hyvää silloin, kun ympäriltä ei heru kiitosta ja arvostusta, vaan enemmänkin panettelua, epäluuloa ja epäoikeudenmukaisuutta. Lueskelimme kohtaa mieheni kanssa, ja hän totesi, että luvun kehotukset kestää kärsimyksiä viattomana sekä voittaa ymmärtämättömät ihmiset hyvyydellä palautuvat pitkälti Jeesuksen kehotukseen toisen posken kääntämisestä (Matt. 5:38-41).

Mitähän tämä voisi käytännössä tarkoittaa meidän elämässämme? Itse olen ymmärtänyt asian niin, että toisen posken kääntäminen ei tietenkään voi tarkoittaa vääryyden hyväksymistä – muutenhan päätyisimme tilanteeseen, jossa moraalilta katoaisi pohja. Silloin myöskään viranhaltijat eivät voisi rangaista pahantekijöitä, kuten päivän kohdassa sanotaan (jae 14). Jeesus viittaa ennen opetustaan toisen posken kääntämisestä Hammurabin lakiin, ”silmä silmästä, hammas hampaasta”. Olisiko pointti siis se, että saamme todellakin edellyttää ihmisiltä oikeita tekoja ja asenteita, mutta että emme lähtisi tuomaroimaan heitä tai kantamaan heille kaunaa? Yrittäisimme nähdä heissä aina sen hyvän, jonka Jumala on heihin pannut ja kutsua heitä rakkaudella kohti Jumalan valtakuntaa?

Tämä voi olla mullistavaa ja puhutella ihmisiä häkyllyttävällä tavalla. Mitä jos ostaisit jonain päivänä suklaata sille todella rasittavalle työkaverille? Tai mitä jos keskellä pahimman riidan halaisit puolisoasi ja kertoisit hänelle, miten upea ihminen hän on? Mitä jos et vastaisi syytöksiin syytöksillä, vaan rauhoittaisit tilanteen jättämällä ikävät asiat sanomatta? Näissä asioissa taitaa todellakin olla häivähdys sitä itseään – Jumalasta lähtöisin olevaa ehdotonta rakkautta.

Esteri

Ps. 87

1. Piet. 1

Olen kuullut joidenkin fiksujen raamattuopettajien sanovan, että yksi tärkeimpiä Raamatun tulkinnan periaatteita on tulkita Raamattua Raamatulla. Päivän Uuden testamentin kohta lienee tästä hyvä esimerkki, kun Pietarin kirje alkaa evankeliumin kattavalla kuvauksella profeetoista alkaen. ”Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet. He ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta ja tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä vaikuttava Kristuksen Henki viittasi todistaessaan Kristuksen kärsimyksistä ja niitä seuraavasta kirkkaudesta.” (Jakeet 11-12) Lisäksi jae 16 kuuluu opillista yhtenäisyyttä alleviivaavaan tapaan: ”Onhan kirjoitettu: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.””

Jos Uudessa testamentissa ei vedettäisi vahvoja yhtäläisyysmerkkejä Vanhan ja Uuden testamentin välille, kuka tietää, ymmärtäisimmekö ollenkaan Jeesuksen merkitystä. Vastaavasti lienee syytä ajatella, että myös muut dogmaattiset ja teologiset kysymykset olisivat meille huomattavasti epäselvempiä, jos meillä ei olisi koko Raamattua. Raamattua, joka kattaa useita eri aikakausia ja erilaisia kulttuureja. Kun siis luemme Raamattua, niin lukekaamme sitä kokonaisuutena. Toki toisinaan on tärkeää pysähtyä miettimään ihan vaikka yhtäkin jaetta. Mutta jos haluamme saada selkoa tärkeisiin teologisiin kysymyksiin, meidän tulisi tarkastella koko Raamatun sanomaa. Kysyä, miten Raamattu itse selittää itseään. 

Esteri