Kategoria: Luemme Raamattua

Esra 3

Päivän luvussa lasketaan perustukset uudelle temppelille. Jo sitä ennen aloitettiin uhraaminen. Kaikesta näkee, että pakkosiirtolaisuudesta palanneiden elämässä jumalanpalvelus oli kaiken keskiössä. Babyloniassa vietetyn pakkosiirtolaisuuden aikana käsittääkseni syntyi  synagogalaitos, mutta siitä ei Esran kirjassa tai ylipäänsä Vanhassa Testamentissa,  puhuta mitään. Se osoittaa, kuinka merkittävä asia temppeli oli. Kaikki muut palvontapaikat olivat vain halpoja kopioita ja niitä ei ole edes mainittu. Uskon, että syy oli uhraamisessa. Päivittäisiä uhreja ei voitu toimittaa missä tahansa.

Tämä sai minut miettimään Jeesuksen sanoja samarialaiselle naiselle. Hänhän sanoi, että rukouspaikka ei ole niinkään merkittävä kuin se, että rukoilee hengessä ja totuudessa. Nämä sanat ennakoivat aikaa, jolloin uhreja ei enää tarvittu.

2. Piet. 1

Tässä luvussa on paljon tuttuja jakeita. Kiinnitin huomiota tällä kertaa erityisesti jakeessa 5 alkavaan listaan, koska se muistutti muistisääntöä:

Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä, kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta.

Tämä on ehkä tarkoitettu  ulkoa opittavaksi listaksi ja lorumaisuus helpottaa mieleen painamista.  On se sitten loru tai ei, niin siinä on paljon sisältöä. Minulle nousi tästä seuraavia asioita mieleen. Luja  usko on varmaan jotain, mitä jokainen meistä haluaa. Pietari sanoo, että lujuus perustuu oikeaan tietoon. Usko ei ole siis tiedon vastakohta. Minusta oli hankalampi käsittää, mitä voisi tarkoittaa itsehillintä tiedossa. Voisiko olla, että Pietari varoittaa tässä elämästä pelkästään pään tiedon varassa ajatellen, että käyttäytymisellä ei ole mitään merkitystä. Itsehillintä varmasti joka tapauksessa vaatii kestävyyttä. Siinä auttaa tieto, että elämämme on avoinna Jumalan edessä. Jumalanpelko on tässä mielessä helppo liittää kestävyyteen. Mutta Jumala ei ole mikään kyylä, vaan Hän haluaa meille hyvää. Seurakunnassa olemme kaikki samalla tavalla Hänen edessään kulkemassa samaa tietä. Sen vuoksi keskinäinen kiintymys ja rakkaus on lopulta johdonmukainen tulos tästä kaikesta.

Minusta tämä lista sopii hyvin rukousmuistioksi.

Marko

Esra 2

1. Piet. 5

Ensimmäisen Pietarin kirjeen viimeisessä luvussa Pietari antaa ohjeita seurakunnan vanhimmille. Saatan viedä soveltamista liian pitkälle, mutta en voi olla ajattelematta, että vanhimmille annetut neuvot voisivat tehdä hyvää kenelle tahansa työtä tekevälle ihmiselle. Millaisia pointteja tekstistä siis löytyy?

Jakeessa kaksi on kaksi mielenkiintoista ajatusta: ”älkää (kaitko) pakosta, vaan vapaaehtoisesti” ja ”älkää (kaitko) alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta”. Kukaan meistä ei voi välttyä siltä, että elämässä on pakko tehdä työtä: muutoinhan yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, ja me ennen pitkää kuolisimme nälkään. Mutta voisiko tämä kohta ohjata meitä siihen suuntaan, että emme työtä tehdessämme ajattelisi ensisijaisesti palkkaa ja velvollisuuksia, vaan suuntaisimme katseen työn syvällisempään merkitykseen, esimerkiksi ihmisiin, joita kohtaamme tai työmme osaan hyvän elämän mahdollistajana? 

Jae 3 puolestaan kuuluu: ”Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana.” Tämä kehotus lienee erityisen tärkeä niille, joilla on yhteisön näkökulmasta paljon suoraa vaikutusvaltaa, mutta jakeessa lienee jotain sanottavaa jokaiselle. Ehkä meidän ei kannata tehdä omasta asemastamme tai osaamisestamme tietoisesti numeroa. Se on raskasta paitsi muille, myös meille itsellemme, sillä ihmisen arvo ei perustu siihen, mitä hän tekee tai osaa. Olen ajatellut asiaa jotenkin niin, että saan olla omasta osaamisestani reilusti ylpeä, mutta siinä vaiheessa on painettava jarrua, jos alan ylpeyteni vuoksi rakentaa hierarkiaa minun ja muiden ihmisten välille. Keskeisenä ajatuksena siis se, että ilo omasta osaamisesta ja asemasta on todennäköisesti ok, ellei vertailu tai vääristynyt minäkuva astu kuvaan.

Millaisia ajatuksia sinulle herää? Runsaasti iloa ja siunausta alkavaan viikkoon!

Esteri

Esra 1

1. Piet. 4

”Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana. Mutta sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä, vaan hän kirkastakoon kristityn nimellään Jumalaa.” (Jakeet 15-16) Ensimmäinen Pietarin kirje on kirjoitettu kristityille, jotka kokivat painostusta ja jopa vainoa uskonsa tähden. Ei siis ole ihme, että Pietari kehottaa kestämään monenlaisia kärsimyksiä, vieläpä nimenomaan kristittynä.

Me elämme yhteiskunnassa, jossa on lakiin kirjattu uskonnon- ja mielipiteenvapaus. Toki näemme ympärillämme hämmentäviä esimerkkejä tämän murenemisesta, esimerkiksi Päivi Räsäsen raamattukäräjät, mutta toistaiseksi harvan tarvitsee pelätä terveytensä tai henkensä puolesta siksi, että on kristitty. Jotkut tuntemani kristityt kokevat tämän hyvin vaikeana asiana: kestäisinkö vainoja, jos minut yhtäkkiä siirrettäisiinkin jonnekin muualle? Voisinko kuolla marttyyrikuoleman? 

Olen miettinyt, voisiko tästä raamatunkohdasta olla apua näihin pohdintoihin: ”Kun teitä viedään luovutettaviksi viranomaisille, älkää etukäteen olko huolissanne siitä mitä puhuisitte. Puhukaa ne sanat, jotka teille tuona hetkenä annetaan. Silloin ette puhu te, vaan Pyhä Henki.” (Mark. 13:11) Ehkä samalla tavalla kuin meidän ei tarvitse etukäteen huolehtia siitä, mitä sanoisimme viranomaisten edessä, meidän ei tarvitse myöskään huolehtia etukäteen siitä, miten tulemme suhtautumaan kärsimyksiin. Ehkä homma toimii jotakuinkin niin, että saamme voiman ja viisauden aina kulloiseenkin hetkeen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän pitäisi nostaa jalat ylös ja unohtaa samantien kaikki huoli vainotuista kristityistä tai kristinuskon tulevaisuudesta, mutta voisin kuvitella, että henkilökohtaisen vaelluksen kannalta on parempi ottaa päivä kerrallaan, elää yhden päivän uskollisuudesta käsin.

Esteri