Kategoria: Luemme Raamattua

Tänään raamatunlukuohjelman kommentaattorina vierailee Hanna.

2. Kun. 18

2. Kor. 11

2. Kun. 18
Juudassa ja israelissa poliittiset salamurhat ja kapinat rehottavat valtoimenaan. Juudassa on havaittavissa kuitenkin hieman valoa pimeyden keskellä. Kuninkaaksi tulee nuori Hiskia. Hän edustaa vähemmistöä Juudan kuninkaissa “tehdessään sitä, mikä on oikein Herran silmissä”. Pienenä raamattuknoppina sanottakoon, että ymmärtääkseni 8/20 Juudan kuninkaista toimi tällä tavoin ja 0/20 Israelin kuninkaista.

Hiskia suree kansansa syntejä ja ryhtyy toimiin palauttaakseen sen oikealle tielle. Tämä ei kuitenkaan näytä olevan helppo tehtävä, nimittäin Juudassa valloillaan oleva epäjumalien palvonta ja synkretismi näytti aivan riistäytyneen käsistä. Mielenkiintoisena esimerkkinä tästä on 2. Kun. 18:4, jossa Hiskia lyö palasiksi Mooseksen tekemän pronssikäärmeen. Pronssikäärme oli aikoinaan Jumalan määräämä pelastuksen ja parantumisen symboli, joka kutsui israelilaisia kääntämään katseet Häntä kohti. Nyt kuitenkin kirjoittaja kertoo, että kansa on alkanut palvoa itse esinettä; pronssikäärmettä.

Sen lisäksi että kansa on kääntynyt palvomaan vieraiden kansojen jumalia, se on siis vääntänyt ja kääntänyt omaan uskoonsa liittyviä asioita päälaelleen. Vaikka jokin näytti viittaavan Israelin Jumalaan, ei se välttämättä ollut Jumalan tahdon mukaista. Onko meidän ajassamme joitakin vastaavia väännöksiä?

Hanna

Tänään ja huomenna raamatunlukuohjelman kommentaattorina vierailee Hanna.

2. Kun. 17

2. Kor. 10

2. Kun. 17

Toisen kuninkaiden kirjan kertomuksissa eletään repivää jakautuneen Israelin aikaa. Kirjoittaja arvioi kulloinkin vallassa olevaa kuningasta yksinkertaisilla kriteereillä:
1. Palvooko kuningas vain Israelin Jumalaa?
2. Hävittääkö hän epäjumailen palvontapaikat?
3. Onko kuningas uskollinen liitolle?
Nämä kriteerit annettiin Mooseksen kautta jo aikoja sitten. Tiivistelmänä niistä toimii 2. Kun. 17: 36-39.

Kuten olemme nähneet, ja tulemme näkemään jatkossakin, suurin osa Israelin ja Juudan kuninkaista ei elä Jumalan asettamien säädösten mukaisesti. Usein näitä kirjoja lukiessa mieleni valtaa turhautuneisuus ja sydämeen hiipii hengellinen ylpeys. Minulla on kiusaus ajatella: “Jos olisin itse samassa tilanteessa, noudattaisin kyllä Jumalan tahtoa paremmin.” Saman tien, kun törmään omaan ylpeyteeni, Jumala paljastaa omassa sydämessäni olevan kapinahengen. Kuinka helposti minäkin sulaudun ympärillä olevan kulttuurin ja ajan henkeen sen sijaan että pysyisin uskollisena Jumalan kutsulle.

Tämän kaiken taustalla on kuitenkin Jumalan kärsivällisyys:
2. Kun. 17: 13 “Herra oli varoittanut Israelia ja Juudaa. Jokaisen profeetan, jokaisen näkijän suulla hän oli sanonut: »Kääntykää takaisin pahoilta teiltänne! Noudattakaa minun käskyjäni ja määräyksiäni ja eläkää sen lain mukaisesti, jonka minä olen antanut isillenne ja ilmoittanut teille palvelijoitteni, profeettojen, suulla.»”

Missään vaiheessa lain antamisen jälkeen Jumalan ei jättänyt kansaansa yksin. Hän lähetti profeettansa liiton vartijoiksi muistuttamaan Jumalan hyvyydestä. Hän antoi joka käänteessä kuninkaalle ja koko kansalle mahdollisuuden kääntyä takaisin vääriltä teiltä. Tällainen Isä meillä on. Hän on kärsivällinen, uskollinen ja täynnä toivoa liittoperheensä lapsia kohtaan.

Hanna

2. Kun. 16

2. Kor. 9

Paavali houkuttelee korittilaisia osallistumaan rahakeräykseen niin monipuolisin ja vetoavin sanankääntein, että se tuntuu menevän jo melkein manipuloinnin puolelle. Huomionarvoista on, että Paavali ei kerää rahaa itselleen, vaan Jerusalemin köyhälle seurakunnalle. Hänen tavastaan kirjoittaa näkee, että hän pitää keräystä ja korintilaisten osallistumista siihen todella tärkeänä. Sitten hän kuitenkn muistuttaa, että ”Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2. Kor. 9:7) Paavali voi kyllä perustella antamisen tärkeyttä ja merkitystä, mutta hän ei halua, että korinttilaiset antavat ulkoisesta motivaatiosta eli siksi, että hän käskee tai tulee tyytyväiseksi. Antamiseen tulee olla sisäinen motivaatio.

Paavali muistuttaa, että antamiseen liittyy myös palkinto. Jumala pitää meistäkin huolen silloin, kun annamme. Jumala antaa runsaasti lahjoja, että meillä on kaikkea mitä tarvitsemme ja että voimme tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Antamisen seurauksena Jerusalemin pyhien tarpeet täyttyvät. Samalla se synnyttää kiitosta ja ylistystä Jumalaa kohtaan. Sillä, että Jumala saa yhä runsaamman kiitoksen ja ylistyksen, on itseisarvo.

Antamisen seurauksena vaikuttaa syntyvän myös seurakuntien välinen side, joka vaikuttaa esirukousta ja ikävöimistä. Itsekin huomaan että siihen työntekijään tai työhön, johon olen antanut tai jonka puolesta olen rukoillut, syntyy erityinen suhde. Antamisen kautta olen läheisemmällä tavalla työssä mukana ja osallinen siitä.

Kaiken pohjalla on, että Jumala on äärimmäisen antelias monella tavalla. Hän antoi ainoan Poikansa kuolemaan ristillä, jotta me saisimme syntimme anteeksi ja pääsisimme Jumalan yhteyteen. Hän on esimerkkimme antamisessa.

Topi