Kategoria: Luemme Raamattua

3 Moos. 24

Luvussa 24 puhutaan öljystä, jota tarvitaan seitsenhaaraiseen lamppuun. Lisäksi puhutaan leivistä. Näissäkin näkyy viittaus Jeesukseen, joka on maailman valo ja elämän leipä. Leeviläiset papit saivat syödä leivät ja saivat niistä ravintoa. Samoin kristityt saavat tulla ravituiksi elämän leivästä, Jeesuksesta Kristuksesta.

Jakeesta 10 alkaen kuvataan varoittava tapaus, jossa kerrotaan pojasta, jonka isä oli egyptiläinen ja äiti israelilainen Daanin sukukunnasta. Kertomus on surullinen ja saa karun päätöksen. Jos perheen äiti ja isä uskovat eri tavalla, toinen Jumalaan ja toinen epäjumalaan, voi todellakin olla vaikea kasvattaa lapset tuntemaan Jeesuksen ja kunnioittamaan häntä. Kertomuksessa poika ei ollut kiinnittynyt Herraan ja hänen oli, surullista kyllä, turhan helppo kirota Jumala kiperässä tilanteessa ja syyllistyä jumalanpilkkaan. Jumalasta luopuminen ja Hänelle selän kääntäminen johtivat kuolemantuomioon. Sitä se tekee iankaikkisuusnäkökulmasta edelleenkin (vrt. Pyhän hengen pilkka eli tietoinen valinta olla ottamatta vastaan Jeesuksen tarjoamaa pelastusta, josta Pyhä Henki todistaa). Monet Vanhassa testamentissa kerrotut tuomiot tuntuvat äärimmäisen kovilta ja ehdottomilta. Niiden tarkoitus lienee viestiä meille, että Jumala on pyhä, ja samalla tavoin meistä jokainen olisi kuolemaan tuomittu omien syntiemme tähden, jos meillä ei olisi Jeesusta. Nämä kertomukset ja esimerkit toisin sanoen korostavat, kuinka paljon me Jeesusta tarvitsemme ja kuinka Hän on meidän elinehtomme.

Ef. 4

Efesolaiskirjeen neljäs luku käsittelee seurakunnan ykseyttä ja sitä, mitä se ideaalitilanteessa olisi. Yksi ruumis, yksi Henki. Jeesuskin pyysi ns. jäähyväisrukouksessaan Isältään, että kristityt olisivat yhtä. Käytännössä olisi hienoa, jos kristityt yli seurakunta-/kirkkokuntarajojen voisivat tehdä enemmän yhteistyötä ja todella käytännössä osoittaa olevansa samaa ruumista. Palvelemme kuitenkin samaa Jumalaa, vaikka joistakin asioista olisikin eri näkemyksiä. Lienee mahdollista, että lopunaikojen lopunaikana tällaista yhdistymistä tuleekin vielä tapahtumaan. Mediamission yhteydessä tällaista yhteistyötä olikin jo mukavasti havaittavissa.

Jokaiselle kristitylle on annettu oma tehtävänsä ja armolahjat. Kaikki jäsenet ruumiissa ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitaan. Seurakunnissa olisi tärkeää, että jokainen saisi palvella niissä tehtävissä, jotka tuntuvat itselle kaikkein omimmilta, ja joihin Jumala on antanut erityiset lahjat. Tällöin seurakunta rakentuisi kaikkien yhteiseksi hyväksi. Vastaavasti tulee mieleen, ettei kenenkään pitäisi joutua sellaisiin tehtäviin, jotka tuntuvat itselle vierailta ja jotka alkavat siten kuormittaa liikaa. Armolahjojen käyttöön on hyvä kannustaa.

Meitä kehotetaan rakkauteen, nöyryyteen ja lempeyteen. Helpommin sanottu kuin tehty. Valitettavasti seurakuntien sisällä on kaikenlaista eripuraa, kateutta, juoruamista, katkeruutta jne. Olemmehan ihmisiä, joissa synti edelleen pyrkii vaikuttamaan. Yksi paholaisen tehokkaimmista aseista taitaa olla juuri eripuran ja kateuden luominen kristittyjen keskuudessa. Tärkein unohtuu, kun keskitytään epäolennaisiin. Kuulin, että yleisin syy lähteä lähetyskentältä kotiin on erimielisyydet tiimin jäsenten kesken. Tämä ei olisi ihan ensimmäisenä tullut mieleeni, mutta kertoo paljon. Paholaiselle ei pitäisi antaa tilaa, kuten Paavalikin kirjoittaa.

Paavali kehottaa kristittyjä olemaan toisiaan kohtaan hyväsydämisiä, lempeitä ja anteeksiantavia. Epäoikeudenmukaisuudesta ja vääryydestä saa vihastua, mutta ei tehdä syntiä, eikä antaa auringon laskea vihan ylle. Vihastuminen on eri asia kuin vihaaminen. Vihanpito on syntiä, mutta vihastuminen on luonnollinen tunnereaktio ja siten täysin sallittu. Toki sitä on purettava rakentavalla tavalla. Onneksi lasten tunnekasvatuksessa nykyisin opetetaan kaikkien tunteiden olevan sallittuja. Jeesuskin vihastui ihmisten kovasydämisyydestä.

Epäkohdat ja vääryydet olisi hyvä ottaa esiin ja puhua asiat auki suoraan asianosaisten kesken, jotta ne eivät jää kalvamaan. Rukous on yksi tehokas ase. Kuten viisaat ovat sanoneet, sellaista ihmistä, jonka puolesta rukoilee, ei voi kovin kauan vihata. Asiat, joihin ei itse juurikaan pysty vaikuttamaan, kannattaa jättää Herralle. Paavali kehottaa riisumaan vanhan ihmisen ja pukemaan ylle uuden ihmisen, joka on luotu Jumalan kuvaksi tekemään hyviä, Jumalan tahdon mukaisia tekoja. Välillä tuntuu, että helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi meitä ei ole jätetty yksin pärjäilemään, sillä kristityille on annettu Pyhä Henki, joka auttaa elämään oikein. Gal. 5:16: vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa. Vanhan minän vaikutukset kristityissä eivät tässä ajassa täysin lakkaa, mutta sen aikaansaamat teot ja ajatukset pitäisi aina tuomita, ei hyväksyä. Jos siis sanon jollekulle pahasti tai ajattelen pahaa, minun pitäisi aina uudelleen jättää se kaikki paha Herralle, jotta vanha ihminen minussa ei saisi valtaa. Syntiä pitää aina vastustaa. Jeesukseen pukeutuneena pukeudun armoon ja uuteen ihmiseen, jonka tulisi saada minussa määräysvalta. Taistelua syntiä vastaan on käytävä niin kauan kuin tässä ajassa elämme.

Liisa

3 Moos. 23

Kolmannen Mooseksen kirjan luvussa 23 puhutaan Herran määräämistä juhla-ajoista. Vuotuisia juhlia oli seitsemän, sekä lisäksi viikoittainen sapatti. Seitsemän on Raamatussa täydellisyyden luku ja näihin seitsemään juhlapyhään sisältyy koko Jumalan pelastussuunnitelma.

Sapattia eli lepopäivää vietettiin viikon seitsemäntenä päivänä. Jumala tietää ihmisen tarvitsevan lepoa. Jos katsotaan kauemmaksi tulevaisuuteen, mekin odotamme sitä lopullista sapatinlepoa, josta jokainen Jeesuksen seuraaja on pääsevä osalliseksi.

Ensimmäinen vuotuisista juhlista on kevään juhla, pääsiäinen, jota vietettiin sen muistoksi, että jokainen talonsa karmit karitsan verellä sivellyt pelastui tuhon enkelin vierailulta Egyptin orjuuden aikana. Myöhemmin Jeesus vuodatti verensä meidän puolestamme, meidän pelastukseksemme. Jokainen, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, on suojassa kuolemalta. Jeesuksen ylösnousemus tapahtui myöhemmin juutalaisen pääsiäisen aikaan.

Seuraava kevään juhla on happamattoman leivän juhla. Egyptistä oli lähdettävä niin kiireellä, etteivät jauhotkaan ehtineet hapantua. Happamattomuus viittaa synnittömyyteen ja siten mitään syntiin ja menneeseen viittaavaa ei saanut muistella. Ehtoollisleipä nautitaan happamattomana ja se kuvastaa Kristuksen ruumista ja synnittömyyttä. Kristukseen pukeutuneina olemme Jumalan silmissä pyhiä ja tahrattomia, vailla syntiä.

Kolmas vuotuinen juhla on ensilyhteen juhla, joka viittaa ensimmäiseen kypsyneeseen ohrasatoon Israelissa. Tämä juhla on esikuvaa Jeesuksesta, joka oli ylösnousemuksen ensihedelmä siitä sadosta, jonka loppuosa kypsyisi myöhemmin. Hän oli siis ylösnousseista ensimmäinen ja me muut seuraamme perässä, kun meille koittaa ensimmäisen ylösnousemuksen aika.

Neljäntenä juhlana vietettiin viljankorjuujuhlaa tai viikkojuhlaa, jota myöhemmin kutsuttiin myös helluntaiksi. Silloin tuotiin Herralle ruokauhri uudesta sadosta. Mielenkiintoista on, että kristillisen seurakunnan syntymäpäivä osui juuri helluntaihin, jolloin Pyhä Henki vuodatettiin. Kyseessä oli todellakin uuden alku, uuden sadon hedelmät. Jakeessa 22 kehotetaan jättämään tähkäpäitä köyhille ja muukalaisille. Näin myös seurakunnan ja Jeesuksen seuraajien on Jumalan tahdon mukaisesti huolehdittava siitä, että hädässä oleville ja avun tarpeessa oleville annetaan niin henkistä, aineellista kuin hengellistäkin apua. Kaiken keskiössä on tietysti auttaa ihmisiä Jeesuksen tuntemiseen.

Seuraavaksi siirrytään syksyn juhliin, jotka ovat kolme viimeistä juhlaa. Näiden juhlien lopullinen täyttymys on vielä edessäpäin. Ensimmäinen näistä syksyn juhlista on pasuunansoiton juhla. Tämän juhlan tulevaisuudessa häämöttävän lopputäyttymyksen on tulkittu viittaavaan seurakunnan ylösnousemukseen. Toki tulkintoja voi olla monenlaisia, mutta tämä on yksi niistä. 1. Kor. 15: 51-52 ”Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.” 1. Tess. 4: 16-18 ”Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.” Vanhassa testamentissa torvia soitetaan useissakin tilanteissa, mm. kutsuttaessa kansaa kokoontumaan yhteen.  

Pasuunansoiton juhlan jälkeen alkaa suuri sovituspäivä, joka on surun ja katumuksen päivä. Jeesus on sovittanut kaikki meidän syntimme, eivätkä ihmisen omat yritykset voi tuoda siihen mitään lisää. Jumalan pelastussuunnitelmaan liittyen on tulkittu, että ennen Jeesuksen paluuta maan päälle, myös Israelin kansa tulee viimein luopumaan omasta yrityksestään olla kelvollinen Herralle, ja vastaanottamaan kansakuntana Jeesuksen messiaanaan.

Viimeinen vuotuisista juhlista on lehtimajanjuhla. Edelleenkin israelilaiset rakentavat juhlan aikana lehvistä tehtyjä majoja muistutuksena autiomaavaelluksen vaiheista. Toisaalta juhlaa vietetään suuren sovituspäivän jälkeen, jolloin se viittaa aikaan, jolloin synti ei enää hallitse. Se on seitsemäs ja siten täydellisyyteen viittaava juhla. Lehtimajanjuhlan aikaan koko vuotuinen sato on saatu korjatuksi, ja sitä se todella on lopulta myös silloin, kun Jeesus palaa maan päälle kuninkaana. Raamatun mukaan (Sakarja 14:16) suurta lehtimajanjuhlaa vietetään tuhatvuotisen valtakunnan alussa ja sen jälkeen aina vuosittain. Kaikki kansat tulevat Jerusalemiin kumartamaan Herraa.

Ef. 3

Paavali tunnettiin pakanoiden apostolina. Hän kirjoittaa saaneensa ilmestyksessä salaisuuden Kristuksesta. Salaisuus on annettu Hengessä. Jumalan sana ei voi alkaa elää, ellei Pyhä henki sitä avaa. Joskus olen miettinyt, miksi Jumala valitsi juuri Paavalin apostoliksi. Siihen vastauksen tietää yksin Jumala, mutta ainakin Paavali entisenä fariseuksena tunsi Vanhan testamentin kirjoitukset viimeistä piirtoa myöten. Kirjoitusten todellinen merkitys kuitenkin avautui hänelle vasta sitten, kun Jumala poisti peitevaatteen ja avasi hänen silmänsä todella näkemään ja ymmärtämään. Kirjoitukset toisin sanoen avautuivat vasta Pyhän hengen avulla. Kirjanoppineena Paavali osasi yhdistää uuden oppimansa vanhan pohjalle. Hän pystyi näkemään, että pelastus on tarkoitettu kaikille kansoille, sekä toisaalta ymmärtämään myös Jumalan pelastussuunnitelman punaisen langan eri vaiheineen. Kristinuskolla on vahvat juutalaiset juuret ja joskus on mielenkiintoista kuunnella messiaanisen juutalaisen Vanhan testamentin opetusta ja tulkintaa.

Paavali kirjoittaa, että tärkeää on oppia tuntemaan Kristuksen rakkaus, jotta voisimme tulla täyteen Jumalan kaikkea täytetyttä. Jumala on rikas antaja ja ainakin minun on vaikea käsittää, mitä kaikkea tähän täyteyteen sisältyy, kun jo Kristuksen rakkauden ymmärtäminenkin sen kaikessa ihmeellisyydessä tuntuu jäävän niin vaillinaiseksi. Hyvä on juurtua Kristukseen ja hänen rakkauteensa, jotta voisimme rakastaa, tai jotta Jumalan rakkaus voisi virrata meidän kauttamme.

Liisa

3 Moos. 22

Papit ottivat vastaan ihmisten tuomia uhrieläimiä. Pappien piti pitää itsensä puhtaina, jotta ne uhrieläimet, joita ihmiset toivat lähestyäkseen Jumalaa, pysyisivät puhtaina. Muuten uhrit olisivat olleet turhia, koska ne olisivat saastuneet. Papeilta vaadittiin paljon. Jos pappi ei ollut noudattanut puhtaussäädöksiä, hän olisi voinut menettää jopa henkensä. Papit joutuivat olemaan käytännössä jatkuvasti valppaina ja tarkkailemaan rituaalista puhtauttaan. Ehkä takaraivossa on ollut alituinen huoli, olenko varmasti kelvollinen toimittamaan jumalanpalvelusta. Jumala kuitenkin tietää, ettei kukaan voi elää täydellistä elämää. Pappia, joka oli epäpuhdas, ei hylätty virastaan, mutta hänen oli puhdistauduttava ollakseen jälleen kelvollinen suorittamaan virkaansa. Meidänkin on aika ajoin hyvä tarkkailla itseämme ja omaa toimintaamme, onko meissä jotakin syntiä, mikä olisi hyvä tuoda Jumalalle, jotta voisimme taas puhtaammin ja kevyemmin mielin jatkaa matkaa.

Uhrieläinten oli siis oltava virheettömiä, mikä on esikuvaa Kristuksesta, joka ainoana virheettömänä ja täydellisenä on verellään lunastanut meidät omikseen. Mielenkiintoista on, että myös kitukasvuiset eläimet kelpasivat vapaaehtoisina uhreina Jumalalle. Jumala ottaa meiltä vastaan antamamme lahjat, vaikka ne eivät olisi täydellisiä. Kukaan meistä ihmisistä ei ole täydellinen, mutta Jumala iloitsee siitä, jos annamme kätemme, jalkamme, itsemme Hänelle lahjaksi, Hänen käyttöönsä.

Ef. 2

Efesolaiskirjeen toisen luvun tärkein sanoma on, että meidät on pelastettu yksin armosta uskon kautta. Kukaan ei voi omin ansioin vaikuttaa pelastumiseensa millään tavoin, sillä kaikki on jo tehty. Tämä on ihana ja vapauttava lupaus. Minun ei oikeasti tarvitse tehdä mitään muuta kuin suostua armahdettavaksi. Pelastukseen tarvitaan vain turvautuminen Jeesukseen, Herran avuksi huutaminen. Toisin sanoen halu saada synnit anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi. Joskus muistan pohtineeni, onko minulla varmasti tarpeeksi uskoa. Tähän sain muistutuksen siitä, ettei oma uskoni minua pelasta vaan ainoastaan Jeesus pelastaa. Toisin sanoen omaan uskoon ei kannata turvata vaan Jeesukseen. Katse pitää nostaa omasta itsestä Jumalaan. Sillä ei ole merkitystä miltä minusta tuntuu tai kuinka huonoksi ja vähäpätöiseksi koen itseni. Maksettujen Viulujen Uskon jyvä -laulussa lauletaan osuvasti: ”Mut se mitä mulla on, nyt jo kääntää kohtalon. Jos mut tänään täältä viedään, kaiken tarpeellisen tiedän. Se on: Jeesus, auta mua”. Turvautuminen Jeesukseen riittää. Kannattaa kuunnella koko laulu!

Paavali kirjoittaa, että olemme luodut Kristuksessa Jeesuksessa tekemään niitä hyviä töitä, jotka Jumala on ennalta valmistanut. Tämä riisuu Jeesuksen seuraajan vaatimuksesta yrittää omin suorituksin palvella Jumalaa. Toisaalta se myös riisuu pois ylpeydestä, sillä kaikki teot mitä Jumalan valtakunnan hyväksi teemme, eivät johdu meidän erinomaisuudestamme, vaan ne ovat Jumalan ennalta valmistamia, ja näin ollen Jumalan, ei meidän tekojamme. Riittää, kun annan käteni, vaikka sitten tyhjätkin Herrani käyttöön.

Paavali myös painottaa, kuinka me pakankristityt olemme Jumalan armosta pelastetut samaan jaloon öljypuuhun, ja päässeet osallisiksi samasta lujasta lupauksen liitosta. Jokainen ihminen, kansalaisuudestaan riippumatta, on täysin samalla viivalla ja samassa asemassa, koska Kristus on kuollut kaikkien puolesta. Nyt kaikki Jeesuksessa Kristuksessa ovat taivaan kansalaisia etnisestä taustastaan riippumatta. Jokainen Jeesuksen oma, on hän sitten juutalaistaustainen tai pakanakristitty, on elävä kivi siinä yhdessä seurakuntatemppelissä, jonka perustana on apostolien ja profeettojen todistus, ja jonka kulmakivenä on Kristus itse. Rakennuksen perustana on siis apostolien ja profeettojen opetus, Sana, jonka pohjalle on ollut hyvä lähteä rakentamaan kokonaista temppeliä. Jokaista kiveä tarvitaan. Jokaiselle on oma paikkansa ja tehtävänsä. Jeesus Pyhän Hengen kautta on ikään kuin liima, tai pitäisikö sanoa laasti, joka liittää kivet yhteen.

Liisa