Kategoria: Luemme Raamattua

5. Moos. 33

Ennen kuolemaansa Mooses siunaa Israelin heimot. Juudan heimosta sanotaan, että Herra taisteli sen puolesta omin käsin. Juudan heimosta syntyi Jeesus, joka taisteli kaikkien kansojen puolesta. Siunaus päättyy Jumalan ylistykseen, mihin on aina hyvä lopettaa.

Jaak. 3

Hillitse kielesi! Siinäpä aiheellinen kehotus. Harkitsemattomilla, kiivastuksen vallassa lausutuilla sanoilla voi todellakin saada aikaan paljon pahaa. Sanoilla voi siunata ja sanoilla voi kirota. Molemmat voivat vaikuttaa radikaalilla tavalla lähimmäisemme elämään, joko rakentamalla tai tuhoamalla sitä. Juoruilun ja panettelun sijaan voisimme puhua selän takana hyvä toisista ihmisistä. Osallistunko pahan puhumiseen, vai pyrinkö löytämään juoruilun kohteena olevasta henkilöstä jotakin hyvää sanottavaa? Pahan henkivallat todellakin osaavat käyttää hyväkseen meidän kateuttamme, katkeruuttamme ja riidanhaluamme, jos annamme siihen mahdollisuuden. Pahat sanat ovat pohjimmiltaan paholaisen inspiroimia sanoja, joiden tarkoituksena on tappaa ja tuhota. Haluanko todella olla sellaiseen osallisena? Kiitoksen ja kirouksen ei todellakaan pitäisi nousta samasta suusta. Luuk. 6:45: ”…Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu”. Siunaavat sanat tuovat kunniaa Jumalalle sekä rakentavat Jumalan valtakuntaa ja Kristuksen ruumista.

 

Liisa

5. Moos. 32

Jumala käski Moosesta kirjoittamaan laulun, joka toimisi myöhemmin todisteena Israelin kansaa vastaan, sillä se kertoisi, mikä kansaa kohtaa, jos se ei tottele Herraa. Laulun alussa ylistetään Jumalaa ja Häntä kuvataan kallioksi, johon ihminen saa aina luottavaisin ja vakain mielin turvata. Laulussa kerrotaan myös Israelin kansan historiasta sekä Jumalan huolenpidosta ja johdatuksesta kansan vaiheissa. Kaiken hyvän keskellä kansa kuitenkin unohti, mitä hyvää Jumala on heille tehnyt ja kääntyi epäjumalien puoleen. Pelastajasta luopuminen johtaa eroon Jumalasta. Miksi Jumala salli ja sallii ikävien asioiden tapahtua? Ehkä yksi niiden tarkoitus on osoittaa ihmiselle, että Jumalan yhteydessä on kuitenkin parempi. Israelin kansa joutui Jumalasta luopuessaan kärsimään paljon, mutta Jumala ei kuitenkaan halunnut hävittää heitä kokonaan. Paha ei voi koskaan voittaa Jumalaa eikä Hänen suunnitelmiaan. Kun on tarpeeksi yrittänyt ponnistella omassa voimassa, omaehtoisesti, saa palata takaisin Jumalan luokse, Hänen johdatukseensa ja tunnustaa, että Jumala tiesi sittenkin paremmin.

Jaak. 2

Jaakobin kirje muistuttaa, että jokainen ihminen, varallisuuteen tai asemaan katsomatta, on Jumalalle yhtä tärkeä ja arvokas. Jumala ei siis tee eroa ihmisten välillä. Näin meidän kristittyjenkään ei pidä arvottaa ihmisiä ajallisen aseman tai ulkoisen olemuksen perusteella. Kaikki kristityt ovat veljiä ja siskoja keskenään, samaan perheväkeen kuuluvia. Kirjeessään Jaakob kehottaa kristittyjä elämään uskoaan todeksi jokapäiväisen elämän keskellä osoittamalla rakkautta ja hyvyyttä lähimmäisille. Jos seurakunnan jumalanpalvelukseen saapuu uusina tulokkaina kaksi henkilöä, joista toinen on laitapuolenkulkija ja toinen siisteihin vaatteisiin pukeutunut, kumman kanssa menen juttelemaan? Jaakob muistuttaa, ettemme saa erotella ihmisiä. Jokainen meistä on samalla tavalla syntinen. Kukaan ei ole toista parempi. Meidän tulisi nähdä lähimmäisemme kuten Jeesus heidät näkee.

Jaakobin kirje vaikuttaa painottavan uskontekoja. Todetessaan, että usko ilman tekoja on kuollut, Jaakob tarkoittanee ihmistä, joka sanoo älyllisesti uskovansa, että Jumala on olemassa (kuten pahan henkivallatkin uskovat), mutta joka ei yhtään millään tavoin elä uskoaan todeksi. Toisin sanoen usko näkyy aina jollakin tavalla myös elävässä elämässä. Usko saa aikaan sydämen halun ja kiitollisuuden rakastaa ja palvella Herraa ja lähimmäistä. Teot eivät ihmistä pelasta, vain Jeesus pelastaa, mutta pelastava usko muuttaa ihmisen, mikä näkyy tekoina Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi.

 

Liisa

5. Moos. 31

5. Moos. 31:8 sisältää tärkeän ja lohdullisen lupauksen: ”Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi; Hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua. Älä pelkää äläkä säiky.” Nämä Joosualle annetut sanat saa varmasti jokainen kristitty lunastaa itselleen. Aina jonkin uuden edellä saamme rohkeasti luottaa siihen, että Herra itse on jo valmistanut meille tien ja ohjaa askeleemme, kun kuljemme rukoillen Hänen viitoittamallaan tiellä. Silloin voi rohkeasti ottaa askeleita eteenpäin, vaikka ei tietäisikään, mitä seuraavan mutkan takaa tulee vastaan. Saamme luottaa siihen, että Herra on kanssamme, eikä mikään tielle asetettu este voi olla liian suuri ylitettäväksi. Herra itse on sitoutunut kulkemaan kanssamme ja pitämään meistä huolta. Merkittävää ei ole omien voimien suuruus vaan se, että Korkein ja Kaikkivaltias Jumala on puolellamme. Mikään ei voi erottaa meitä Hänen rakkaudestaan, ei ajallinen kuolemakaan. Jos katsoisin omia voimiani ja yrittäisin luottaa niihin, pelkäisin minkä kerkeäisin, enkä varmasti uskaltaisi lähteä mihinkään uuteen. Jeesuksen kanssa uskallan, vaikka välillä inhimillisesti pelottaisikin.

Luvussa varoitetaan vahvasti epäjumalanpalveluksesta, mikä syntinä erottaa ihmistä Jumalasta. Jumalan sijaan tai ohella ihminen voi helposti alkaa turvata maailmaan, vaikka saisi asettaa kaiken luottamuksensa Herraan. Tässäpä hyvää pohdintaa itselleni. Keneen minä turvaan?

Jaak. 1

Jaakobin kirjeen kirjoittajana pidetään Jeesuksen velipuolta. Kirje painottaa kristityn elämää käytännön tasolla. Siinä on paljon ohjeistusta siitä, miten uskon tulisi näkyä ulospäin. Leskien ja orpojen auttamisen, eli lähimmäisen rakastamisen ja palvelemisen tulisi olla ikään kuin sisäänrakennettuna uskonelämään. Usko näkyy ulospäin toisille ihmisille, myös ei-uskoville, Jumalaa kunnioittavana käytöksenä ja Hänen tahtonsa mukaisena toimintana. Jeesuskin maanpäällä kulkiessaan sekä julisti että palveli.

Koettelemuksista kirjoittaessaan Jaakob mainitsee, että niihin joutumista pitäisi pitää pelkkänä ilona. Itse koettelemus ei tietenkään tunnu hyvältä, mutta päämäärä tai tulos, johon se johtaa tuo mukanaan hyvää. Koettelemusten kautta Jumala kasvattaa lastaan, vaikkei sillä hetkellä, kun koettelemuksen keskellä joutuu elämään, todellakaan tunnu mukavalta. Näin ajatellen kärsimysten ja koettelemusten tehtävä on kasvattaa uskoa ja tuoda ihmistä entistä lähemmäs Jumalaa.

Koettelemusten keskellä katseen saa pitää Kristuksessa ja muistaa uskon lopullisen päämäärän. Elämä todellakin muistuttaa välillä kilpajuoksua tai ehkä pikemminkin rääkkimaratonia. Matkan tekeminen voi olla ajoittain tuskaa ja kärsimystä, mutta perille pääseminen tuo sitäkin suuremman ilon. Minua nämä Jaakobin kirjeen kehotukset kestää koettelemuksia lohduttavat, koska tiedän vaikeuksienkin keskellä Jumalan olevan mukana, tuntevan kipuni ja Hänen tarkoitustensa elämääni varten kirkastuvan.  

Jaakob kehottaa olemaan hidas vihaan ja vihan vallassa kiivailuun. Jumalan tahto ei ole, että loukkaamme toisiamme. Sen sijaan Jumalan tahto on, että lähdemme liikkeelle, kohtaamme kärsiviä, osoitamme rakkautta ja kerromme Jeesuksessa.

Jaakob kehottaa myös rukoilemaan ja todella luottamaan siihen, että Jumala kuulee rukoukset ja sekä haluaa että voi auttaa. Ainakin itse huomaan pyytäväni Jumalalta rukouksessa jotakin, mutta sitten aivan liian helposti alan itse omassa voimassani järjestellä asiaa tai jatkan murehtimista ikään kuin en olisi koskaan Jumalalta apua pyytänytkään. Jos pyydämme Herralta jotakin, meidän pitäisi uskoa siihen, että Hän hoitaa asian aina meidän parhaaksemme. 

 

Liisa