2. Moos. 9 Apt. 2

2. Moos. 9

Apt. 2

”He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.” (Apt. 2:4)

Ainakin jossakin vaiheessa puhuttiin paljon Pyhän Hengen kasteesta ja Pyhällä Hengellä täyttymisestä. Itse asiassa molemmat ilmaisut löytyvät eilisen ja tämän päivän teksteistä. Monesti tähän on liitetty myös kielillä puhumisen armolahja merkkinä siitä, että ihminen on saanut Pyhän Hengen kasteen ja/tai hän on täyttynyt Pyhällä Hengellä.

Apostoli Paavalin mukaan kaikki eivät kuitenkaan puhu kielillä (1. Kor. 12:30). Näin ollen Pyhän Hengen täyteyden kokeminen ei ole ymmärtääkseni sidoksissa kielillä puhumiseen.

Paavali kuitenkin kannustaa tavoittelemaan armolahjoja ja erityisesti profetoimisen lahjaa (1. Kor. 14:1). Ymmärrän tämän itse niin, että Jumalan armostaan antamat armolahjat voivat olla erittäin hyödyllisiä ja käyttökelpoisia välineitä Pyhän Hengen läheisyyden ja jopa täyteyden kokemiseen omassa elämässä toisia ihmisiä varten. Uskon myös niin, ettei Pyhän Hengen täyteyden kokeminen rajoitu pelkästään armolahjoihin. Pyhän Hengen täyteyden voi uskoakseni kokea hyvin monin tavoin. Jumala kohtaa meitä hyvin henkilökohtaisilla tavoilla.

Tähän loppuun voisin lyhyesti kertoa yhden tilanteen omasta elämästäni. Kesällä 1989 olin Englannissa interrailaamassa ja päädyin siellä yhtenä sunnuntaina helluntaiseurakunnan kokoukseen. Puolestani rukoiltiin ja koin siinä hetkessä vahvan Pyhän Hengen kosketuksen.  Sinänsä se ei ollut inhimillisesti mitään ihmeellistä. Olin koko ajan tajuissani ja ns. järjissäni, mutta kuitenkin siinä hetkessä koko elämänkäsitykseni muuttui. Jeesuksesta tuli hyvin todellinen. Olin ollut hyvin arka kertomaan uskostani, mutta siinä hetkessä tuntui, että voisin todistaa uskostani missä vain ja kenelle tahansa. Valitettavasti tuo tunne ajan mittaan laantui, mutta ymmärrys Jeesuksen todellisuudesta on kuitenkin säilynyt koko ajan. Siinä elämäntilanteessa, jossa tuolloin olin, tuo kokemus oli äärimmäisen tarpeellinen ja auttoi minua tekemään oikeita ratkaisuja.

Pekka

2. Moos. 8 Apt. 1

2. Moos. 8

Apt. 1

”Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: »Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.»” (Apt. 1:4-5)

Odottaminen on monesti hyvin vaikeaa kärsimättömälle ihmiselle. Pyhää Henkeä kannattaa kuitenkin odottaa. Jeesus oli luvannut jo ennen ristinkuolemaansa opetuslapsille ”voiman korkeudesta ” (Luuk. 24:49). Helluntaina tuo lupaus täyttyi, kun Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten ylle (Apt. 2:1-4). Tämä oli opetuslasten kannalta äärimmäisen tärkeä hetki, koska heidät siinä varustettiin jatkamaan Jeesuksen työtä maan päällä. Tämä hetki oli myös ratkaisevan tärkeä kristillisen seurakunnan syntymisen sekä sen sukupolvien yli jatkuvan työn ja elämän kannalta. Ilman Pyhää Henkeä ei ole kristillistä seurakuntaa.

Olisi hyvä odottaa Pyhä Henkeä joka hetki. Mitä hän haluaa tehdä meissä ja meidän kauttamme? Tule Pyhä Henki!

Itselleni erittäin merkityksellinen laulu Pyhästä Hengestä on Pekka Simojoen ja Exitin kappale ’Kuuletko vetten pauhinan’. Siinä on mielestäni hienosti sanoitettu Pyhän Hengen olemusta ja merkitystä.  Laulu näyttää löytyvän Youtubesta useampanakin versiona. Monesti kuuntelen sen kuitenkin live-versiona Exitin keikalta Sanan Suvipäivillä 2018. Video löytyy Youtubesta ja kappale kohdasta 1.02.02-1.08.15, jos haluat sen kuunnella.

Pekka

2. Moos. 7 Matt. 28

2. Moos. 7

Matt. 28

”Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille.” (Matt. 28:3)

Marraskuun pimeydessä, adventtiaikana ja joulun lähestyessä olemme tänään pääsiäistunnelmissa. Jos sinulla on mahdollisuus, voisit katsoa Youtubesta Pekka Laukkarinen Trion riemullisen pääsiäistervehdyksen vuodelta 2021. Siitä voisit ehkä saada iloa, valoa ja piristystä tähän pimeään vuodenaikaan.

Pekka