Kategoria: Luemme Raamattua

Hes. 2

2. Kor. 2

Löytyy iloa tänäänkin. Paavali luotti siihen, että tällä kertaa hän saa iloita yhdessä korinttilaisten kanssa heidän kasvustaan, vaikka hän edellisellä kerralla olikin ollut ilonpilaaja. Runsaasti iloa tuo elämään, jos joku Paavalin tavoin (4) tunnustaa oman rakkautensa ja tunteensa sinua kohtaan. 

Iloa elämään tuovat toiset ihmiset. Niinpä ihmissuhteita on syytä hoitaa huolella. Lähimmäisen rakastamiseen kuuluu myös ikävien asioiden esille tuominen ja vaikeuksien selvittäminen. Kun kohtaamme vaikeita ihmisiä ja ongelmia suhteessa muihin, on tärkeää pyrkiä kaikessa rauhaan. Paavalin esimerkki on tässä selkeä:”Siksi teen kaikkeni, että minulla aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä” (Apt.24:16). 

Kaikkien suhteiden ytimessä on anteeksiantamus. Se pätee suhteessa Jumalaan, lähimmäiseen, seurakuntaan ja itseen. Vaikka Jumala antaa mielellään kaiken anteeksi, ei se meille ihmisille ole helppoa. “Ikävät” ihmiset leimautuvat sellaisiksi helposti lopullisesti mielessämme eikä anteeksiantamus pääse koskettamaan suhteitamme. Oliko näin myös Korintissa, kun Paavali kehottaa antamaan anteeksi ja lohduttamaan väärin tehnyttä?

Meitä vastaan rikkonut saattaa anteeksisaaneenakin kokea itsensä huonoksi ja hylkiöksi. Siksi on tärkeää anteeksiannon lisäksi oppia osoittamaan myös käytännössä hyväksyntää ja rakkautta eli armoa! Koska mekin teemme syntiä ja saamme anteeksi, miksi me emme antaisi toisille sydämestämme anteeksi? Näin Jeesuskin toimii meidän kanssamme!

Voittosaatossa kulkemista voinee ehkä ajatella myös suhteiden kautta. Yhdessä saamme olla matkalla kohti taivasta Jeesusta seuraten ja toinen toistamme rohkaisten. Elämän tuoksun pohjana on usko ja luottamus Jumalan sanaan, joka antaa rauhan ja ilon sydämeen!

Juha

Hes. 1

2. Kor. 1

Paavalin kirjeenvaihto oli tuottanut seurakuntalaisille mielipahaa ja surua (2. Kor. 7:8), vaikka hän ei olisi sitä halunnut. Nyt hän on puolustuskannalla ja aloittaa kirjeen vakuuttavasti ilmoittamalla olevansa Jumalan tahdosta Jeesuksen apostoli sekä muistuttamalla samalla toimeksiantajansa tärkeimmistä lahjoista seurakunnalle eli armosta ja rauhasta.

Paavali tuo kirjeessään henkilökohtaisen suhteensa Jumalaan vahvasti esille. Näin hän esimerkillään kutsuu myös seurakuntalaisia samanlaiseen asemaan ja suhteeseen. Hänelle ovat tärkeitä Jumalalta saatu armon, rauhan, lohdutuksen ja rohkaisun kokemukset, joita eivät ahdingot,  kärsimykset, vastoinkäymiset ja ahdistukset olleet lannistaneet. Koska Jumala on pelastanut hänet niin monesta, uskaltaa hän rohkeasti luottaa Jumalan huolenpitoon jatkossakin sekä itsensä että seurakuntalaisten osalta. 

“En tarkoita, että haluaisimme määräillä uskoanne, tahdomme vain auttaa teitä saamaan ilon”(24). Miten sitten tähän iloon päästäisiin? Se selviää varmaan tulevissa luvuissa, mutta tämän lukemisen jälkeen voisi ajatella, että Jumalan suuruuteen, mahdollisuuksiin ja suunnitelmaan keskittyminen ja niistä muistuttaminen auttaa. Näin saatu suurempi näkökulma auttaa näkemään vähän kauemmas ja olemaan kiitollinen siitä armosta ja huolenpidosta, jonka varassa saamme jo nyt päivämme elää. Myös yhteinen esirukous on tärkeää, sillä se yhdistää yhteiseen työhön ja  “näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan” (11). Kiitollisuus on iso ilo!

Juha

Ps. 150

1. Kor. 16

Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi

Korintin seurakunnassa ei ongelmia puuttunut. Tässä luvussa Paavali puolustaa ylösnousemuksen merkitystä evankeliumin sanomassa, koska hänelle oli esitetty kysymyksiä ja eriäviä mielipiteitä asiasta. Paavali ei lähde kovin filosofiseen keskusteluun, vaan korostaa evankeliumin merkitystä. Sen vastaanottaminen ja sen sanomasta kiinnipitäminen on kaiken perusta, jonka avulla myös me pelastumme. Ytimessä on se, että “Kristus kuoli meidän syntiemme, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu.” Kaikkien ihmisten ylösnousemuksen perustana on Kristuksen ylösnousemus. “… jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee”(23). Kiitos tästä lupauksesta!

Paavali puhuu myös armosta ja sen vaikutuksesta (10). Armo on se, joka saa aikaan kasvun. Jumalan ehdoton rakkaus ja huolenpito saivat myös entisen vainoaja Paavalin löytämään itselleen uuden identiteetin ja tehtävän Jumalan valtakunnassa. Sitä kasvua hän varmaan toivoo myös korinttilaisille.

Koska kuolema on nielty ja voitto saatu, kehotetaan meitä tekemään innokkaasti Herran työtä, sillä hän ei anna meidän työn mennä hukkaan. Siinäpä haastetta! Voisiko armo vallata meitäkin yhä enemmän  ja kasvattaa kiinni Jeesukseen ja hänen meille antamaan tehtävään? “Armo riittää”, sanotaan laulussa. Saakoon se olla elämämme pohjavire ja kannattaja. 

VT:n viesti on aika selvä. Jos ymmärrän armon ja Jumalan rakkauden, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämän asenteeseen, jossa Jumalan ylistys ja kiitollisuus kietoutuvat yhteen kaikessa! 

Armoa ja rauhaa tähän viikkoon!

Juha