Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 135

Tässä psalmissa verrataan Israelin Jumalaa muiden kansojen jumaliin. Ero on valtava, koska muut jumalat ovat ihmistekoa, kultaa ja hopeaa. Tämä ajatus toistuu Vanhassa Testamentissa usein. Minut se on saanut ihmettelemään, että uskoivatko muut kansat tosiaan itse tekemiensä patsaiden olevan oikeasti jumalia, vai olivatko ne vain symboleita, kuvia toisesta todellisuudesta? 

Vaikea sanoa, mutta tosiasia kuitenkin oli, että Israelin Jumalalla ei ollut patsasta. Häneen ei voinut yhdistää mitään visuaalista mielikuvaa. Tässäkin psalmissa lauletaan niiden sijasta Herran nimestä, sanoista ja teoista. Jeesuksen kautta meillä on toki nyt Jumalasta myös kuvia. Uusi Testamentti ei kuitenkaan missään korosta Jeesuksen ulkomuotoa. Me emme tiedä siitä itseasiassa yhtään mitään. Kuin korostaen tätä esimerkiksi Johannes evankeliumissaan kutsuu Jeesusta Jumalan Sanaksi, liittyen siis Vanhan Testamentin ”epävisuaaliseen perinteeseen”. Minusta tuntuu, että tässä on jotain opittavaa, mutta en nyt oikein saa siitä sen syvemmin otetta. Jään siis pohtimaan tätä.

1. Kor. 1

Korinttilaiskirje kirjoitettiin ilmeisesti sen vuoksi, että seurakunnassa oli kriisi:

Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja.

Kyse oli erilaisista uskon tulkinnoista, joista emme enää saa tarkkaa kuvaa. Nämä erot kuitenkin henkilöityivät Paavaliin, Pietariin ja Apollokseen. Paavali ei ollenkaan tykännyt siitä, että jotkut olivat nimenneet ”puolueensa” hänen mukaansa. Hän ei halunnut olla se nimi,, jota seurataan, vaan kaikkien piti olla suoraan Kristuksen alaisia. Sitä paitsi ajatus puolueista oli muutenkin typerä ja sitä hän yrittää takoa kuulijoidensa kalloon puhumalla ”Ristin hullutuksesta”. Meidän on nykyään vaikea ymmärtää kuinka pöyristyttävä sanoma ristiinnaulitusta Jeesuksesta oli sen aikaiselle kuulijakunnalle. Ristiinnaulitsemisessa yhdistyi kammottava kärsimys ja julkinen nöyryytys. Sen oli tarkoitus korostaa kohteensa mitättömyyttä ja voimattomuutta julkisen vallan rinnalla. Sen kokeneelta ihmiseltä riistettiin ihmisarvo kokonaan. Häntä sai myös julkisesti pilkata. Ja nyt kristityt sanoivat, että tämän kokenut Jeesus olikin voittanut Herra. Juutalaiset loukkaantuivat tästä sanomasta jo Mooseksen lain nojalla. Kreikkalaisille koko juttu oli vain täysin päätön. Aivan kuin joku väittäisi, että orjat ovat kuninkaita. On selvää,  että jos pääsanoma on tällainen, niin on typerää takertua pikkuseikkoihin tai harrastaa kreikkalaisille tyypillistä filosofista pohdiskelua. Miten voimme kuvitella omalla järjellämme pääsevämme totuuden jäljille, jos uskomme ytimessä on jotain niin paradoksaalista kuin ristiinnaulittu Kristus?

Ja kuitenkin puhe Jumalasta, joka on ”heikoissa vahva”, on aivan valtavan syvä ja viisas ajatus. Se on kuitenkin jotain, mikä pitää enemmän kokea kuin ymmärtää. Ja siksi yksimielisyys ja yhdessä Jumalan edessä aikaa viettäminen on niin tärkeää.

Marko

Ps. 134

Tämän viikon psalmit ovat olleet aika lyhyitä, eikä tämänkertainenkaan ole poikkeus. Onkohan näitä laulettu Taize-laulujen tapaan useasti toistaen? Kehotus kiittää Herraa on varmaan yksi yleisimmistä psalmien lauseista. Olen sitä aina vähän oudoksunut, koska kyseessä on laulu. Miksi me siis laulaen kehotamme toisiamme kiittämään Jumalaa sen sijaan, että kohdistaisimme sanat ja kiitoksemme suoraan Hänelle? 

Tätä lukiessani tuli mieleen, että tällainen laulu sopii hyvin ilosanoman välittäjien ketjun käyttöön. Mieleeni tuli kuva pitkästä jonosta ihmisiä, jotka vuorollaan sanoivat tämän psalmin sanat seuraavalle jonossa olevalle. Se on siis kutsu liittyä mukaan yhteiseen ilonpitoon. Psalmit eivät ole siis vain yksityisen ihmisen rukousta Jumalan kanssa, vaan ne on tarkoitettu yhdessä toisten kanssa laulettavaksi ja koettavaksi ja usein niiden lauseet onkin suunnattu vieressä seisovalle naapurille.

Room. 16

Roomalaiskirje on tullut päätökseen ja Paavali laittaa loppuun vielä henkilökohtaisia terveisiä yksittäisille ihmisille. Ensimmäiseksi mainitaan Foibe-niminen nainen, joka kaiketi toimi kirjeenkantajana. Tämän jälkeen käydään läpi pitkä lista nimiä. On mielenkiintoista, että Paavalilla oli näin monta tuttua Roomassa, vaikka hän ei tässä vaiheessa ollut ilmeisesti vielä käynyt siellä itse. Minua enemmän asioista perillä olevat tahot ovat todenneet, että tässä luvussa on tärkeää myös se, mitä siinä ei sanota. Sen aikainen yhteiskunta oli hyvin perhekeskeinen ja ihmiset usein esiteltiin sen ja sen lapsina. Naiset olivat sen ja sen vaimoja tai leskiä ja niin edelleen. Tässä ei kuitenkaan noudateta tällaista tapaa, vaan jokainen mainittu henkilö nostetaan esiin yksilönä. Hänestä kerrotaan vain nimi ja lyhyt luonnehdinta. Näin tässä epäsuorasti julistetaan, että Jumala näkee juuri sinut omana erillisenä yksilönä.

Itselleni tämänkertainen Roomalaiskirjeen läpikäynti tuntui merkitykselliseltä ja antoisalta. Olen kiitollinen siitä, kuinka tekstistä, jonka on lukenut useaan otteeseen, aina löytyy jotain uutta ja koskettavaa!

Marko

Ps. 133

Tämä on kuuluisa ”Aaronin parta”-psalmi. Veljesten hyvät välit on kuin kallis öljy, joka valuu hiuksista parralle. Tämä mielikuva on aina huvittanut minua, koska ajatus valuvasta öljystä ei tunnu minusta yhtään mukavalta, enkä oikein pidä hajusteistakaan! Toinen psalmista löytyvä kielikuva on jo lähempänä sydäntäni:

Se on kuin aamun kaste, joka Hermonilta laskeutuu Siionin huipuille.

Tässä siis puhutaan veljesten välisestä sovusta, mutta sanoja voinee soveltaa myös ystävyyteen ja seurakuntaankin. Ystävyys on siis jotain, mikä pikkuhiljaa valtaa koko elämämme ja saa kaiken uudistumaan. Kääntäen voisi ajatella, että yksinäisyys saa elämän helposti kuivumaan.

Room. 15

Jatketaan samalla teemalla Uuden Testamentin puolella, kun luvun otsikkona on sopivasti ”Yksimielisyyden ylistys”. Erilaisuuden sietämisestähän Paavali puhui paljon jo edellisissä luvuissa. Tässä hän antaa asialle vielä ”teologisen perustelun”.  Se, miten kohtelemme toisiamme, osaltaan kertoo uskostamme Jeesukseen. Hän on hyväksynyt meidät omikseen ilman ehtoja ja käytöksemme muita kohtaan pitäisi kuvastaa samaa asiaa. Tämä muistuttaa Jeesuksen opetuksesta anteeksiantamisesta.

Kun tätä lukua luin, niin kävi selväksi, että yksimielisyyskään ei ole päämäärä sinänsä. Päämäärä on Jumalan tunteminen ja Hänen ylistämisensä. Sivutuotteena tulee kyllä paljon hyvää. Jumala toimii seurakunnassa Pyhän Hengen kautta. Yksimielinen seurakunta on täynnä iloa ja rauhaa. 

Marko