Aam. 2 Tit. 3

Aam. 2

Aamoksen tuomion julistuksen jatkuvat, nyt on vuorossa naapurikansojen tuomioiden julistusten jälkeen sekä Juuda (eteläosa) että Israel (pohjoinen osa). Kiinnostava yksityiskohta on jakeessa 13, kun Aamos julistaa Israelille, että minä (Jumala) annan maan huojua jalkojenne alla. Kun tämä Aamoksen profetia sijoittuu kaksi vuotta ennen maanjäristystä, on tämä asia osunut kohdalleen. Kunpa olisi aikanaan rohkaissut kansaa kääntymään.

Tit. 3

Ytimekäs tiivistys Paavalilta on jakeissa 4-7. Kun apostoli Titus on pitänyt puheitaan, seuraavan viestin hän on saattanut jättää kreetalaisille ja tätä meidänkin on tarpeen toistuvasti kuulla: ”Mutta kun Jumalan meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaasti päällemme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.”  

Pirkko

Aam. 1 Tit. 2

Aam. 1

Aamos oli tavallinen karjankasvattaja, ei siis korkeakoulutettu tai syntyperältään missään erityisissä asemissa. Jumala kun kutsuu, hän kutsuu nimeltä. Aamoksen profetia sijoittuu kaksi vuotta ennen maanjäristystä. Vaikuttava tapa ajoittaa. Maanjäristys oli ilmeisesti ollut varsin voimakas ja laajan joukon yhteinen kokemus, kun se on päätynyt ajan määrittelyyn asti. Meilläkin on nyt puheen parressa korona-aika, ennen, aikana ja jälkeen tai muka jälkeen.

Tässä Aamoksen ensimmäisessä luvussa on tuomioiden julistusta Israelin (pohjoisen osan) naapurikansoille. Ei ollut hyvää luvassa. Ihmettelen, miten niin vain profeetta uskalsi puhua.

Tit. 2

Tässä luvussa Titus sai Paavalilta selkeitä ohjeita puheittensa teemoihin, joista oli tärkeää opettaa seurakunnassa. Erityisesti katsoin ikäisilleni naisille olevaa ohjetta!

Toinen asia mihin kiinnitin huomiota on, että armo kasvattaa (jakeet 12-15). Tässä listataan asioita, joita tapahtuu, kun armo kasvattaa. Niitä ovat mm. jumalattomuuden ja maailmallisten himojen hylkääminen; siveä, vanhurskas ja jumalinen elämä; Jeesuksen Kristuksen ilmestymisen odottaminen ja autuaan toivon täyttyminen siinä. Nämä ovat siis armossa kasvamisen seurauksia, näitä ei ole oman yrityksen kautta mahdollista toteuttaa.

Olisipa ollut kiinnostavaa olla kuulemassa, kun Titus Kreetalla puhui, kehotti ja nuhteli (15). Herää uteliaisuus, millainen seuraus näillä Tituksen puheilla oli kreetalaisten hengelliseen kasvuun. Wikipedian mukaan Kreetan kirkko pitää ensimmäisenä piispanaan apostoli Titusta. Titus taisi sittenkin onnistua viestinnässään.

Pirkko

Joel 4 Tit. 1

Joel. 4

Tämän luvun jakeessa 10 on kannustava rohkaisu: ”Arka sanokoon: Olen rohkea soturi.” Aratkin on siis kutsuttu riviin. Herrassa voi rohkaistua niissä tehtävissä, joihin kukin on asetettu tai ehkä vasta asettumassa. Olet rohkea soturi.

Tit. 1

Taas pääsemme lukemaan toiselle kirjoitettua henkilökohtaista kirjettä, nyt Tituksen kirjettä. Olemme kuin tirkistelijöitä. Titus oli jätetty Kreetalle organisoimaan seurakuntien asioita. Kova paikka. Paavali ei puhu kovin kaunista kreetalaisista, vaikka monet kreetalaisten tässä listatut puutteet ja ominaisuudet sopivat varmaan mihin tahansa kansaan.

Paavali kehottaa Titusta nuhtelemaan kreetalaisia. Kuuntelisikohan nykysuomalainen tai nykyjokumuukansalainen nuhtelua sisältäviä puheita. Kenen pitäisi nuhdella niin, että kuunneltaisiin ja millä nuhteet voisi perustella varteen otettaviksi. Tulkittaisiinko nuhteet vihapuheeksi ja sitten riittäisi medialle otsikoita. Toki pelkistä nuhteista ei ylettömästi rakennu, tarvitaan armon sanojen kuulemista.

Kiitos armosta tänään, vaikka nuhteluunkin voisi olla aihetta.

Pirkko