Valit. 5, Mark. 1

Valit, 5  Mark. 1

Markuksen evankeliumi on tiivistä luettavaa. Heti ensimmäisessä luvussa edetään Jeesuksen julkisen toiminnan alkuvaiheisiin. Jeesuksen sanoma tiivistyi Jumalan valtakunnan tulemiseen ja kehotukseen kääntyä ja uskoa hyvä sanoma, evankeliumi. 

Kääntymisessä on kyse suunnan muutoksesta. Jos ihminen on aiemmin kääntänyt selkänsä Jeesukselle, niin nyt on kutsu kääntyä Jeesuksen puoleen. Jeesuksessa Jumalan valtakunta on lähellä. Englantilaiset käännökset käyttää sanontaa at hand eli käden ulottuvilla. Jeesus on niin lähellä, niin huuto tai huokaus hänen puoleensa riittää. Se voi muuttaa elämän suunnan. 

Jeesuksen toiminta alkoi synagogasta. Seuraavaksi oltiin Pietarin kotona ja luvun lopulla kadulla talon ulkopuolella. Kirkko, koti ja katu ovat kaikki paikkoja Jeesukselle toimia. Kaikkialla on Jumalan valtakunnan läheisyyttä tarvitsevia ihmisiä. 

Jumalan valtakunta oli keskeisin käsite Jeesuksen opetuksissa. Se viittaa Jeesuksen hallintavaltaan. Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Vielä se ei ole tullut täytenä ilmi tässä maailmassa. Siksi me rukoilemme: tulkoon sinun valtakuntasi. Maailmamme tarvitsee Jeesuksen Kristuksen muuttavaa läsnäoloa. 

Mika

Valit. 4, Apt. 28

Valit, 4  Apt. 28

Paavali toteutti todistajan tehtäväänsä myös Maltan saarella. Maltalla tapahtui aikamoisia ihmeitä: käärmeen myrkky ei vaikuttanut Paavaliin ja hän paransi monia sairaita lähtien saaren ylimmän virkamiehen isästä. Epäilemättä nämä tapahtumat avasivat ihmisten sydämiä Paavalin sanoille.

Roomassa Paavali eli jonkinlaisessa kotiarestissa. Tässäkään tilanteessa hän ei jäänyt toimettomaksi. Paavali otti vastaan kaikki, jotka tulivat häntä tapaamaan. Hän kirjoitti tuona aikana kirjeitä, jotka ovat osa Raamattua. Luku loppuu hyvään tiivistelmään: Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti, kuka Herra Jeesus Kristus on. Jeesus on Jumalan pelastussuunnitelman keskus. Olemme yhteydessä persoonaan, Jeesukseen Kristukseen.

Mika

Valit. 3, Apt. 27

Valit, 3

Valitusvirsistä mieleeni nousee aina ensimmäisenä tämän päivän luvun jakeet 22-27. Jakeita kannattaa lukea ajan kanssa pysähtyen ja rukoillen. ”Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka etsii häntä. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.”

Apt. 27

Paavalin merimatka Roomaan oli vaarallinen ja samalla täynnä Jumalan huolenpitoa. Paavali näki tulevan vaaran merkit jo ennalta, mutta häntä ei kuunneltu. Haaksirikon yhteydessä Jumala puhui Paavalille siitä, että hän ja kaikki matkalla olevat tulevat pelastumaan, 27:22-25. Laiva todellakin tuhoutui, mutta ihmiset pelastuivat.  Jumala puhui samalla Paavalille siitä, että todistajan tehtävä jatkuisi vielä yhden tärkeän henkilön edessä – keisarin.  Jumala piti omalta puoleltaan huolta siitä, että Paavali saattoi todistaa kaikille, vaikka vaarallisia tilanteita riitti. 

Paavalin toiminta laivalla on jännää luettavaa. Hänellä oli Jumalan lupaus pelastumisesta. Hän ei jättäytynyt passiiviseksi, vaan toimi lupauksen rohkaisemana aktiivisesti. Paavali esti merimiesten pakoyrityksen laivalta. Hänen rohkaiseva esimerkkinsä ja sanat saivat kaikki syömään ennen mereen joutumista. Ilman ruokaa he olisivat olleet liian heikkoja mereen joutuessaan. Erityisesti kriisiaikoina tarvitaan tällaista johtajuutta, jossa kuunnellaan Jumalaa ja toimitaan rohkeasti.

Mika