Jer. 24, Matt. 24

Jer. 24

Hyvät ja huonot viikunat. Mikä oikeastaan erotti pakkosiirtolaisuuteen siirretyt juutalaiset niistä, jotka olivat saaneet jäädä kotimaahansa? Vastaus löytyy heidän sisimmästään:

Minä annan heille uuden sydämen, niin että he tuntevat minut ja ymmärtävät, että minä olen Herra. He kääntyvät jälleen minun puoleeni, koko sydämestään. He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.

Tiedämme historiasta, että pakkosiirtolaisuuteen siirretyt juutalaiset todella vaihtoivat elämässään suuntaa. He olivat huolissaan omasta kulttuuristaan ja identiteetistään vieraan kansan keskellä. Eikä  syyttä, sillä pakkosiirtolaisuuden yksi päämääristähän oli nimenomaan sulauttaa eri kansat toisiinsa. Myös suhde Jumalaan oli kriisissä. He tiedostivat, että he olivat kansana luopuneet aidosta Herran palvelemisesta. Siinä suhteessa korjausliikkeen tekeminen vaati luovuutta.  Siihen mennessähän temppeli oli jumalanpalveluksen keskuksena, mutta sinne ei ollut enää menemistä. Tämän seurauksena syntyi synagogalaitos ja se on vielä nykyäänkin kiinteä osa juutalaisuutta.

En ajattele, että kauheudet ovat jotenkin kierosti ihmiselle hyväksi. Juutalaisten pakkosiirtolaisuus oli hirveä inhimillinen tragedia, jonka seurauksen moni menetti henkensä. Pakkosiirtolaisten elämänmuutos antaa kuitenkin toivoa kaikille niille, jotka ovat joutuneet luopumaan tutusta ja turvallisesta elämästä. Jumala voi antaa tilalle uutta. Ajattelen tässä tietenkin nykypäivän pakolaisia, joita viimeaikaisten tapahtumien johdosta tulee jatkuvasti lisää. 

Matt. 24

Jeesuksen kehotus valvomiseen on aina ajankohtainen. Kyse on loppujen lopuksi yksinkertaisesta asiasta. 

Kuka siis on uskollinen ja viisas palvelija, jonka talon isäntä asettaa palvelusväkensä esimieheksi katsomaan, että kaikki saavat ruokansa ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa palatessaan tapaa näin tekemästä! 

Tämän tekstin äärellä rukoilen kärsivällisyyttä ja uskollisuutta itselleni ja meille kaikille.

Marko

Jer. 23, Matt. 23

Jer. 23

Tämä luku on kaksijakoinen. Alussa on valoisa näkymä tulevasta Messiaan ajasta. Lopussa taas palataan ankeaan nykyhetkeen ja Juudan profeetat saavat kuulla kunniansa. Tämän tekstin perusteella profeettoja oli tuohon aikaan useita. Suurin  osa heistä oli kuitenkin kiinnostuneempia ihmisten miellyttämisestä kuin totuudesta. Siihen aikaan Samariassa oli paljon Baalin profeettoja. Jeremia piti heitä ”mielettöminä”, mutta jatkaa sitten, että Jerusalemin profeettojen teot ovat vielä pahempia. Ongelmana on jo edellisissä luvuissa moneen kertaan esille tullut moraalittomuus. Heikommassa asemassa olevien sortaminen on jo itsessään kauheaa, mutta kun sillä vielä väitetään olevan Jumalan hyväksyntä, niin tilanteesta tehdään vielä pahempi.

Tekstistä käy kuitenkin ilmi, että Jeremiaakin kuunneltiin, mutta hänen sanomaansa suhtauduttiin ”taakkana” ja se hylättiin sen vuoksi. Tämä tuo mieleeni vanhan viisauden, että Jumalan mielen mukainen elämä ei ole vaikeaa, se on mahdotonta! Usein epäonnistumme ja teemme väärin. Me tarvitsemme siihen Jumalan armoa, voimaa ja läsnäoloa.  Edellytys Jumalan mielen mukaiselle elämälle on kuitenkin se,  että myönnämme Jumalan vaatimuksen oikeaksi. Jeremian  aikalaiset eivät halunneet tehdä tätä ja mieluummin kuuntelivat muita profeettoja, jotka eivät vaatineet mitään muutoksia.

Matt. 23

Jeremian kirjan luvun jatkoksi on hyvä kuunnella Jeesusta, joka moittii oman aikansa opettajia ulkokultaisuudesta. Hengellinen vallankäyttö on ajankohtainen asia vieläkin. Ihmistä, joka vaatii tiukkaa moraalista kuria, pidetään usein hyvänä esikuvana. Häntä voidaan ihailla siksi, että hän uskaltaa sanoa asiat suoraan. Jeesus kuitenkin opettaa, että meidän kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota ihmisten tekoihin kuin sanoihin.  Ei ole lainkaan sanottua, että nämä viittaavat samaan suuntaan. Usein johtavaan asemaan päässyt henkilö sallii itselleen ”vapauksia” ja käyttää siis asemaansa väärin. Kummallista kyllä, tällaiset ihmiset ovat usein hyvin kylmiä ja kovia toisia kohtaan. Hedelmistään puu tosiaankin tunnetaan. Jeesus itse on paras esimerkki siitä, miten eletään niin kuin opetetaan. 

Marko

Jer. 22, Matt. 22

Jer. 22

Jeremia meni kuninkaan palatsiin ja piti siellä pitkän puheen kolmesta edellisestä Juudan kuninkaasta. Yhteistä näille kaikille oli se, että he olivat joutuneet vihollisen lyömiksi ja vangitsemiksi. Kukaan heistä ei nähnyt enää Jerusalemia.

Jeremian puheen pointtina oli varoittaa nykyistä kuningasta edeltäjiensä virheistä.  Heidän ongelmanaan oli vallan väärinkäyttö ja heikommassa asemassa olevien sortaminen.

Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Pelastakaa riistetty riistäjän käsistä. Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta.

Mikäli tätä kehotusta ei noudatettaisi, niin Daavidin suku menettäisi lopulta Juudan kuninkuuden. Tämä on tärkeä viesti kaikille hallitsijoille kaikkina aikoina. Jeremian aikana lähes kaikki johtajat uskoivat dynastiansa olevan vallassa enemmän tai vähemmän ikuisesti. Egyptin faaraot jopa väittivät olevansa jumalia, joten heidän haastamisensa olisi sitten kai jo rikkonut itse luonnonjärjestystäkin vastaan. Israelissa ei koskaan menty näin pitkälle, mutta silti kuninkaat tuppasivat unohtamaan olevansa itsekin alamaisia Jumalalle.  

Matt. 22

Kysymys verojen maksamisesta sopii hyvin jatkoksi yllä oleville pohdinnoille. Jeesus asetettiin taas hankalan kysymyksen eteen. Roomalaiset olivat vallanneet Israelin väkivalloin ja nyt verojen kerääminen oli yksi tämän vallan näkyvä muoto. Oliko siis oikein maksaa veroa vai ei? Jeesuksen vastustajat odottivat tähän yksinkertaista kyllä tai ei vastausta, mutta Hän yllättikin heidät.

Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.

Tähän yksinkertaiseen lauseeseen liittyy paljon syvyyttä. Se edellyttää meiltä kaikilta rajanvetoa ja omaa pohdintaa. Mikä on vastuumme Jumalalle ja mikä hallitsijoille?

Marko