Jes. 52, Ilm. 8

Jes. 52 Ilm. 8

Jes 52

Profeetta lupaa kansalle paluuta omaan maahansa ja kansa tulee kokemaan Herran nimen voiman. Luvun lopussa on lupaus Messiaasta, kärsivästä Herran palvelijasta. Kammottavasti runneltu palvelija saattaa kansat ihmetyksiin, kuninkaatkin mykistyvät (jakeet 14-15). Tällä hetkellä olisi maailmassa tarvetta Jumalan suuruuden ymmärtämiselle, sen verran vaikeita asioita maailman tilanteissa kuuluisi uutisten mukaan olevan. Ilmestyköön Jumalan suuruuden ymmärtäminen tämän maailman valtiaille, ihmisiähän hekin ovat, kunpa joku mykistyisi ja nöyrtyisi.

Ilm 8

Karitsa avaa taas yhden kirjakäärön sinetin, ja sen takaa löytyy tehtäviä enkeleille. Enkeli suitsutti ja siihen liittyivät kaikki pyhien rukoukset ja ne nousivat Jumalan eteen. Rukoukset säilyvät tulkintani mukaan siis taivaassa. Tämä nostakoon meille intoa rukoilla. Maan päälle tulee samalla yhtä ja toista kovin hankalalta kuulostavaa katastrofia. Nuo katastrofit lienevät jollain logiikalla tarpeellisia maalle ja maan päällä asuville, ei niitä muutoin tulisi. Vaikka en näiden merkitystä ja tarkoitusperiä ymmärräkään, voin luottaa Jumalan hyvyyteen.

Pirkko

Jes. 51, Ilm. 7

Jes. 51 Ilm. 7

Lähdeteokseni mukaan Jesajan kirjan luvut 46-66 muodostavat ns. Lohdutuksen kirjan. Luvut kertovat Juudan ennalleen asettamisesta ja Jumalan palvelijan, Messiaan tulosta. Vuoden 1992 käännöksessä luvun otsikko on Herra pelastaa, ja se pelastus pysyy. Aamen. Tässä Herra lupaa Siionille pelastumista. Joskus Israelille (Siion kai) annetut lupaukset lohduttavat myös meitä. Uskaltaudun ottamaan näitä lohdun ja lupauksen sanoja myös itselleni ja oman aikani seurakunnalle. Kai se on sallittua, koska lauseet kuvaavat Jumalan luonnetta omaansa kohtaan. Jae 4 rohkaisee tällaiseen meihinkin laajennettuun vastaanottoon: ”Kuuntele minua kansani, kansakunnat, tarkatkaa sanojani….”.

Luku kuvaa Jumalan suuruutta, vahvuutta ja Jumalan vanhurskauden pysyvyyttä. Jumala ei ole meitä hyljännyt, Jumalan antama vanhurskaus so. hänelle kelpaaminen meistä itsestämme huolimatta on voimassa, apu ja varustus elää on jo nyt ja edelleen tulossa.

 Ilm 7

Ilmestyskirjan luvut eivät ole helppoja kommentoitaviksi. Kannattaa lukea alta Juhan eilinen teksti Ilmestyskirjaan liittyen. Se tuo jäsennystä ja armahdusta meille kommentoijille ja Ilmestyskirjan lukijoille.

Poimin tästä luvusta tuon sinetöinnin. Tässä enkelit ovat suorittamassa sinetöityjen kirjakääröjen kautta annettavia tehtäviä. Karitsa on ainut arvollinen avaamaan sinetöidyt kirjakääröt (luku 5). Näitä taivaallisia kirjakääröjä ei siis ole missään yleisessä kirjastossa kenen tahansa avattavissa ja luettavissa.

Olen ollut vuosia innostunut Pyhän Hengen sinetistä (Ef.1: 13-14). Pyhä Henki on sinettimme ja sinetöijä on Jumala itse. Iankaikkinen Pyhän Hengen sinetti on Jumalan sinetti ja se on jo nyt meissä. Eikä se ole mikään irtoava liimalappu. Lepo.

Pirkko

Jes. 50, Ilm. 6

Jes. 50 Ilm. 6

Palaan vielä Ilmestyskirjan 1. lukuun, jossa kerrotaan syy kirjan kirjoittamiseen:”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva” (1:1). Ilmestyskirja on siis kirja Jeesuksesta, hänen maailmanhallinnastaan ja paluustaan eikä varsinaisesti esim. henkivaltojen taistelusta tai maailmanlopusta! Tosin kirjan kuvakieli on moniselitteisyydessään herättänyt ihmiskuntaa myös tulkitsemaan maailmanhistorian tapahtumia ja käyttämään kirjaa kuin koodinpurkulaitteena. Kirjan perimmäinen tarkoitus on uskovien vahvistaminen uskossa, jotta he voivat kestää sen kaiken, mitä tuleman pitää.

Tässä luvussa on kerrottu tulevista tapahtumista sinettien avaamisen kautta. Nyt alkaa todella tapahtua, kun Jumala antaa lähtökäskyn! Innostuin kyllä itsekin vähän googlailemaan, mitä eri hepat ja ratsastajat mahtaisivat merkitä. Sinettien takaa löytyi evankeliumin tai harhaoppien leviäminen, sodat ja tappaminen, lama ja nälänhätä, kuolema ja tuonela, marttyyrit sekä Herran vihan päivä Jumalan toimeenpannessa rangaistusta.

Tulevaisuus ei siis näytä kovin ruusuiselta. Kriisien ja kärsimyksen keskellä joutuu usein kyselemään ja ymmälle myös Jumalan kanssa. Ne pakottavat kysymään miksi ja miettimään mikä elämässä on tärkeintä. Vaikka ei ymmärräkään, millä tavalla Jumala valtaansa toteuttaa, voi uskossa tarttua lupaukseen Jumalan hyvästä tahdosta maailmaa ja minuakin kohtaan: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer 29:11).

Jeesus antoi myös UT:ssa paljon rohkaisua opettaessaan sodista, nälästä ja taudeista: ”Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä”(Luuk. 21:19,28).

”Jolla on korvat, se kuulkoon!”

Juha