Jes. 25, Joh. 7

Jes. 25

Edellisen luvun kauheudet ovat jääneet taakse ja nyt vietetään juhlaa Siionin vuorella. Kuolemaa ei ole,  joten tämä on kuvaus taivaasta. Pitojen keskellä luodaan katsaus menneisiin vaikeuksiin ja muistellaan sitä, kuinka Herra oli huonompinakin aikoina pitänyt huolta:

Sinä olit turvapaikka heikolle,
pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana,
suoja rankkasateessa, varjo helteen tullen.

Taivaassakin siis muistellaan elämää maan päällä.  Puhutaan samoista tapahtumista kuin edellisessä luvussa, mutta sävy on hyvin erilainen. Tarvitsemme ”Jumalan silmälasit”, jotta näemme historiamme Hänen silmillään. Tämä ei tarkoita vaikeuksien kieltämistä, vaan sitä, että saamme tapahtumiin uuden näkökulman.

 

Joh. 7

Tässä luvussa Jeesus puhuu paljon itsestään. Lehtimajanjuhlalla oli erilaisia merkityksiä ja yksi niistä oli Messiaan ja tulevan lunastuksen odottaminen. Nyt Jeesus liitti nämä merkitykset itseensä. 

Millä Jeesus sitten perusteli väitteensä? 

Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.

Toisin sanoen, jos joku tosissaan haluaa seurata Jumalaa, hän ennen pitkää huomaa, että Jeesus puhuu Hänen kanssaan samaa kieltä. Jeesuksen opetuksissa on tosiaan sellaista syvyyttä, että niitä voi tutkia vuosikausia ja aina löytää jotain uutta. Ne myös kestävät aikaa ja tuntuvat vielä kahdentuhannen vuoden jälkeenkin ajankohtaisilta ja haastavilta.  Tämä on mielestäni todiste siitä, että Hänet kannattaa ottaa vakavasti. 

Luvun loppupuolella on yksi Jeesuksen ajaton kehotus:

Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: »Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.» Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.

Me kaikki tarvitsemme uutta elämää ja Pyhän Hengen tuoretta kosketusta. Tämä on hyvä rukouspyyntö mukaan otettavaksi tästä luvusta.

Marko

Jes. 24, Joh. 6

Jes. 24

Tässä luvussa puhutaan hävityksestä, joka koskee ”koko maata”.  Jopa taivaskin riutuu. Kun luetaan vähän pidemmälle, niin huomataan, että ihan kaikkea ei silti hävitetä. Jäljelle jää jäännös, joka ylistää Jumalaa.  Tässä suhteessa tämä luku muistuttaa useita Ilmestyskirjan  lukuja, joissa on oleellisesti sama sanoma. Huonojenkin aikojen keskellä Jumala hallitsee, eikä salli lopullista tuhoa. Jumala lopulta myös tuomitsee oikeudenmukaisesti.

Oikein muuta en tästä osaa sanoa. Mutta  olisin iloinen, jos osaisin ylläolevat lauseetkin sisäistää.

Joh. 6

Jeesus tekee suuren ihmeen ja kävelee vetten päällä. Tällaiset tunnusteot tietenkin kiinnostivat suuresti ihmisiä. Mutta sitten Hän ”pilaa” kaiken ja sanoo, että näiden ihmeiden tarkoitus oli itse asiassa saada ihmiset sitoutumaan Häneen itseensä. Hän oli juuri tehnyt ruokkimisihmeen ja  kun ruuasta kerran puhuttiin,  Hän ilmoitti olevansa itse ruoka ja juoma! Mitä ihmettä Hän oikein tarkoitti?  Itse ymmärrän tämän niin, että Jeesuksen teot ja sanat olivat toki tärkeitä, mutta tullaksemme todella eläviksi, meidän pitää tulla Hänen luokseen ja samaistua, jopa sulautua Häneen itseensä. 

Minusta olisi ylimielistä väittää, että tällaisen puheen vastaanottaminen olisi helppoa. Totta kai Jeesuksen puheet vaativat sulattelua. Ei ole helppoa ymmärtää, mitä kaikkea Hän sanoillaan tarkoittaa. Usko on mysteeri, mutta onneksi sitä ei tarvitsekaan pohjia myöten analysoida ja tajuta. Riittää, että tutustumme Jeesukseen. Niin, menemmekö Jeesuksen luokse hyötymismielessä, vai Hänen itsensä vuoksi? Pietarin kuuluisa ilmaus ”Sinulla on ikuisen elämän sanat” osoittaa, että hänelle Jeesus ei ollut väline parempaan elämään, vaan elämä ja päämäärä itse.

Marko

Jes. 23, Joh. 5

Jes. 23

Tätä lukua ei ole kovin helppo ymmärtää.  Tyros oli tärkeä kaupunki nykyisen Libanonin alueella. Jesaja ennusti kaupungille seitsemänkymmenen vuoden onnettomuutta,  jonka jälkeen tilanne palautuu ainakin osittain ennalleen. Tämän verran on selvää, mutta loppu jääkin sitten arvailujen varaan. 

Tyrosta kutsutaan omavoimaiseksi ja ylpeäksi. Asukkaat olivat taitavia merenkulkijoita ja tästä syystä he olivat rikastuneet kaupankäynnillä. Oletan, että heillä oli hyvät yhteydet kaikkiin Välimeren seudun kansoihin ja sitä kautta myös Tyros oli täynnä eri kulttuureista peräisin olevia vaikutteita.  Olisikohan tämä se syy, miksi  Jesaja vertaa Tyrosta porttoon? Ainakin meidän päivinämme rahan vuoksi ollaan usein valmiita luopumaan moraalista, omista arvoista ja periaatteista. Rikkaus on usein myös taustalla ylimielisyydessä, jopa lain yläpuolelle nousemisessa.

Yksi syy miksi olen vähän varuillani tämän luvun kanssa on Hesekielin luku 28. Myös siellä puhutaan Tyroksesta vastaavin sanakääntein kuin päivän tekstissä, mutta Hesekielin luvussa on myös syvempi taso. Kesken kaiken Tyroksen kuninkaasta ruvetaan puhumaan tavalla, joka tuo mieleen Paholaisen.  Tyroslaiset ajattelivat olevansa rikkauksineen vapaita, mutta sisimmässään he olivatkin pahasti sidottuja.  Tässä suhteessa ei ole vaikea etsiä yhtymäkohtia omaan aikaamme. Ei ihme, että  rahan perässä juokseminen on asia, josta Raamattu varoittaa selväsanaisesti.  

Joh. 5

Miksi juutalaiset suuttuivat niin kovasti siitä, että Jeesus paransi sapattina?  Pinnallisesti ajatellen taustalla oli tietenkin käsky pyhittää lepopäivä, mutta miksi juuri sapatista oli tullut tärkeämpi asia kuin ihmishenki?  Ensimmäinen mieleeni tuleva selitys on vallanhalu. Kymmenestä käskystä juuri sapattikäsky oli se,  jonka noudattamista oli helpointa valvoa. Olisiko siitä voinut tulla väline, jolla ihmisiä ja heidän käyttäytymistään saattoi hallita? Tämä on nykyajan näkövinkkelistä houkutteleva ajatus, mutta en ole ihan vakuuttunut siitä. Kuka tällaisesta olisi sitten hyötynyt ja miten? Tätä pitää miettiä siis vähän pidemmälle.

On hyvä muistaa, että Jeesuksen aikana ei eletty länsimaisessa yksilökeskeisessä kulttuurissa. Ihmisen identiteetti ei muodostunut hänen persoonastaan, saavutuksistaan tai tekemisistään, vaan siitä mihin yhteisöön hän kuului. Tätä taustaa vasten myös Jeesuksen parantamistoiminta saa uuden ulottuvuuden. Nimittäin mies, jonka Jeesus paransi, oli ollut sairaana vuosikymmeniä, eikä kukaan ollut auttanut häntä. Häntä pidettiin syntisenä, yhteisön ulkopuolisena. Jos Jumala oli valmis parantamaan jonkun sapattina, niin tokihan Hän piti tätä ihmistä arvossa? Mutta sehän tarkoittaisi sitä, että minunkin pitäisi arvostaa häntä ja siis liittää hänet yhteisööni. Kuten Jeesus toisaalla fariseuksille sanoi, hekin auttoivat vaikkapa kaivoon pudonnutta lastaan sapattina. Jos 38 vuotta halvaantuneena ollut mies olisi ollut jonkun fariseuksen oma poika, hän ei olisi hetkeäkään murehtinut sitä, mikä viikonpäivä sattui olemaan. Ongelma ei siis ollut oikeasti sapattikäskyssä vaan siinä, että Jeesuksen auttamia ihmisiä ei pidetty riittävän arvokkaina.

Jeesus ei tietenkään kyseenalaistanut yhteisöllisyyttä sinänsä, vaan Hän haastoi juutalaisia ja meitä määrittelemään yhteisön ja lähipiirin uudella tavalla. Siitä ei saanut sulkea ketään ulkopuolelle.  Tämä on hyvin keskeinen piirre Jeesuksen toiminnassa, Se näkyy esimerkiksi siinä, että Hänen opetuspuheittensa keskiössä oli samarialaisia, publikaaneja ja leskiä. Kaikki ulkopuolisia ja halveksittuja ihmisryhmiä. Tämä oli varmasti aika kova pala purtavaksi ihmisille, jotka halusivat rajoittaa lähipiirinsä ”hurskaisiin”.  Ei, helpompaa oli keksiä tikusta asiaa ja nillittää sapattikäskystä. Siihen vetoaminen oli näppärä tapa sivuuttaa koko asia. Jeesus ei voinut olla Jumalan asialla, sillä hänhän ei noudattanut edes kymmentä käskyä. 

Rajaamalla lähipiiriään voimakkaasti Jeesuksen ajan uskonnolliset ihmiset pystyivät myös elämään ”synnittömyyden kuplassa”.  Heidän porukkaansa ei kuulunut kuin tiukasti lakia noudattavia hurskaita ihmisiä. He olivat täysin sokeita sille, että näin tehdessään he syyllistyivät paljon suurempaan syntiin eli rakkaudettomuuteen. Tämä teksti siis haastaa käsitystämme siitä, ketkä ovat lähimmäisiämme  ja siksi sen äärellä pyydän, että Jumala auttaisi näkemään kaikki ihmiset Hänen silmillään. Tämä on aito haaste meille kaikille kristityille.. Tämä on usein asia, jossa sanamme ja tekomme ovat ristiriidassa. Jos kerran sanomamme on ”jätä kaikki ja seuraa Jeesusta”, niin olemmeko valmiita olemaan ystäviä ja perheenjäseniä niille, jotka todella tekevät niin?

Marko