Jes. 28, Joh. 10

Jes. 28

Päivän tekstin sävy  on varsin ironinen, jopa sarkastinen. Tai niin minä ainakin käsitän Jesajan kuvauksen Jerusalemin silmäätekevien puheesta:

Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa,
tuonelan kanssa olemme solmineet sopimuksen.
Kun tuhotulva vyöryy kohti,
se ei saavuta meitä,
sillä viekkaus on taannut meille turvapaikan,
valheen suojaan me olemme piiloutuneet.

Sarkasmi on vaikea laji, mutta yritän kuitenkin. Tulkitsen tämän niin, että johtajien vastahakoisuuden takana on itsepetos tai mukavuudenhalu. Kyse ei ole siitä, että he olisivat sokeita omalle käytökselleen, vaan siitä, että he eivät halua vaihtaa suuntaa. Jumala sanoo, että oikeus ja vanhurskaus ovat Hänelle työvälineitä. Tästä voinee päätellä, että johtajille  oma menestys oli tärkeämpää kuin kansan menestys.

Kaiken keskellä on myös ennustus Jeesuksesta:

Minä lasken Siioniin peruskiven,
huolella valitun kivipaaden,
kallisarvoisen kulmakiven
sitomaan vankkaa perustaa.
Joka uskoo, ei horju.
 
Aluksi tämä tuntui minusta vähän irralliselta lauseelta. Muutenkaan luvun useat teemat eivät oikein yhdistyneet mielessäni toisiinsa. Lopulta päädyin siihen, että tässä on sama sanoma kuin Jeesuksen vertauksessa kahdesta rakentajasta. Jos rakentaa elämänsä hiekalle (= itsepetokselle), niin tällainen rakennelma ei rajuilman tullessa kestä.  Jumala on antanut meille  tukevan kulmakiven, Jeesuksen, jonka varaan rakentaminen kannattaa.
 
 

Joh. 10

Jeesuksen vertaus hyvästä paimenesta oli osa pitempää keskustelua, joka sai alkunsa sokean miehen parantamisesta. Alun perin keskusteltiin siitä, tekikö Jeesus oikein parantaessaan sapattina. Jeesus sanoi olevansa sekä portti, että hyvä paimen.  Kyse ei ollut siitä, mitä sai tai ei saanut tehdä sapattina, vaan siitä että kaikki tarvitsivat Jeesusta joka päivä. 

Vertaus hyvästä paimenesta on hyvin rikas.  Sitä voi käyttää apuna puhuttaessa uskoontulosta, Jeesuksen merkityksestä, Jumalan äänen kuulemisesta ja seurakunnasta yleensä.  Pääteema on kuitenkin Jeesus itse.  Kun puhutaan pääsystä Jumalan yhteyteen tai yltäkylläisestä elämästä, niin  vastaus on aina Jeesus, mietitäänpä asiaa mistä näkökulmasta tahansa. Hän on paitsi portti Jumalan luo,  myös tae pysymiselle Jumalan yhteydessä. Jeesus myös näyttää, millainen Jumala on, miten Hänen yhteydessään pitää elää, mikä on  Hänen tahtonsa  ja niin edelleen. 

Päädyin muutama päivä sitten ajatukseen, että sapattikäskyyn vetoaminen oli tekosyy, jolla pyrittiin oikeuttamaan oma rakkaudettomuus. Jeesuksen vastustajien argumentit ovat tässä luvussa edelleen saman kuuloisia. Aina löytyy joku perustelu, jonka taakse saattoi mukavasti vetäytyä ja kuitata koko asia. Oikeasti kyse oli haluttomuudesta muutokseen.  Tällainen ajatuskulku tuntuu pelottavan tutulta. 

Marko

Jes. 27, Joh. 9

Jes. 27

Minulle on kerrottu, että viinitarha kuvaa Israelia. Tätä kielikuvaa käytetään Raamatussa useasti ja Jesajan kirjassakin se esiintyi jo luvussa 5. Jeesuskin kertoi muun muassa vertauksen viinitarhan vuokraajista ja siis liittyi tähän samaan perinteeseen. Tässä luvussa  Jumala kuvataan puutarhurina, joka hoitaa ja vartioi viinitarhaa.  Muut (vihollis)kansat ovat ohdakkeita ja orjantappuroita, jotka pyrkivät tukahduttamaan viiniköynnökset.

Minulle tämä kertoo siitä, että Israel ei säily kukoistavana ilman Jumalan huolenpitoa. Tutkin  (=googlasin) vähän viininviljelyn saloja ja kyllä se työtä vaatii.  Jos viinitarhan jättää oman onnensa nojaan, niin se villiintyy hyvinkin nopeasti. Sadon tuottaminen ei siis tavallaan ole viinitarhan luontainen tila. 

Tätä ajatusta on aika helppo soveltaa nykypäivään ja seurakuntaan. Kun tähän vielä liittää Jeesuksen opetuksen itsestään viinipuuna, niin paljastuu kuinka riippuvaisia Jumalasta todella olemme.

Joh. 9

Sokeana syntyneen miehen parantamista seuranneet tapahtumat muistuttavat sitä, mitä tapahtui luvussa 5, jossa Jeesus paransi 38 vuotta sairastaneen miehen. Taas sattui olemaan sapatti ja sapattikäsky nousi taas pääaiheeksi.  Häslingin päätteeksi parannettu mies ajettiin ulos synagogasta. Tämä on kyllä aikamoinen kertomus. Koska mies oli syntynyt sokeana,  häntä oli pidetty syntisenä koko hänen elämänsä ajan. Tai sitten hänen vanhempiaan, mikä tuskin tuntui sen paremmalta. Nyt Jeesus paransi hänet, joten vihdoinkin hän sai tuntea itsensä tavalliseksi ihmiseksi.  Ja olisi hänet varmaan hyväksyttykin, jos hän vain olisi suostunut sanomaan, että Jeesus oli syntinen. Houkutus oli varmasti valtava, mutta hän ei kuitenkaan langennut siihen.  Itseasiassa hän ei langennut myöskään Jeesuksen ylenpalttiseen kehuskeluunkaan. Eihän hän tässä vaiheessa tiennyt Jeesuksesta mitään muuta kuin että Hän oli parantanut hänet. Joten mies totesi vain, että Jeesuksen luonteesta hän ei osaa sanoa mitään varmaa, mutta eikös olisi aika merkillistä, että paha ihminen tekisi niin hyvän teon. Mitäs tuohon nyt voisi sanoa…

Niin, mitä Jeesus sanoikaan siitä, miksi mies syntyi sokeana? ”Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.” Tapahtumat osoittivat, että Jumala oli tosiaan tehnyt miehessä työtään jo pitkään. Se ei vain ollut tullut ilmi, koska kukaan ei todella kiinnittänyt häneen huomiota. Toki näön saaminen oli sekin Jumalan teko, mutta se tavallaan vain paljasti alla olevan taideteoksen. 

Kertomus päättyy onnellisesti, koska mies saa kohdata Jeesuksen uudestaan. Näin hänestä tuli näkevä sanan hengellisessä merkityksessä. Jeesuksen sanat todellakin summaavat hyvin tämän kertomuksen:

”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.”

Marko

Jes. 26, Joh. 8

Jes. 26

Tässä luvussa  lauletaan tuomiosta ja ylösnousemuksesta. Edellisten parin luvun tavoin sisältö tuo vahvasti mieleen Ilmestyskirjan kuvaukset viimeisistä tapahtumista. Mutta on tässä muutakin. Pidin kovasti seuraavasta värssystä:

Herra, sinä valmistat meille rauhan.
Myös se on sinun tekoasi,
niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.
 
Kaikki (hyvä) mitä olemme saaneet aikaan on Jumalan tekoa! Tämä on vaikea läksy meille ja meidän yksilökeskeiselle ajallemme. Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi iloita saavutuksistamme. Ylpeilyyn ja muiden yläpuolelle asettumiseen ei kuitenkaan ole varaa.
 

Joh. 8

Jeesus on maailman valo. Tämä lause toi mieleeni C.S. Lewisin kuuluisan ajatuksen;

I believe in Christianity as I believe that the sun has risen: not only because I see it, but because by it I see everything else.

Suomeksi tämä menee jotenkin näin:

Uskon kristinuskoon samoin kuin uskon siihen että aurinko on noussut. En vain siksi että näen auringon, vaan koska sen valossa näen kaiken muunkin.

Jeesuksen valossa näemme siis elämämme tavalla, joka ohjaa meitä eteenpäin ja antaa merkityksen.  Usko auttaa myös ymmärtämään itse elämää. Tässä ollaan ilosanoman äärellä. Elämästä on vaikeaa selvitä, jos siinä ei ole mitään mieltä. Toisaalta pienikin häivähdys toivoa ja merkitystä saa kestämään suuriakin vaikeuksia. Tämän tekstin äärellä on hyvä pyytää Jeesuksen valoa omaan ja läheisteni elämään.

Marko