Kategoria: Luemme Raamattua

Jes. 16

Jesajan kirjassa ollaan menossa jaksossa, jossa puhutaan eri kansoista ja niiden kohtaloista. Eilen ja tänään puhutaan Moabista, joka oli Juudan/Israelin lähinaapureita siinä Kuolleen meren toisella puolella nykyisen Jordanian alueella. Moabilaiset olivat tarkkaan ottaen jopa sukua israelilaisille ja asiasta paremmin tietävät ovat arvioineet, että kieletkin olivat niin lähellä toisiaan, että kansat todennäköisesti ymmärsivät toisiaan. 

Kuitenkin kansojen välillä oli satoja vuosia eripuraa ja yhteenottoja. Moabilaiset pitivät israelilaisia pilkkanaan, olivat ylpeitä ja palvelivat epäjumalia, joten heitäkin odotti kova kohtalo aivan lähivuosina (jae 14). Jos moabilaisten tilanne kiinnostaa, kannattaa lukea tässä rinnalla Jeremian 48. luku, joka puhuu myös Moabin tuomiosta.

2. Piet. 1

Pietari paketoi kivasti heti kirjeensä alkuun Jumalan lahjan ja sen, mitä sen pitäisi meidän osaltamme merkitä. Ensimmäinen neljä jaetta puhuu nimittäin pelkästään siitä, mitä Jumala meille antaa: ”Jeesus on suonut uskon”, ”jonka Jumalan tunteminen antaa”, ”lahjaksi kaiken”, ”joka on kutsunut meidät”, ”hän on meille lahjoittanut”. Ei puhettakaan, että me tässä jotenkin pyrkisimme tikapuita pitkin Jumalan luo, päinvastoin hän vaan antaa meille hienoja asioita.

Ja sitten viides jae alkaa upeasti: ”Pyrkikää sen vuoksi…” ja sitten alkaa tulla monenmoista ohjeistusta ja odotettavissa olevaa hedelmää. Tarkoitus kyllä on, että teemme kaikkea hyvää, mutta siksi, että Jumala ehti ensin tekemään meille hyvää. Erityisesti haluan nostaa esiin jakeen 10: ”Pyrkikää siis yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne”. Mikä sinun kutsumuksesi on? Mihin Jumala sinua kutsuu? Onko sinua kutsuttu joskus, mutta se on jo unohtunut vuosia sitten? Koskaan ei ole liian myöhäistä ruokkia omaa kutsumusta ja ottaa askelia Jumalan osoittamaan suuntaan.

Heikki

Jes. 15 1. Piet. 5

Moabin tuhosta lukeminen ei ole mitään kevyttä ajanvietettä. Joka puolella on itkua, köyhyyttä, epätoivoa ja pelkoa, aivan kuten monissa muissakin Vanhan testamentin ennustuksissa. Maailma ei ole tainnut hirveästi muuttua: tulevaisuuteen ennakoidaan valtavia pakolaisvirtoja, ilmastonmuutoksen aiheuttamaa nälänhätää ja köyhyyttä, globaaleja terveysongelmia ja ties mitä. Onko tämän kaiken keskellä vain pakko kovettaa sydämensä ja kyynistyä? Jesajan mukaan ei, sillä hän sanoo, että ”minun sydämeni huutaa Moabin hätää” (jae 5). Samalla kun tietää kaiken tapahtuvan syystä ja tietää, että Jumalalla on kaikki hallussaan, on sallittua ja tarpeellista olla inhimillinen ja empaattinen. Minua on usein mietityttänyt se, että vaikka Jeesus tiesi herättävänsä Lasaruksen uudelleen henkiin, evankeliumitekstiin on silti erikseen kirjattu, että Jeesus itki (Joh. 11:35). Uskonvarmuus ei tarkoita tunteettomuutta elämän edessä. Meidät on kutsuttu iloitsemaan iloitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa (Room 12:15).

Nöyryys, valppaus, luottamus. Niihin teemoihin päättyy Pietarin ensimmäinen kirje. Tykkään itse toisinaan lukea Uuden testamentin kirjeistä nimenomaan niiden päätössanoja. Lopuksihan sanotaan yleensä se, mikä halutaan jättää päällimmäisenä vastaanottajan mieleen. En esimerkiksi toivota työreissulla olevalle miehelleni hyvää yötä pyytämällä häntä tuomaan leipää kaupasta palatessaan, vaan etsimällä hellyyttäviä hymiöitä sekä toivottamalla levollisia unia ja jaksamista seuraavaan päivään. Raamatun kirjeet päättyvät myös usein varsin lempeästi: muistakaa armo, muistakaa Jumalan hyvyys, muistakaa rauha. Vaikka kirjeen aikana olisi kuinka moitittu seurakuntia, on loppu yleensä lempeä. Se on omanlaisensa messun päätöstä muistuttava lausunto arjen keskellä: saat jäädä Herran rauhaan.

Iloisia välipäiviä kaikille <3

Esteri

Jes. 14 1. Piet. 4

Jesajan neljästoista luku näyttää olevan historiaan linkittyvää kerrontaa. Kuten tiedätte, en osaa sanoa siitä paljoakaan. Yksi teema tekstissä kiinnitti kuitenkin erityisen huomioni: Jumalan päättäväisyys. Kun Jumala on päättänyt jotain tehdä, se myös tapahtuu. Uskon, että tätä kyseistä kohtaa voisi soveltaa rohkaisevasti myös Uuden testamentin aikakaudella. Uudessa testamentissa on monenlaisia Jumalan lupauksia, kuten se että Jumala on kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti tai se, että Hän pelastaa meidät Jeesuksen tähden. Näihin on helppo etsiä poikkeuksia. Lopulta voimme kuitenkin olla varmoja, että kun Jumala on näin päättänyt tehdä, niin näin se myös on. Ei lisättävää.

Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä toistuu usein ajatus siitä, että viattomana kärsiminen on arvokasta. Se kutsuu Kristuksen kaltaisuuteen ja vahvempaan uskoon. Rivien välistä voisi olettaa, että se on myös jossain määrin asiaan kuuluvaa, jos usko saa vaikuttaa elämässä laajalti. Ehkä sillä tarkoitetaan esimerkiksi kipua siitä, ettei voi osoittaa hyväksyntäänsä ei-uskovien hyväksymille asioille tai tuskaa siitä, että tietää, ettei oikeutta voi ottaa omiin käsiinsä. Voi toki olla, että se tarkoittaa myös jotain ihan muuta. Tärkeää on joka tapauksessa ymmärtää se, että kristityn elämään kuuluu kipua ja kärsimystä siinä missä ei-kristitynkin elämään, ehkä toisinaan jopa enemmän aiemmin mainituista syistä johtuen. Mutta samalla ihminen saa levätä siinä tietoisuudessa, että Jumala näkee ja tietää kaiken. Jumala rakastaa ja pelastaa ja vaikuttaa kaiken yhdessä niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat.

Esteri