Kategoria: Luemme Raamattua

Jes. 13 1. Piet. 3

Päivän Vanhan testamentin kohta maalaa silmiemme eteen kuvaa tuhoutuvasta Babylonista. Toisinaan Raamattua lukiessa hämmentyy siitä, onko Jumala myötävaikuttanut maailmanhistorian väkivaltaisiin tapahtumiin. Esimerkiksi tänään puhutaan soturien kutsumisesta vihan aseiksi. Nämä lienevät vaikeita kysymyksiä ja paljonhan näistä on historian saatossa keskusteltu ja kirjoitettu. Mutta ehkä emme toisaalta pääse ihan täysin yli ja ympäri siitä, että Jumala voi toimia meille käsittämättömillä tavoilla ihmiskunnan keskuudessa. Jonkinlaisen henkisen ja hengellisen tasapainon säilyttämiseksi otan itse avuksi Eero Junkkaalan ohjeen: tutki vaikeita raamatunkohtia helpommin ymmärrettävien avulla. Käytännössä siis näiden vaikeiden kohtien ymmärtäminen on mahdollista (edes teoriassa) ainoastaan silloin, jos luotan ja uskon Jeesukseen. Siinä ymmärryksessä ja uskossa ei ole mitään pelättävää.

Päivän Uuden testamentin kohdasta löytyy Pietarin neuvo siitä, että naiset eivät panostaisi ulkoiseen ehostautumiseen. Tämä on mahdollista viedä käytännössä hyvin pitkälle: kielletään meikkaaminen, kielletään lävistykset, kielletään merkkivaatteet. Itse en näkisi tämän olevan kehoitus tarkkailla sitä, kuka panostaa ulkonäköön vähiten, vaan kehotus tarkkailla, mihin itsearvostus perustuu. Kukaan tuskin pitää vakaana ja fiksuja pohjana sitä, jos itsearvostus perustuu ulkonäköön, joka on muuttuvaista ja vajaata ja johon panostaminen saattaa olla kuluttavaa niin lompakolle kuin ympäristöllekin. Sen sijaan itsearvostuksen perustuminen siihen, että pyrkii toimimaan moraalisesti oikein, on huomattavasti kestävämpi elämän monenlaisissa kolhuissa. Toki sekään ei kestä kaikkea, siksihän tarvitsemme Jeesuksen. Mutta jos näistä kahdesta pitää valita, lienee selvää, kumpi valinta on fiksumpi. Lopulta uskon, että ulkoinen ehostautuminen voi tuoda paljon iloa molemmille sukupuolille, jos vain muistamme tärkeysjärjestyksen, eli sen, että kauneus tulee ensisijaisesti sisältä. En usko tähän siksi, että murrosikäisille sanotaan niin, vaan siksi, että uskon sen olevan oikeasti totta. (Huom! Tarkoitan ehostautumisella ulkonäköön panostamista tavalla, joka nimenomaan ei olisi välttämätöntä. Meille kaikille lienee selvää, että välttämätöntä on esimerkiksi suihkussa käyminen, hiusten harjaaminen, hampaiden peseminen ja vaatteiden huoltaminen.)

Esteri

Jes. 12 1. Piet. 2

Jesajan kirjan 12. luku on ylistystä alusta loppuun saakka. Vaikka en paljoa historiankirjoituksesta tiedäkään, niin sen olen muistaakseni kuullut jossain, että Raamatun aikana asioita alleviivattiin toistamalla niitä. Oli tämä sitten täyttä faktaa tai faktaa vain osittain, niin joka tapauksessa päivän luku tekee yhden asian erittäin selväksi: Jumala on suuri ja ylistämisen arvoinen. Ajattelen itse niin, että uskonelämässä on tärkeää jättää tilaa sille, että toisinaan keskittyy vain Jumalan hyvyyteen. Ei kiirehdi minnekään eteenpäin mielessään, vaan istahtaa alas, laittaa napit korviin ja miettii esimerkiksi armoa tai rakkautta. 

Valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa… Välillä kun katselee seurakunnassa ympärilleen ei voi olla miettimättä: ”siis… mekö?” Meistä jokainen on aikamoinen oman tiensä kulkija: on hiljaista hiihtelijää ja hiihtelijää, joka saisi olla enemmänkin hiljaa. On erikoisia vitsiniekkoja ja toisaalta ihmisiä, joiden huumorintajusta emme ota mitään tolkkua. Ja ties mitä muuta! Ja meidän pitäisi olla kuninkaallinen papisto. Toisaalta jos vertaamme Raamattuun, niin samoja asioita miettivät myös Vanhan testamentin henkilöt sekä apostolit. Pietari oli temperamenttinen, Tuomas epäili… Meidän on tärkeää muistaa, että myös seurakunnan suhteen tulemme täydellisiksi vasta Taivaassa. Seurakunta koostuu ihmisistä ja näin se on yhtä aikaa sekä pyhä että keskeneräinen. Meidän ei pidä antaa turhia lupauksia seurakuntaelämän ihanuudesta ulkopuolisille tai lakaista yhteisön ongelmia maton alle. Mutta jos olemme aitoja ja läpinäkyviä, saatamme pian huomata, että keskeneräinen voikin olla äärimmäisen rakastettavaa. Voimahan tulee täydelliseksi heikkoudessa, eikö niin?

Esteri

Jes. 11 1. Piet. 1

Päivän Vanhan testamentin kohdassa kuvaillaan ihmeen kauniisti sitä, millainen olisi maailma, jossa ei olisi pahuutta. Pedot ja riista voisivat syödä vierekkäin ja vauva leikkiä käärmeenkolon luona. Tulee suorastaan hämmentynyt tunne: eihän noin ikinä voisi olla. Mutta ehkä keskeneräisen ihmismielen hämmennys kertoo nimenomaan siitä, että sellainen maailma olisi todellakin jotain ihmeellistä. Tulin miettineeksi samaa omaan elämääni soveltaen. Miten minun elämäni muuttuisi, jos maailmassa ei olisi pahuutta? Ulko-ovissa ei ainakaan tarvitsisi olla lukkoja, nettipankissa ei tarvitsisi olla salasanaa, pimeille kujille voisi mennä kävelemään iltaisin täysin huoletta… Olisi se aika erilaista! Joka tapauksessa toivon kuitenkin hartaasti, että jonain päivänä me kaikki saamme opetella elämään sellaisessa maailmassa. Sitähän päivän Vanhan testamentin kohta taitaa meille lupailla.

Ensimmäisen Pietarin kirjeen ensimmäinen luku korostaa pariinkin otteeseen sitä, miten meitä ei ole pelastettu millään katoavalla tavaralla, vaan kalliilla, katoamattomalla Jumalan Sanalla. Kunpa tätä asiaa jaksaisi ajatella useamminkin. Se laittaa asiat elämässä oikeaan perspektiiviin. Olen katsellut kuluneena syksynä läheltä varhaiskasvatuksen harjoittelussa, miten jokaisella ihmisellä on lapsesta saakka tarve kokea olevansa arvokas. Samaan aikaan ihminen kuitenkin uskoo mitä pienimmistä vihjeistä ja sattumuksista, että hän ei sitä ole. Tunnistatko tämän? Tilanteesta ja taustasta riippumatta jokaiselle ihmiselle on varattuna kuitenkin ilosanoma: Jumala on pelastanut meidät kalliisti. Eikö se kerro välttämättä jotakin siitä, että Jumala on nähnyt meidät vaivan arvoisiksi? Kuten kristillinen nuorten media Nuotta kerran hienosti muotoili Garnierin mainoksen uuteen muotoon: Jumalan rakkaus – olet sen arvoinen!

Esteri